Voimalinja-aukeiden merkitystä uhanalaisille lajeille ei ole juurikaan tutkittu. Toisen ihmisen luoman yleisen elinympäristön, pientareen, merkitys sen sijaan on kiinnostanut tutkijoita. Niittyjen huvetessa niittykasvit ovat löytäneet turvapaikkoja sekä pellon- että tienpientareilta. Myös hiekkaharjujen kasveja esiintyy hiekkaisilla tienpenkereillä.
Niittykasvillisuuden säilyttämisestä ja ennallistamisesta väitöskirjansa vuonna 2001 tehnyt Päivi Tikka totesi kuitenkin, etteivät tienpientareet ainakaan nykytilassaan kelpaa niittyjen ja laidunten korvikkeiksi.
Tikan tutkimusten mukaan niittykasvit viihtyivät parhaiten avoimissa ja valoisissa kulttuuriympäristöissä kulkevien sorateiden varsilla, missä kasvillisuus oli saanut kehittyä luontaisesti, ilman nurmiseoksen kylvöä pientareelle.
Viime vuonna Joensuun yliopistossa väitelleen Kimmo Saarisen väitöskirjan tulosten mukaan päiväperhoset menestyvät kohtuullisesti aktiivisesti viljeltyjen peltojen pientareilla, mutta laji- ja yksilömäärät ovat suurimmillaan hyvin hoidetuilla niityillä. Päiväperhosten tärkein uhanalaisuuden syy on niittyjen ja muiden avointen elinympäristöjen umpeenkasvu.
Peltomaisemassa päiväperhosten laji- ja yksilömäärät ovat pellon ja metsän välisillä pientareilla suurempia kuin viljelyalueiden välissä. Koska metsän tarjoama suoja on tärkeä monelle lajille, lähimetsien hakkuut voivat vähentää myös peltojen päiväperhosia.
Vaikka pientareet voivat joillekin lajeille kelvata, on niidenkin määrä vähenemässä. Turun yliopistossa elokuussa tarkastettu Reija Hietala-Koivun väitöskirja paljastaa pellonpientareiden vähentyneen huomattavasti salaojituksen myötä. Hietala-Koivun tutkimusalueilla pellon piennaralaa oli peltohehtaaria kohti 1990-luvun puolivälissä jäljellä enää 11-43 prosenttia siitä alasta, mitä pientareita oli ollut 1950-luvulla.