"Tästä se lähtee", sanoo Sami Alatalo ja näyttää ohutta messinkilevyä.
Levyyn on leikattu muotoja kuten kaulittuun piparkakkutalotaikinaan. Kuviot ovat vain hieman mutkikkaampia. Japanissa tehdyn aihion kuviot kuuluvat DR13:lle, joka ilmestyi Suomen raiteille joskus 1960-luvulla.
"Se on aikoinaan ollut rautateiden kovin vetojuhta", Alatalo tietää kertoa.
Sami Alatalo osti junan mallin nyt yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli mahdollista. Pohjois-Suomen rautatieharrastajien vieraaksi Oulunsuun kirkonkylän ala-asteelle oli tullut Kaj Wikberg, yksi tämän maan harvoista messinkisarjojen tuottajista.
"Sarjoja tulee niin harvakseltaan, että niitä tulee hommattua varastoon", yhdistyksen sihteerinäkin toimiva Alatalo selittää.
Suomalainen on vaikeampi
Ennen uusia projekteja, pitää kuitenkin tehdä entiset loppuun. Sami Alatalon edessä työpöydällä on vaihtotyöveturin ja lättähatun keskeneräiset rungot.
Lättähatun kanssa Alatalo on tehnyt töitä jo puolentoista vuoden ajan. Valmis se on kenties vuoden kuluttua, mutta sitä hän ei uskalla luvata varman päälle. Urakka etenee omaa tahtiaan.
"Yhtenä tai kahtena iltana kuussa tulee tehtyä, jos kerkeää", Alatalo sanoo.
Pienoisrautateiden harrastajia on moneen lähtöön. Jotkut ovat kiinnostuneita pienoisrautateiden toiminnasta, toiset pitävät enemmän maiseman rakentamista. Monelle tärkeintä on harrastuksen tekninen haastavuus.
Alataloa kiinnostaa juuri tekniikkapuoli ja rautateiden historia. "Itsensä kiduttaminen on siinä, että juuri näitä suomalaisia malleja", hän sanoo.
Kotimaisesta kalustosta ei ole juurikaan valmiita kaupallisia malleja. Helpomalla pienoisrautatien tekijä pääsisi, jos tyytyisi vaikkapa saksalaismallisiin juniin.
Pienoisrautatien rakentaminen on helposti yksinäistä touhua, varsinkin jos sitä tekee kotosalla. Pohjois-Suomen rautatieharrastajat pyrkivät kokoontumaan aika ajoin harrastamaan yhdessä ja vaihtamaan ajatuksia.
Pienoisrautatieläisiä yhdistää myös kerhorata, joka on vielä työn alla. "Se on mittava hanke", yhdistyksen puheenjohtaja Matti Mäntyvaara kertoo. "Piuhaakin menee useampi kilometri.
Mäntyvaaran mukaan pienoisrautatiet käyvät harrastukseksi vain nuorille ja aikuisille, sillä askarteleminen rakentaminen vaatii paljon teknistä taituruutta ja osaamista, kun pienoismalleista pyritään tekemään toimivia ja mahdollisimman paljon esikuviensa kaltaisia.
"Onhan se selvää, ettei tämä ole lasten harrastus. Tässä ei ole kyse mistään leikkijunista", Mäntyvaara sanoo, mutta lisää samantien, ettei kysessä ole kuitenkaan mitenkään turhan vakava touhu. "Ajamisen nautinto on eräänlaista nuorten ja aikuisten leikkiä."
Mäntyvaara on tehnyt kotiinsa oman junan lapsia varten. "Sähköjunalla leikkimisen kautta lapsetkin saadaan kasvamaan pienoisrautatieläisiksi.