Intian fakiirien tunnetuksi tekemä piikkimatto on lyönyt itsensä läpi suomalaisten suosimana terveystuotteena. Erilaisia piikkimattoja kaupataan jo tavarataloissa, kun ne ennen olivat itämaisiin tuotteisiin keskittyneiden verkkokauppojen ja kivijalkamyymälöiden erikoisvalikoimaa.
Kaikkien markkinoilla olevien mattojen piikit ovat muovia, teräspiikkistä makuualustaa voi ostaa itselleen ainakaan tavallisesta kaupasta.
Matot ovat suunnilleen ihmisen selän kokoisia ja niiden hinta liikkuu 60 euron tietämillä. Muoviset matot ovat helposti pestäviä ja osa niistä kestää jopa konepesun.
Piikkimattoa mainostetaan sen akupunktioon perustuvalla vaikutuksella. Piikkien sanotaan muun muassa rentouttavan lihaksia ja poistavan elimistöstä kuona-aineita. Piikkien sanotaan myös vapauttavan endorfiinia ja laukaisevan fyysisten jännitystilojen lisäksi henkisiä lukkoja.
Mattoa suositellaan käytettäväksi muun muassa kuntosaliharjoittelun ja rankan työpäivän jälkeen. Joidenkin käyttäjäkommenttien mukaan piikkimatolla loikoileminen on niin rentouttavaa, että matolle voi jopa nukahtaa.
Myyjät suosittelevat sopivaksi piikkimaton käyttöajaksi noin puolta tuntia päivässä, mutta jo kymmenen minuutin makoilu voi rentouttaa.
Käyttöohjeet varoittavat käyttäjää erilaisista tuntemuksista. Niiden mukaan matolla makaava voi muun muassa purskahtaa itkuun tai tuntea raivoa. Myös kiljuvasta nälästä ja kylmistä väreistä varoitetaan erikseen.
Tuntemukset johtuvat mattokauppiaiden mukaan voimakkaiden energiavirtausten virtaamisesta kehossa. Tunnekuohut voivat ilmetä myös hyvän aikaa maton käyttämisen jälkeen.
Päätin koemaata maton, vaikka en ollut ajatuksesta järin innoissani. Jos ihminen olisi tarkoitettu makaamaan piikkien päällä, olisi se yleisempi tapa.
Piikit pistivät sormiin heti, kun otin mattoa muovipussista. Hirvitti. Miten tuollaisen päälle muka uskaltaisi oikaista?
Tutustuin käyttöohjeeseen, jotta saisin neuvon, miten matolle kuuluu asettua. Tieto lisäsi tuskaa: "Kun asetut makuulle, tunnet ensin lievää kipua".
Asetin maton ohjeiden mukaisesti patjan päälle ja kävin hitaasti makuulle.
Kun sain laskettua pään tyynyyn asti, oli koko selkä yhtä pistävää kipua. Vaikka odottelin muita tuntemuksia, ei niitä tullut. Ellei sitten sydämentykytyksiä ja kylmän hien puskemista lasketa.
Päätin maata paikoillani vähintään ohjeiden mukaisen varttitunnin, mutta en sekuntiakaan enempää. Vilkaisin kelloa aina, kun uskalsin rannetta liikuttaa. En voinut uskoa, että joku olisi oikeasti nukahtanut matolle.
Myöhemmin kollega lohdutti miehensä huutaneen täyttä kurkkua ensimmäisellä käyttökerralla. Olisin huutanut minäkin, mutta en toimituksessa iljennyt.
En purskahtanut itkuun, mutta tunsin raivoa mokoman ihmiskokeen jälkeen. Raivoni saattoi kuitenkin olla rationaalisempaa, kuin se, mistä ohjeessa varoiteltiin. Tuskailin lähinnä, miten ihminen voi joutua tällaiseen työnsä vuoksi.
Tunnekuohuja ei tullut koko iltana, mutta veri tuntui kiertävän jaloissa hyvin. Ainoa jälkitauti oli jomottava päänsärky. Tiedä sitten, auttoiko matto sen synnyssä, vai alkoiko ohimoita vihloa ihan omia aikojaan.