Peking "Ping pong is out", sanoo Zhangiksi esittäytyvä vapaaehtoinen.
"Ketä se kiinnostaa? Menkää jonnekin mielenkiintoisempaan juttuun: koripallon tai rantalentopalloon."
Koripalloa on jo nähty, joten jäljelle jää beach volley.
Mikäpä siinä. Aurinko paahtaa jo aamuvarhaisella, taivaalla seilaa muutama hassu pilvenhattara ja ainoa vaatekaapista löytynyt puhdas pusero on mallia kainalopaita.
Zhang juoksee perään. Hänellä on oleellisen tärkeää asiaa.
"Hei! Menettehän varmasti katsomaan naisten peliä? Se kannattaisi..."
Lauantaina beach volleyn ohjelmassa on vain miesten puolivälieräotteluita. No, aina ei voi voittaa.
Puoli voittoa tulee kuitenkin. Chaoyangin puiston hiekkastadionilla palloa lyövät Kiina ja Saksa. Ensimmäisen erän lopussa isäntien Xu ja Wu pitävät Saksaa ahtailla. Tunnelma on katossa, ja koska kattoa ei ole, niin se on tosi korkealla.
Rokki soi, videotaulu kirkuu kannustuksia, yleisö huutaa, laulaa ja elää mukana. Punaliput liehuvat. "Kuka voittaa?", kentän reunalla keikistelevät beach babet haastavat yleisön.
Ja kansa vastaa.
"Kiina."
Tällä kertaa kansa on väärässä. Kiina taistelee mutta häviää. Toisessa erässä Wu on liekeissä, ja huudattaa katsomoa syötöillään ja torjunnoillaan. Ei auta, Saksalla on ovelammat pudotukset, se vie voiton. Wu tärähtää hiekalle istumaan.
Kolmen vartin huutomyrsky on ohi. Kansa pyyhkii hikeä, ja valuu katsomosta puistoon.
"Kaverilla oli tänään vapaata, ja sain lipun häneltä. Yllätyin, kuinka rentoa täällä on", ensimmäistä kertaa elämässään beach volleytä katsomassa oleva nuori pekingitär sanoo. Hän esittelee itsensä tyyliin sopivasti englantilaisella nimellään: Kristy.
Peli on päättynyt, peli voi alkaa.
Olympiastadionista on jäänyt sen verran hiekkaa yli, että sen viereen on pystytetty kaksi kenttää yleisön käyttöön. Pelaajia on jonoksi asti. "Ihanaa. On aurinkoa, sininen taivas ja paljon porukkaa. Muuta ei tarvita. Tämä on pieni pala paratiisia", Pu Yan Zi alias Anne hyrisee.
Anne uskottelee pelaavansa rantalentopalloa vasta toisen kerran. Vaikea uskoa, sillä pallo uppoaa vastustajan kenttään suoraan syötöstä monta kertaa. Yhtä monta kertaa nuori nainen pomppaa kädet ylhäällä ilman.
"Oooou jeah!"
Olympialaiset ovat siunaus Annen kaltaisille palloiluun höyrähtäneille pekingiläisille. Kisojen ansiosta kaupungissa on nyt muutama kenttä enemmän.
"Meillä ei ole rantoja, missä pelata. Siitä huolimatta laji on aika hurjassa suosiossa täällä - niin kuin muuallakin Kiinassa. Se on yksi nousevista lajeista", Anne sanoo.
Jono hänen edessään on huvennut olemattomiin. On taas aika vetää tummat hiukset kiinni, laittaa lasit silmille ja kirmata kentälle. "Oooou jeah!"
Annen syöttö on taas uponnut.
"Mahtava katsoa, kun ihmiset ovat noin innoissaan", sanoo leveää amerikan aksenttia vääntävä Jim, joka ei oikeastaan ole Jim.
"Ei sillä nimellä niin väliä ole."
Jim tai Tim, mutta beachvolleyn päälle mies ymmärtää. Hän on lajin kävelevä tietosanakirja ja ammattikatsoja; on kiertänyt kisoja viimeiset 45 vuotta.
"En jaksa enää pelata, mutta jaksan istua hiekalla vaikka koko päivän. Tykkään katsoa trimmattuja kehoja ja tykkään kauniista naisista."
Olympialaiset menevät Jimiltä rutiinilla, onhan mies on kotoisin Etelä-Kaliforniasta - sieltä, mistä beach volley on kotoisin.
"Meille beach volleyn pelaaminen on vähän niin kuin elämäntapa", Jim sanoo ja hoksaa kysyä, mistä kaukaa juttukaveri on kotoisin. "Ai Suomesta? Eikö teillä ole ne "Naaiestroms sisters" (Nyyströmin sisarukset). Harmi, etteivät he päässeet kisoihin, taisivat paineet käydä liian koviksi."
Jim ei hyväksy alkuunkaan perusteluja siitä, miksi laji on Suomessa aika pieni. "Talvi ja pakkanen, nehän ovat tekosyitä! Norjassa ja Saksassa on tehty valtavia halleja, joissa voi pelata läpi vuoden. Tehkää sellaisia."
Ovatko Kyösti Oikarinen ja muut Oulun valtuutetut kuulolla? Raatin remontti jäihin ja pykäämään beach volleylle hallia Raksilaan.