En ole äänestänyt seurakuntavaaleissa. Enkä äänestä nytkään, sillä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus eivät koske kirkkoon kuulumattomia.
Tästä huolimatta olen ollut uskonnollinen. Rukoillut joka ilta, kiittänyt ruuasta, lukenut Raamatun ja keskustellut lukemastani, jakanut uskonnollisaiheisia lehtisiä postilaatikoihin ja niittaillut Jeesus tulee, oletko valmis? -julisteita niihin vanhanmallisiin, puisiin katulamppuihin. Lähettänyt omenoita eteläsuomalaiselle naisprofeetalle ja istunut papin polvella.
Kaikki edellisen kappaleen asiat tapahtuivat alle kouluikäisenä. Koulussa tilanne normalisoitui. Olin oppilas, joka oli vain sattunut lukemaan ensimmäisenä aikuisten kirjanaan Raamatun.
Kahdeksannella luokalla marssin maihareineni kirkkoherranvirastoon liittyäkseni seurakuntaan, äidin allekirjoittama lupalappu kahdella taitoksella farkkujen takataskussa. Motiivina oli rippileiri, sillä siellä kuulemma on mahtavaa!
Todellisuus oli ennemmin raivoisaa kuuntelua ja ulkolukua.
Ilmeisesti eräs toinen oli kuullut riparien hormonihuuruisista melskeistä, ja joutunut pettymään. Yllätimme tämän jampan biljardihuoneesta kesken lähtöpäivän siivousten imuroimasta kaulaansa antaumuksella. Uskonnollista herätystä ei saanut kukaan.
Leirin huippuhetki oli, kun ahtauduimme ekumenian nimissä paikallisen munkkiveljen paattiin tutustumaan kotiseudun vesistöihin. Munkki tuomittiin taannoin pedofiliasta.
Seuraava marssi kirkkoherranvirastoon tuli sen jälkeen, kun kirkon edustajat tuomitsivat turhan äänekkäästi homoliitot. Tällä kertaa erosin. Ja toki oli käyttöä sillekin pikkusummalle, joka humpsahti veroina kirkon kassaan. Rippikoulu oli jo maksettu.
Silti haluan, että jälkikasvuni osallistuu uskonnonopetukseen. Hän voi tehdä valintansa kirkkoon kuulumisestaan itse. Ei elämänkatsomuksen pidä tulla perintönä, eikä kirkon jäsenyyden vauvakasteen kautta itsestäänselvyytenä.
Näin ajattelevia on monia.
Syksyn seurakuntavaaleihin liittyen vuoden 2006 Nuorisobarometri käsitteli nuorten uskonnollisuutta. Moni 1 900 haastatellusta uskoo voivansa itse rakentaa oman maailmankuvansa erilaisista aineksista. Kaksi kolmasosaa uskoo Jumalaan, kirkon oppien mukaan asteli vain viidennes. Kirkossa ei käydä.
Tutkimuksessa ei myöskään löytynyt vahvistusta sille, että vähemmän uskonnollisten käsitys oikeasta ja väärästä olisi erityisen hämärtynyt. Eihän tässä nyt ihan jumalattomia olla!
Silti kirkko on huolissaan, sillä kirkkoon kuulumattomista nuorista tulee kirkkoon kuulumattomia aikuisia.
Lääkkeeksi on kehitetty valtakunnallinen Kuuluuko nuorten ääni kirkossa? -hanke ja siihen liittyvä seminaarikierros. Sillä halutaan "herättää keskustelua nuorista kirkon jäseninä ja osallistuvasta seurakuntalaisuudesta" eli pohtia sitä miten nuoret saisi kirkkoon. Oulussa seminaari oli torstaina, Rovaniemellä puhutaan tiistaina.
Vaikka hokkuspokkuskeinoa seurakuntalaiskadolle ei löytyisikään, on hienoa, että kirkko kumartuu kohti ihmistä. Sillä eikös se ollutkin olemassa ihmistä varten...
