liisa.laine@kaleva.fi
Oulu ylpeänä esittää, myhäillään Oulun teknisessä keskuksessa - tällä kertaa aihetta antaa kunnostautuminen uuden ajan kaupunkipientalojen kehittelyssä. Talojen, joiden pitää sopia totuttua huomattavasti pienemmälle tontille ja muodostaa tiiviitä, mutta viihtyisiä kortteleita, jopa kokonaisia puutarhakaupunginosia.
Uuden asuntopolitiikan mukaisesti yhden perheen talon tontti voi olla pienimmillään vain 400 neliötä. Ensi kuulemalta se kuulostaa melkein vitsiltä. Miksei samantien rivitalo? Siksi, että omassa tuvassa on aina oma lupa. Pienelläkin tontilla.
Kaupunkipientalot eivät ole mikään uusi ilmiö. Suomesta ne vain välillä katosivat, kun pientalokeskustat purettiin ja korvattiin kerrostaloilla. Uusille kaupunkipientaloille löytyy nyt sijaa sivummalta. Oulussa pienten tonttien mallitaloja rakennetaan Kaakkurin Metsokankaalle ja lähivuosina niistä saatuja kokemuksia käytetään hyväksi Ritaharjussa.
Oulu on eturivissä tarjoamassa esimerkkejä ympäristöministeriönkin kaipaamista uusista, pienimittakaavaisista, luonnonläheisistä mutta kaupunkimaisista asuinalueista. Maata säästävä, tiivis ja tehokas kaupunkirakenne on omiaan turvaamaan lähipalvelut ja joukkoliikenteen.
Pieni tonttikoko ei kuitenkaan saa johtaa rumaan ympäristöön tai riitaiseen rakentamiseen. Oulussa ongelmia torjutaan antamalla tontinvaraajalle teknisen keskuksen laatimat mallipiirustukset ja viitesuunnitelmat, joiden pohjalta rakentajat ja heidän nimeämänsä suunnittelijat voivat kehittää omia ratkaisujaan.
Oulun Metsokankaalle valmistuvien mallitalojen rakentajat yllättyivät siitä, etteivät alun perin tiukoilta tuntuvat rakentamisehdot sittenkään rajoittaneet kovin paljon. Taloista tuli aivan erinäköisiä, vaikka määräykset olivat samat.
Kaavamaista, itseään toistavaa rakentamista ohjeilla ei tavoitella: kaupunkipientalokorttelin ei ole tarkoitus muistuttaa kettutarharivistöä. Piakkoin ilmestyvään Moderni Puukaupunki -kirjaan artikkelin kirjoittanut asemakaavapäällikkö Matti Karhula toteaa osuvasti, kuinka kaupunkipientaloalueen rakentamisessa sekamelskan vastakohta ei ole samanlaisuus vaan hallittu harmoninen erilaisuus.
Pienuuskin on sitä paitsi suhteellista. Pääkaupunkiseudulla tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että jopa muutaman kymmenen neliön piha saatettiin kokea riittäväksi, jos se oli suojaisa. Kaikki eivät kaipaa laajoja lumitöitä ja loputtomasti kitkettävää. Pihalla tarvitaan tilaa oleskeluun ja harrastuksiin, mutta ei välttämättä niin paljon kuin on totuttu ajattelemaan. Äänieritys tuottaa joskus ongelmia, mutta asukkaiden mielestä hyvällä suunnittelulla ongelmat olivat voitettavissa.
Kaikki Oulun kaupungin tontit eivät silti jatkossakaan ole minikokoa. Pienten, 400-600 neliön tonttien osuus tulee olemaan korkeintaan viidennes. Intohimoisille ruoputtajille tarjotaan yhä väljempiä läänityksiä.
Hyvää suunnittelua vähääkään aliarvioimatta ei voi olla ihmettelemättä, kuinka Tampereen kauneimpiin kuuluva kaupunginosa Pispala aikoinaan syntyi: ilman asemakaavaa ja ilman tarkempia piirustuksia - mitä nyt vähän sutaistiin klubiaskin kanteen. Rakennustarpeissakaan ei ollut kehumista, otettiin mitä satuttiin saamaan. Kukaan ei tietenkään valvonut, miten päin tönö tontille asettui. Se rakennettiin siihen, mihin parhaalta tuntui.