Uusi susikannan hoitosuunnitelma tuo paljon hyvää tietoa kuumaan susikeskusteluun. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei hoitosuunnitelma edusta yltiöpäistä suojelulinjaa.
Juha Korkeaojan johtama ministeriö on onnistunut tasapainoilemaan suhteellisen taitavasti eri suuntiin vetävien ristiriitojen paineissa keskiviikkona julkistamassaan susikannan hoitosuunnitelmassa. Vaikka sen yhtenä kantavana ajatuksena on susikannan levittäminen Kainuusta, Pohjois-Karjalasta ja muilta esiintymisalueilta kohti länttä ja etelää, se ottaa myös huomioon ihmisten tunnot nykyisillä susialueilla. Hoitosuunnitelmassa ei nimittäin tähdätä susikannan lisäykseen, vaan sen säilyttämiseen "suotuisalla suojelun tasolla".
Linjausta voi pitää juuri ja juuri siedettävänä siksi, ettei ministeriö voi ilmeisesti tehdä mitään olennaista nykyisen susikannan vähentämiseksi niin kauan kuin susi luokitellaan poronhoitoalueen ulkopuolella erittäin uhanalaiseksi lajiksi Suomessa. Kannan harventamista estää myös kuuluisa "susidirektiivi", josta Suomi riitelee Brysselin kanssa.
Luontodirektiivin älyttömyys Suomen kannalta käy ilmi hoitosuunnitelmasta. Siinä todetaan, ettei Suomen nykyinen susikanta ole uhattu, vaan se on lajin suojelun kannalta täysin riittävä. Kun tähän lisätään vielä se, että Suomen sudet ovat itärajan takaisen suuren 25 000-30 000-päisen susikannan jatke, voi vain kysyä, pitäisikö Suomen tehdä jotain radikaalia EU-byrokraattien silmien avaamiseksi. Täällä ei tarvita elämälle vieraiden ihmisten viisastelevaa huolenpitoa. Suomi on hoitanut oman susitonttinsa hyvin.
Ministeri Korkeaoja teki keskiviikkona myönnytyksen yleiselle mielipiteelle, kun hän totesi, että susipelot on otettava huomioon ja että ihmisten käsitystä oikeasta ja väärästä pitää kunnioittaa. Lausunto on syytä panna merkille erityisesti Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, missä asukkaiden tunteet ovat pinnassa susien aiheuttaman pelon takia. Susien kanssa ei ole leikkimistä, sillä valtio korvasi niiden aiheuttamia vahinkoja viime vuonna 70 000 eurolla.
Todellinen taloudellinen menetys kotitalouksille ja tiloille on huomattavasti suurempi, koska kaikista susien syömistä poroista, lampaista ja koirista ei jää jälkiä, ja korvauksissa noudatetaan omavastuuta. Vahinkoja arvioitaessa summaan pitää lisätä vielä kaikki ne toimet, joita suunnitelmassa esitetään susien aiheuttamien tihutöiden torjumiseksi ennalta.
Ministeriö on kuullut hoitosuunnitelman valmistelussa kiitettävän runsaasti paikallisia ihmisiä ja intressitahoja, ja se näkyy. Suunnitelmassa ilmaistaan valmius korjata ainakin pahimmat epäkohdat. Ihmisten aiheellisten tai aiheettomien pelkojen poistoon ministeriön valta ei kuitenkaan riitä.
Pelot vain leviävät, jos susia siirtyy maan harvaan asutuilta alueilta kohti länttä ja etelää, kuten toivotaan tapahtuvan. Ministeriö aikoo siis tasata pelkoja itäisen Suomen ja muun maan kesken sen sijaan, että se vähentäisi niitä supistamalla susikantaa.
Avainkysymys pelkojen kannalta ja epäkohtien korjausten jälkeenkin on se, kuinka paljon susia Suomessa elää. Hoitosuunnitelmassa puhutaan 185-200 sudesta. Kalevan tietoiskussa Hyrynsalmella joulun alla kävi ilmi, etteivät paikalliset ihmiset usko lukuihin. Heistä susien määrä on kolmanneksen suurempi.
Niin kauan kuin virallinen totuus ja kansan käsitys todellisuudesta eroavat noin paljon toisistaan, susikeskustelu ei laannu. Ministeriöllä riittää työtä luotettavamman arvion hankkimisessa.