Irina Soubbotina-Veijalainen selailee Pietarista kertovaa kirjaa haikeana ja osoittelee tuttuja maisemia.
"Olen käynyt monissa kaupungeissa, mutta mitään niin kaunista kuin Pietari ei ole", hän vakuuttaa ja harmittelee sitä, ettei ole mukana 300-vuotisjuhlahumussa.
"Mutta toisaalta tutut kertoivat, että kaupungissa on nyt paljon vieraita ja liikennettä. Ehkä on hyväkin, etten ole siellä", hän pohtii.
Parasta Pietarissa ovat Irina Soubbotina-Veijalaisen mukaan kaupungin lukuisat sillat, tunnetaanhan kaupunki Pohjolan Venetsiana.
"Kotini, jossa äitini yhä asuu, on Vasilin saarella, ja sinne johtaa seitsemän siltaa. Kun ne kaikki sattuvat olemaan yhtä aikaa ylhäällä sanovat nuoret vanhemmilleen etteivät pääse kotiin", naurahtaa Subbotina-Veijalainen ja myöntää itsekin vedonneensa tähän halutessaan olla kaupungilla.
Pietariin kuuluvat myös lukuisat kirkot ja katedraalit, Nevajoen rannat ja kauniit vehreät puistot.
"Samoin Pietarin valkeat yöt ovat kuuluisat", hän jatkaa.
Irina Soubbotina-Veijalainen on asunut Haukiputaalla 12 vuotta. Hänen miehensä, lääkäri Markku Veijalainen kuoli reilut kaksi vuotta sitten ja sen jälkeen paluu Pietariin on houkuttanut.
"Mutta minulla on täällä työ ja paljon ystäviä, samoin lapset asuvat Suomessa."
Irina Soubbotina-Veijalainen muistelee syntymäkaupunkiaan, silloista Leningradia, lämmöllä ja toteaa, ettei hänellä ole mitään pahaa sanottavaa esimerkiksi kommunismin ajoilta.
"Pääsin nuorena näkemään kotimaatani käsipalloharrastuksen parissa ja kun synnytin kaksospoikani, sain asunnosta lähtien kaiken mahdollisen avun."