"Reitti oli noin 60 metriä pitkä ja suhteellisen helppo, mutta kun ylös asti pääsin, niin kyllä alkoi pelottamaan", naurahtaa Tero Salmelin kertoessaan viime viikon kiipeilykokemuksestaan Ruotsin Död Lars Bergetissä.
Ei ole ihmekään, että hieman pelotti. Vertailun vuoksi todettakoon, että Oulun tuomiokirkko on noin 60 metriä korkea, eli kyllä siinä korkeudessa voi alkaakin huimata.
Oululainen Salmelin, 29, on yliopisto-opiskelija ja hän on harrastanut kalliokiipeilyä kaksi vuotta. Salmelin lähti harrastukseen kaverinsa yllyttämänä.
"Kävin kerran kokeilemassa ja se oli siinä", Salmelin kertoo.
Unelmana toteemi,
ei Mount Everest
Nyt Salmelin käy kiipeilemässä talvella kaksi kertaa viikossa Puolivälinkankaan sisäseinällä. Kesällä puolestaan hän kiikkuu Merikosken voimalaitoksen seinämällä.
Salmelin ei niinkään haaveile kiipeävänsä Mount Everestille tai K2-vuorelle, vaan hänen unelmanaan on päästä kapuamaan Tasmaniassa olevalle toteemipaalulle. Se on noin 100 metriä pitkä kivinen pylväs meren rannalla.
"Olisi se kokemus. Alla löisivät meren tyrskyt, aurinko paistaisi ja näkymät olisivat mahtavat. Sitä pitäisi saada ehdottomasti kuva!"
Kiipeily ja Oulu eivät välttämättä samaan lauseeseen sovi. Kaupungissa on tasaista silmänkantamattomiin.
Tästä ajatuksesta huolimatta kiipeilyä harrastetaan Oulussa varsin aktiivisesti. Jopa Oulun keskustan tuntumassa se on mahdollista.
Merikosken voimalaitoksen 7,5 metriä korkea seinämä on kesäisin lämpimällä ilmalla lähes koko ajan käytössä. Läheltä keskustaa liippaa myös Heinäpäässä oleva 'cave' eli luola, jossa voi myös kiipeillä.
Tosin tästä paikasta harrastajien pitää lähteä tämän kuun lopulla.
Talvisinkin kiipeily onnistuu. Puolivälinkankaan nuorisotalolla oleva sisäseinä kerää harrastajia. Lisäksi talvella voi myös harrastaa jääkiipeilyä, kun Toppilan satamassa vanha rakennusnosturin runko jäädytetään. Valmiissa tornissa jäätä on yli 60 tonnia.
Järki mukana,
riskit minimissä
Kiipeily mielletään yleensä erittäin vaaralliseksi ja uhkarohkeiden lajiksi. Henkensä kaupalla sitä ei kuitenkaan normaalisti harrasteta.
Tero Salmelinin mielestä laji ei ole vaarallinen kunhan tietää, mitä tekee ja koulutusta on riittävästi.
"Tavallisen urheiluvamman lisäksi minulle ei ole sattunut mitään onnettomuuksia. Tämä on laji muiden joukossa, ei sen kummempaa", Salmelin toteaa.
On kuitenkin olemassa pieni joukko kiipeilijöitä, jotka harrastavat niin sanottua soolokiipeilyä. Siinä kiipeilijä nousee ilman köyttä niin korkeita reittejä, että vakava loukkaantuminen tai kuolema on selvä riski.
Tätä harrastavat ovat kuitenkin erittäin taitavia kiipeilijöitä ja tuntevat reitit hyvin.
Köyden kanssa kiipeäminen on tavallisin ja turvallisin tapa. Aloittelijoilla köysi kulkee mukana yläkautta varmistettuna, jolloin pitkien putoamisien vaaraa ei ole. Kokeneemmat 'liidaavat' eli köysi kuljetetaan alakautta ja kiinnitetään seinämään samalla kun edetään.
Tarjolla myös kilpailutoimintaa
Salmelin on Oulun kiipeilyseura -91 ry:n kouluttaja ja välinevastaava. Yhdistys on koko Pohjois-Suomessa toimiva kiipeilyn harrastajien seura, joka järjestää kursseja aloittelijoille ja kokeneemmille.
Harrastuksen aloittaminen on edullista, koska tarvittavia välineitä ei ole pakko ostaa. Ne voi vuokrata yhdistykseltä.
Oulun kiipeilyseurassa on reilu sata jäsentä. Salmelinin mukaan laji sopii kaikenikäisille.
"Ikähaitari seurassamme on alle kymmenvuotiaista yli 50-vuotiaaseen. Suurin osa harrastajista kuitenkin on 20-30 ikävuoden välillä", Salmelin kertaa.
Kiipeilyssä voi myös kilpailla. Oulun kiipeilyseuraan kuuluva Markku Tyynelä on harrastanut kiipeilyä kaksi vuotta. Hän on ottanut osaa myös kilpailuihin.
"Notkeutta, koordinaatiokykyä, voimaa ja kanttia tarvitaan, jos aikoo pärjätä. Liian itsevarma ei kuitenkaan saa olla", Tyynelä toteaa.