Pienpuolueiden on vaikea päästä suurten varjosta esiin. Puolen vuosisadan aikana on kuitenkin kolme uutta ryhmää juurtunut ilmeisen pysyvästi eduskuntaan ja yksi aiemmin merkittävä tekijä hiipunut.
Vaalitaistelussa pienten puolueiden asema käy usein tukalaksi. On vaikea nousta esiin kolmen suuren ja parin keskisuuren varjosta. Se näkyy myös meneillään olevassa vaalitaistelussa. Vaikka pienpuolueilla on sanavalmiita, tomeria johtohahmoja, niille ei ole luvassa tälläkään kertaa merkittävää ääni- ja paikkavyöryä.
Äänisaaliin jaolle pyrkii maaliskuun eduskuntavaaleissa 19 ryhmittymää. Nykyisen kahdeksan eduskuntapuolueen lisäksi ehdokkaita asettaa 11 muuta puoluetta. Osa niistä on uusia yrittäjiä, osa aiemmin turhaan eduskuntapaikkoja havitelleita.
On hyvä pohtia, onko yrittäjiä liikaa. Asian ratkaisevat tietysti äänestäjät, jotka saattavat laskelmoida, mitä puoluetta ja ketä ehdokasta kannattaa äänestää. Etenkin uusien yrittäjien tehtävä tuntuu jo etukäteen toivottomalta. Suomen puoluerakenne on niin vakiintunut, että puolueiden kannatukset vaihtelevat hyvinkin vähän. Tämä ei jätä juurikaan tilaa suuryllätyksille.
Aivan seisovaa vettä suomalainen poliittinen järjestelmä ei ole. Sotavuosien jälkeen 1980-luvulle saakka voitiin puhua neljästä suuresta. Sosiaalidemokraattien, maalaisliitto/keskustan sekä kokoomuksen ohella laitavasemmiston SKDL oli iso tekijä, joka nousi vuoden 1958 suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Seuraajapuolue vasemmistoliitto ei ole yltänyt kolmen suuren rinnalle.
Puoli vuosisataa sitten Suomessa oli kaksi keskisuurta, RKP ja liberaalit, vuoteen 1966 Suomen kansanpuolue. Jälkimmäinen on haihtunut olemattomiin. RKP porskuttaa edelleen, mutta nyt alle kymmenen edustajan sarjassa. Se on kielipuolueena politiikassaan joustava ja sopii hallitukseen kuin hallitukseen.
Vihreät olivat vuonna 1983 eduskuntaan noustessaan pikkutekijä. Nyt 14 edustajan puoluetta puoluetta voi kutsua keskisuureksi siinä missä 19 edustajan vasemmistoliittoa. Kristillisdemokraatit saivat 1970 ensimmäisen edustajansa läpi. Sittemmin puolueen ei ole tarvinnut tyytyä niin vähään. Liki kymmenen edustajaa alkaa olla vakiokannatus.
Veikko Vennamon perustama Pientalonpoikien puolue aloitti yhden miehen liikkeenä 1966. Sillä oli enimmillään 18 edustajaa. Perussuomalaiset tunnustautuvat Vennamon aloittaman liikkeen jatkajiksi. Puolue on kolmas 50 viime vuoden aikana eduskuntaan juurtunut uusi liike. Sen edustajamäärä on aaltoillut suuresti.
Näille vakiintuneille pienpuolueille voi ennustaa ainakin kohtuullista vaalimenestystä. Uusista yrittäjistä näkyvimmin ovat toistaiseksi profiloituneet itsenäisyyspuolue, liberaalit ja köyhien asialla -puolue. Itsenäisyyspuolueen ainoa merkittävä ohjelmakohta on irrottaa Suomi EU:sta. Niin pelkistetty kanta tuskin kantaa kovinkaan pitkälle.
Yleensä liikkeiden nimet kertovat äänestäjille oleellisen. Silti äänestäjät haluavat tietää, kuinka realistisia vähävoimaisten puolueiden vaalilupaukset ovat. Niiden täyttöhän ei ole aina helppoa edes suuremmillekaan puolueille.
Demokratiaan kuuluu se, että jos haluaa perustaa puolueen, sen voi tehdä kunhan täyttää tietyt ehdot. Yhtä lailla demokratiaan kuuluu sekin, että äänestäjät päättävät, mille puolueille ja keille ehdokkaille he antavat tukensa. Siitä tuomiosta ei voi valittaa; korkeintaan voi yrittää uudelleen seuraavissa vaaleissa.