Tavallinen suomalainen suo on osoittautunut sienitutkijoille tuntemattomien sienilajien aarrearkuksi. Hillojen tai karpaloiden perässä soita kiertänyt voisi väittää soita sangen sienettömiksi maastoiksi, mutta marjastajat eivät vain ole olleet tarkkoina. Rikas sienimaailma avautuu nimittäin sammalten pinnalla.
"Tuskin paljain silmin havaittavia", kuvaa dosentti Soili Stenroos Helsingin yliopiston kasvimuseosta sammalilla kasvavien mikrosienten kokoa. Lajien tarkempi tutkiminen ja jopa etsiminen sammaleilta tapahtuu mikroskoopilla. Läpimitaltaan sienet ovat tavallisesti 0,1-0,02 millimetriä.
Stenroosin tutkimusryhmä on selvittänyt sammalten sienilajistoa parin vuoden ajan. Ennen tutkimuksen alkua Suomesta oli löydetty kymmenkunta tällaista sienilajia.
"Tällä hetkellä lajeja on löytynyt jo 35, ja lisää tulee koko ajan, kun materiaalia käydään läpi", Stenroos laskee.
Kokonaan tieteelle uusia lajeja on löydetty jo useita ja Stenroosin mukaan niitäkin tulee lisää.
Tutkimusryhmä on käytännössä ainoa laatuaan maailmassa. Turun ja Helsingin yliopistossa työskentelevien tutkijoiden ohella siihen kuuluu saksalainen Peter Döbbeler.
Monimutkaisia
suhteita
Stenroosin ryhmä on tutkinut eräiden maksasammalten, rahkasammalten ja karhunsammalten sieniä.
"Mikrosieniä on aiemmin löydetty enemmän juuri näiltä sammallajeilta ja sammalten asiantuntemusta löytyy Suomesta hyvin", Stenroos perustelee tutkittavaksi valikoitujen sammalten ryhmiä.
Jatkossa on tarkoitus laajentaa selvityksiä muihinkin sammaliin.
Osa mikrosienistä on rajoittunut kasvamaan vain yhden isäntälajin pinnalla, toiset kelpuuttavat useampiakin sammalia. Suomesta on löydetty lähes 900 sammallajia.
"Samalla sammalella voi elää useitakin sienilajeja yhtä aikaa, joten tilanne on huomattavasti monimutkaisempi kuin odotimmekaan."
Lisäksi on osoittautunut, että sienet elävät monimutkaisissa vuorovaikutussuhteissa sammalten kanssa.
"Osa sienistä ei vaikuta mitään sammalten kasvuun, toiset näyttävät jopa tappavan isäntänsä", Stenroos kuvaa.
Dna-analyysi vaatii viljelyä
Sammalilla kasvavien sienten tunnistamisessa käytetään paitsi ulkoisia tuntomerkkejä, kuten muotoa ja pintarakennetta, myös dna-tekniikkaa. Ulkoisten tuntomerkkien käyttökelpoisuuskin on tosin ensin tutkittava.
"Kasvupaikka voi vaikuttaa rakenteeseen, joten kaikki tuntomerkit eivät välttämättä pidä paikkaansa", tutkija huomauttaa.
Jotta pienistä sienistä saataisiin tarpeeksi materiaalia dna-tutkimuksiin, ovat tutkijat ensin joutuneet kehittämään sienten viljelytekniikan. Laboratoriossa kasvatetaan sienirihmastoja, että saataisiin dna:n eristämiseen riittävästi massaa. Yksittäinen itiöemä kun ei riitä analyysin materiaaliksi.
Tutkimusryhmä on saanut rahoitusta ympäristöministeriön puutteellisesti tunnettujen eliölajien tutkimusohjelmasta. Rahoitusta on vuoden 2006 loppuun saakka, mutta aihe on Stenroosin mukaan niin houkutteleva ja haastava, että tarkoitus on ehdottomasti jatkaa työtä tämän jälkeenkin.
Jännittävä ulottuvuus löytyy myös sienten maailmanlaajuisesta levinneisyydestä. Etelä-Amerikan eteläosan Patagonia on pitkään kiinnostanut Stenroosia.
"Siellä on hyvin paljon samoja sammal- ja jäkälälajeja kuin Suomessa. Olisi hyvin mielenkiintoista selvittää, onko näillä sammalilla samoja sieniä kuin meillä."