Presidentti maatalousnäyttelyn vieraana Oulussa ei ole mikään harvinaisuus. Jo Urho Kekkonen veti kansaa joukoittain paikalle 1960-luvulla, kun hän vieraili maatalousnäyttelyssä Oulussa. "Känä" - tai Urkki, kuten myöhemmin sanottiin - tykkäsi liikkua kansan parissa.
Viljelijäväestöä oli vielä silloin Suomessa paljon, ja se muodosti maalaisliiton riveistä valitun Kekkosen peruskannattajajoukon. Kekkosesta tuli myöhemmin koko kansan presidentti.
Presidentti Tarja Halonen tulee Oulun Farmariin eli tämänvuotiseen maatalousnäyttelyyn Raksilaan tilaisuuden suojelijana, ja hän järjestää siinä sivussa myös lehdistötilaisuuden. Vuoden 2000 presidentinvaalit voittanut Halonen on jo tuttu näky maatalousnäyttelyssä. Hän kävi heti valintansa jälkeen vastaavassa tilaisuudessa Seinäjoella ja antoi näytön lypsytaidoistaan.
Hän ei tosin lypsänyt lehmää, vaan veteli sujuvasti keinoutareita.
Uuden presidentin moderni kansanomaisuus ja mutkaton liikkuminen kansan parissa kiinnostavissa tilaisuuksissa vaikutti aluksi hieman hämmentävältä, ellei jopa epäpresidentilliseltä käytökseltä. Halosen kymmenen edeltäjää kun olivat totuttaneet kansan arvokkaaseen, ajoittain jopa pönäkkään presidentillisyyteen.
Hieman liioitellen: kun presidentti tuli paikalle vanhan perustuslain aikana, punainen matto piti rullata auki, lippu piti vetää salkoon ja presidentin perässä kävelemään piti komentaa rivi isokenkäisiä herroja tummissa puvuissaan. Tämän roolin iskosti suomalaisten mieliin Suomen presidentillisin presidentti, Kekkonen. Havainto-opetus oli perusteellista. Kekkonen kun toimi mallinsa mukaan presidenttinä lähes neljännesvuosisadan.
Halosen edeltäjät eivät jostakin kumman syystä tulleet sellaisiin yleisötapahtumiin, joissa oli kivaa - paitsi olympiastadionille. He kävivät enimmäkseen tylsissä ja arvokkaissa tilaisuuksissa. Sellaisten katsottiin sopivan presidentin rooliin.
Halonen on sen sijaan ottanut alusta lähtien tavakseen putkahtaa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ennalta ilmoittamatta ja protokollääristä pokkurointia. Tuore esimerkki siitä saatiin viime viikolla: Halonen intoutui jammaamaan Pori Jazzissa itsensä James Brownin kanssa ja villitsi konserttiyleisön.
Kotikatsomoissakin taidettiin taputtaa käsiä, kun kuvat Suomen ja funkin presidenttien ilonpidosta musiikin tahdissa levisivät lehdissä kaiken kansan katsottaviksi. Halonen irrotteli hieman samalla tavalla myös ensimmäisenä presidentillisenä kesänään Helsingin olympiastadionilla Tina Turnerin konsertissa menemättä kuitenkaan lavalle asti. Hän oli siitä liian kaukana.
Halonen on johdonmukainen kaikkiruokaisuudessaan. Hän ei laiminlyö arvokkaitakaan tilaisuuksia, joihin presidenttiä pyydetään, jotta tilaisuuden arvo nousisi. Hän pitää paljon puheita erilaisissa yhteyksissä. Näyttää siltä, että hän seurustelee koko ajan jonkin porukan kanssa eli käy jatkuvaa pienimuotoista dialogia niin kansan kuin eliitinkin kanssa maakuntamatkojensa lisäksi. Hän käyttää niin ikään suurelle yleisölle suunnattuja puheenvuoroja mediassa.
Ronald Reaganista käytettiin aikoinaan ilmaisua The Great Communicator (Suuri puhuja). Sillä viitattiin hänen mediataitoihinsa ja kykyyn puhua suoraan kansalle televisiossa ja radiossa. Reagan teki itsestään noilla taidoilla ensin presidentin ja nosti sitten suosionsa presidenttinä huippulukuihin, vaikka häntä ei pidettykään minään varsinaisena hengen jättiläisenä.
Halonen on myös huippusuosittu. Häntä voi jopa luonnehtia juuri nyt Suomen kaikkien aikojen suosituimmaksi presidentiksi ainakin hyväksyttävyysnumerojen perusteella, ja hän ehtinyt vasta hädin tuskin kautensa puolivälin yli. Hänen suosionsa on kasvanut mittaus mittaukselta.
Halonen on tässä mielessä ilmiö ja tapa, millä hänen suosionsa on lisääntynyt, on hyvin poikkeuksellista Suomessa. Hän ei nimittäin ole tehnyt mitään suuria valtiollisia sankaritekoja, kuten esimerkiksi Kekkonen Zavidovossa tai vuoden 1975 Etykin isäntänä. Hän vain vain hoitanut työnsä hyvin ja tehnyt sen ilman suuria eleitä.
Halosesta ei voi käyttää parhaalla tahdollakaan ilmaisua Suuri kommunikoija. Hän ei ole omimmillaan televisiossa. Hän näyttää viihtyvän radiossa ja lehtien palstoilla paremmin. Hän ei liioin ole pitänyt suuria linjapuheita. Hän on pikemmin pienten eleiden ja symbolisen käytöksen mestari. Hyvä esimerkki siitä saatiin, kun hän kohautti poliittista eliittiä ja kansaa ottamalla pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä kädestä hallituksen nimitystilaisuudessa. Ele oli paljon puhuva.
Hän teki myös samanlaisen symbolisen eleen pian valintansa jälkeen kävelemällä käsikynkkää SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen kanssa kameroiden edessä. Kummallakaan kerralla ei tarvittu sanoja kertomaan, kenelle hänen sydämensä sykki. Käsikynkkä Ihalaisen kanssa oli vähemmän yllättävä. Hän kun on sosiaalidemokraatti, ja SAK oli tukenut Halosta vaaleissa.
Jäätteenmäki on keskustan johtaja, joka pullautti Paavo Lipposen pääministerin pallilta. Lipposesta ja Halosesta ei löydy arkistojen kätköistä samanlaisia lämpimiä yhteiskuvia.
Halonen on ollut uuden perustuslain aikaisena ensimmäisenä presidenttinä samantapaisessa tilanteessa kuin maan ensimmäinen valtionpää K.J.Ståhlberg oli aikoinaan. Hänenkin on pitänyt miettiä ja luoda omalla käytöksellään malli oman aikansa presidenttiydelle.
Halonen on osannut vetää oikeasta narusta kansan valitsemana presidenttinä. Halonen on löytänyt itselleen luontevan tavan toimia. Kaikki, mitä hän on tehnyt, näyttää vain lisänneen hänen hyväksyttävyyttään. Elekommunikaatio ilman suuria sanoja ja puheita toimii. Hän on käyttänyt emännän ääntä oikeastaan vain kerran. Se tapahtui Suomen Pankin nimitysten yhteydessä. Halonen menee näillä näkymin heittäen toiselle kaudelle, jos hän niin haluaa.
Vähempikin suosio riittäisi.