Samalla kun merkit talouden käänteestä vahvistuvat, heikot signaalit pitkän aikavälin todellisista ongelmista uhkaavat jäädä huomiotta. Yksi sellainen on vaihtotase, joka notkahti pitkästä aikaa pakkaselle elokuussa.
Kun näinä päivinä tapaa asunnonvälittäjän, uutiset tuppaavat olemaan pelkästään päivänpaisteisia. Vuodenvaihteessa täysin pysähtynyt asuntokauppa on osoittanut virkoamisen merkkejä. Osa välittäjistä kertoo kaupanteon olevan viime vuoden vauhdissa. Pankeista kysyttäessä lamaa ei ole vielä taitettu. Asuntoluottojen kysyntä on piristymään päin, mutta mistään räjähtävästä kasvusta ei voi puhua.
Autokauppiaat ovat pari kuukautta hehkuttaneet laman pohjan taittuneen. Myyntimäärät tänä vuonna asettunevat jonnekin 85 000-90 000 välimaastoon. Määrä ylittää selvästi 1990-luvun alkuvuosien mustimmat vuodet, vaikka mistään jymyvuodesta ei todellakaan voi puhua. Pahin kuviteltavissa ollut romahdus jäi sen sijaan tulematta.
Lomautuksia ja irtisanomisia toisaalta riittää. Pahenevaa työttömyyttä vasten on mahdotonta allekirjoittaa niitä väitteitä, joiden mukaan asuntomarkkinoille oltaisiin jo puhaltamassa uutta kuplaa. Eikä niinkään kalliiseen investointiin kuin auto ryhdytä, ellei näkymä työpaikan pysyvyydestä ole kohtuullisen hyvä.
Mikäli asunnonvälittäjien ja autokauppiaiden viestit ovat muutakin kuin pelkkää markkinointipuhetta, usko tulevaisuuteen on hiljakseen leviämässä kuluttajien keskuuteen. Ja hyvä niin, ilman tulevaisuudenuskoa ei ole elpymistäkään.
Suurten uutisten, kuten Nokian kolmannen kvartaalin tuloksen, alle jää aina uutisia, joita olisi niiden mahdollisen merkityksen vuoksi hyvä noteerata laajemminkin. Samana päivänä kun analyytikot kaikilla mahdollisilla kanavilla setvivät Nokian näkymiä, pikku uutinen kertoi vaihtotaseen notkahtaneen hiukan pakkaselle elokuussa.
Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen virtaavaa rahaa mittaava vaihtotase kääntyi 1990-luvulla markan rajun devalvoitumisen myötä ylijäämäiseksi - ja pysytteli ylijäämäisenä viitisentoista vuotta yhtämittaisesti.
Elokuussa tuli vajetta sata miljoonaa euroa. Mokomalla ei ole käytännössä juurikaan merkitystä. Periaatteellisesti voi olla. Lukeman pitäisi herättää poliittisia päättäjiä, yrityksiä ja etujärjestöjä pohtimaan, onko Suomi nopeasti menettämässä hintakilpailukykyään ja valuuko valtiovallan vahvasta elvytyksestä huomattava osa ulkomaille.
Asiantuntijoiden arvioissa vaihtotaseen pieni miinus johtuu ennen muuta kansainvälisen kysynnän romahduksesta ja siitä seuranneesta Suomen viennin suvannosta. Toinen puoli asiaa on se, että kotimainen kysyntä on kuitenkin pysynyt kohtuullisella tasolla, koska tuonti ei ole supistunut samassa tahdissa.
Kun valtion budjetti suorastaan repeää alijäämäiseksi taantuman myötä ja ulkomailta ostaminen ei vähene samassa suhteessa kuin ulkomaille myyminen, syntyy helposti kuva, että Suomi elvyttää työntekoa muualla. Rajattomilla markkinoilla työtä ja palveluksia ostetaan sieltä, mistä ne saa halvimmalla.
Mikäli tuon kummallisen talousmittarin, vaihtotaseen, lukema todistaa muun maailman olevan Suomea kilpailukykyisempi, käsissä voi olla paljon taloustaantumaa vaikeammin voitettavissa oleva ongelma. Siksi ei tekisi pahaa pohtia, onko palkankorotuksista edes realistista keskustella. Etenkin, kun bruttokansantuotteesta uhkaa hävitä seitsemän prosenttia.