Kuudetta kertaa EU:n puheenjohtajamaan nuijaa heiluttavan Irlannin kaikki johtokaudet ovat sattuneet jollain tapaa merkittävään aikatauluun. Tähän asti se on selvinnyt kunnialla. Nykyinen puheenjohtajuus on haasteellisin paitsi perustuslain myös unionin laajentumisen vuoksi.
Irlannin pääministerin Bertie Ahernin kahdenkeskisissä neuvotteluissa on vuorossa Suomi. Ahernin pikapyrähdyksellä Helsingissä keskustellaan torstaina paitsi perustuslaista ja komissaareista myös Suomelle tärkeistä tukiasioita. Irlantihan on maa, joka on osannut ottaa EU-tuista kaiken mahdollisen hyödyn irti.
Suomella ja Irlannilla, kahdella pienellä, syrjäisellä ja liittoutumattomalla EU-maalla, on paljon samanlaista. Monessa asiassa ne myös eroavat.
Liittyessään vuonna 1973 EU:hun Irlanti oli unionin köyhin maa. Nyt se on malliesimerkki maasta, joka on onnistunut haalimaan kahmalokaupalla EU-tukia. Unionituella on rakennettu ennen kaikkea infraa ja tuettu maataloutta. Irlanti on saanut 30 vuoden aikana unionilta keskimäärin neljä prosenttia vuodessa nettoa. Mutta pian siitäkin tulee nettomaksaja.
Kelttiläiseksi tiikeriksi kutsuttu Irlanti teki nopean nousun 1990-luvun puolivälissä. Sen bruttokansantuote on nyt kolmanneksi korkein EU:ssa. Irlanti panosti koulutukseen, etenkin tietotekniikkaan. Se on jo vuosia houkutellut erittäin määrätietoisesti monikansallisia yrityksiä maahan.
Hallitus on palkannut 200 henkilön "metsästystiimin", jonka ainoana tehtävä on kalastaa ulkomaisia yrityksiä maahan. Rahaa tähän pannaan likoon 300 miljoonaa euroa. Yritykselle luvataan alhainen, 12 prosentin verotus ja anteliaat tuet.
Ulkomaisia firmoja on jo viitisensataa. Niiden osuus on puolet viennistä. Työntekijöitä niissä on noin 100 000. Etenkin amerikkalaiset ovat investoineet Irlantiin, vaikka palkkataso on siellä korkeampi kuin Suomessa. Ay-liike tosin on vähän pieniäänisempi.
Seitsemän vuotta sitten Irlannin hallitus alensi tuloveroa kuudella prosenttiyksiöllä. Maksimissaan vero on nyt 42 prosenttia ja keskimäärin 20 prosenttia. Tämän seurauksena verotuotto kasvoi hurjasti ja työttömyys aleni 17 prosentista neljään prosenttiin. Maahan on otettu töihin myös ulkomaalaisia ammattilaisia.
Suomessa tilanne on toisenlainen. Meillä lähdetään siitä, että verojen alennus suosii myös eriarvoisuuden kasvua. Irlannissa eriarvoisuuteen ei suhtauduta kielteisesti. Tosin sosiaaliverkko on siellä meitä paljon alhaisemmalla tasolla. Suomi korostaa pohjoismaista hyvinvointimallia. Tuloverotusta alennetaan vähitellen. Yritysvero on nyt laskemassa 26 prosenttiin.
Ulkomaisten yritysten haaliminen Suomeen on melko vaatimatonta. Invest in Finland - säätiön toimistossa työskentelee kahdeksan ihmistä. Toimitusjohtaja Sirkka Aura totesikin Etelä-Suomen Sanomissa, että markkinointiin pitäisi saada iso vaihde päälle. Auran tavoite on hakea maailmalta 200 000 työpaikkaa Suomeen. Jos se onnistuisi, sehän poistaisi työttömyyden oikeastaan kokonaan.
Ehkä oppia kannattaa ottaa Irlannista, josta Virokin kopioi malleja. Hallituksen kannattaisi kenties palkata kunnon etsintäpartiot ulkomaisten firmojen Suomeen saamiseksi.
Irlannissa uskotaan suunnitteluun, yrittämiseen ja riskinottoon. Suomessa luotetaan työntekoon ja säästämiseen. Tässä on selvä mentaaliero. Avoimempi asenne voisi tuoda meillekin lisää ulkomaisia yrityksiä ennen kuin Viro nappaa ne nenän edestä. Auran mielestä on täysin väärä kuvitelma, että Suomeen tullaan ostamaan yrityksiä ja pistämään ne lihoiksi. Hänen mukaansa tänne tullaan pitkällä tähtäimellä kehittymään.
Pitäisikö itsetuntoamme parantaa? Irlantilaisilla on itsetuntoa vaikka muille jakaa. Ennen EU-jäsenyyttä Irlanti on hyvin riippuvainen Isosta Britanniasta. Nyt sen suhde Englantiin on mutkaton. Britit pitävät budjettivaroillaan Pohjois-Irlantia rauhallisena. Arvioiden mukaan koko vihreä saari on yhtenäinen Irlannin tasavalta ehkä noin 30 vuoden päästä.
Suomi kumarsi pitkään Moskovaan ja oli toisaalta Ruotsin talutusnuorassa. Euroopan unioniinkin mentiin vikkelästi vasta, kun Ruotsi yllätti meidät jäsenhakemuksellaan housut kintussa.
Venäjään Suomella on ja pysyy tietty erityissuhde, mutta moni asia hoituu nyt yhteisen unionipolitiikan kautta.
Suomi on ja pysyy myös lähivuosina sotilaallisesti liittoutumattomana. Irlanti, joka ei myöskään kuulu Natoon, käyttää ilmaisua puolueeton maa.
Väitetään, ettei Natoon liitytä siksi, että Irlanti ei halua kuulua samaan sotilasliittoon kuin Englanti. Jossain takaraivossa on ehkä vielä muistissa verinen Englannin vallan aika. Nyt Irlanti - kuten Suomikaan - ei tunne itseään uhatuksi.
Yhteistä maille on se, että liittyminen Natoon ei toisi tällä hetkellä kummallekaan mitään lisää. Molemmat liittyivät YK:hon samaan aikaan ja ovat olleet aktiivisesti mukana rauhanturvatoiminnassa.
Toisaalta Irlannin puolueettomuutta ei tuntunut pätkääkään haittaavan se, että jenkkisotilaita on kuljetettu Irakiin Shannonin lentokentän kautta. Siitä ei virinnyt julkisuudessa mitään keskustelua. Suomessa olisi vastaavanlaisesta noussut valtaisa häly.
Irlannin hiljaisuuden selittää osin se, että toisaalta maa on hyvinkin riippuvainen Yhdysvalloista. Puolueettomuus on tavallaan keppihevonen ja puhetta tarvittaessa.
Toisin kuin Suomessa Irlannissa ei ole yleistä asevelvollisuutta. Maassa on 11 000 miehen palkka-armeija. Se on pienempi kuin poliisikunta. Suomi aikoo pitää yleisen asevelvollisuuden jatkossakin.
Irlanti on ollut EU:n mallioppilas kuten Suomikin. Jatkossa siitä voi tulla häirikkö. Se ajaa tiukkaa linjaa siinä, että verotuksen on pysyttävä kansallisessa päätöksessä. Liittolaisen Irlanti on saanut muun muassa Virosta.
Laajentuvassa unionissa myös Suomen on etsittävä yhä uusia ja uusia liittolaisia. Tukipolitiikassa ne voisivat löytää toisensa.