Terveydenhoitoalan yritys Pihlajalinna laskee, että yhtiön markkina-arvo kohoaa alustavasti 181-204 miljoonaan euroon suunnitellussa listautumisannissa. Osakkeen arvo olisi 9,00-10,75 euroa.
Pihlajalinna aikoo aloittaa listautumisantinsa maanantaina. Kaupankäynnin Helsingin pörssissä on määrä käynnistyä 5. kesäkuuta.
- Listautuminen antaa meille mahdollisuuden jatkaa toimintamme laajentamista pitkäjänteisesti kotimaisena sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajana, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Matti Wiren tiedotteessa.
Yhtiö arvioi, että pörssilistautumisella hankittavat varat varmistavat riittävän omarahoitusosuuden kasvuhankkeiden rahoittamiseksi.
Pihlajalinnaan kuuluvat myös Dextra-lääkärikeskukset ja -sairaalat.
Pihlajalinna pahoitteli hoitajan esittämistä povipimuna
Yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita tuottava Pihlajalinna-konserni pahoitteli perjantaina sairaalatoiminnan liiketoimintajohtajansa Ville Remeksen esitelmässä käyttämää "halventavaa ja stereotyyppistä" piirroskuvaa sairaanhoitajasta.
Remes piti perjantaiaamuna esitelmää Ortopediayhdistyksen kevätkokouksessa Jyväskylässä ja näytti Terveydenhuollon kohtaanto -ongelmasta kuvaa, jossa hoitaja oli piirroshahmona vahvasti meikattu ja isorintainen aikuisviihdemäinen pimu, jolla oli minihame ja hyvin avonainen kaula-aukko. Miehet, lääkäri ja potilas, olivat samassa yhteydessä valokuvissa asiallisissa sairaalavaatteissa.
Asian uutisoi ensin sanomalehti Keskisuomalainen, jolle Remes kommentoi kuvan olleen huumoria: "Se on tavallaan sisäistä huumoria ammattikunnan sisäisessä kokouksessa. Kuva ei missään nimessä ole mikään halventava, eikä sitä ollut tarkoitettu julkiseen käyttöön."
Pihlajalinna-konsernin viestintäjohtaja Terhi Kivinen kertoi STT:lle, että Remes ei enää kommentoi asiaa ja siitä on keskusteltu yhtiön sisällä.
Yhtiö tiedotti olevansa tapahtuneesta "erittäin pahoillaan".
- Pyrimme varmistamaan, että yhtiön edustajat noudattavat jatkossa asiallista linjaa esiintyessään julkisesti yhtiön edustajina.