Kalevan urheilusivulla oli 28.5. kattava ja mielenkiintoinen kirjoitus Pekka Rinteestä. Artikkeliin oli laadittu 35 faktan lista hänen jääkiekkoilijan urastaan, joka on hieno Tuhkimo-tarina kempeleläisestä nuoresta miehestä, joka on tällä hetkellä kiistatta yksi jääkiekkomaailman kirkkaimpia tähtiä.
Haluaisin lisätä tuohon faktalistaan yhden kohdan, olkoon sen numero vaikka nolla. Olen päässyt varsin läheltä seuraamaan Pekan ensikosketuksia jääkiekon parissa.
Pekan kodin naapurissa asuivat hänen serkkupojat, seitsemän vuotta vanhempi Jari ja yhdeksän vuotta vanhempi Mika, jotka molemmat pelasivat juniorijääkiekkoa maalivahteina Kempeleen Kiekko-Ketuissa.
Pekka oli silloin pieni poika ja alkanut ottamaan ensiaskeleita jääkiekon kiehtovaan maailmaan ja siihen palavasti innostunut. Hänen suuri idolinsa oli serkkupojista Jari. Pojat pelasivat päivittäin herkeämättä pihalätkää. Pekka oli tietysti maalissa, koska hän oli pienestä pitäen maalivahdin tontista kiinnostunut.
Serkkupojat ”lämivät” kiekkoja kohti Pekan vartiomaa maalia, välillä kiekko osui johonkin suojaamattomaan kohtaan ja teki tietysti kipeää. Silloin peli keskeytyi hetkeksi aikaa kun Pekka juoksi äitinsä luokse kotiinsa paikkailtavaksi, mutta muutaman hetken kuluttua ”lämiminen” jatkui vähintään entiseen tahtiin. Tätä jatkui useiden talvien aikana.
Usein Pekka istutettiin varusteissaan Jarin polkupyörän tarakalle ja pojat lähtivät pyöräilemään Ylikylän koulun kentälle ”jäille”. Serkkupojat myös antoivat Pekalle ensimmäisen lempinimen, joka oli ”Sveke”.
Mielestäni nuo pihapelit ja serkkupojista imetty innostus ja valtava oppimisen polte loivan sen kestävän pohjan, joka on kantanut Pekkaa nykyisiin huikaiseviin saavutuksiin.
Toivon hartaasti, että saisimme kesällä nähdä Stanley Cup -pokaalin täällä Oulun seudulla. Olisihan se unelmien täyttymys ja palkinto Pekan vanhemmille, sisarille ja heidän perheilleen, sukulaisille sekä koko Pohjois-Suomen urheiluväelle.
Timo Still
Kempele