Ei voi kuin toivoa menestystä Merijärvelle ja Kärsämäelle niiden yrittäessä stipendin avulla pitää muualle opiskelemaan lähtevät nuoret kunnan kirjoilla. Tai Rantsilalle, joka houkuttelee uusia asukkaita tarjoamalla lähes ilmaisia omakotitontteja.
Merijärvi, Kärsämäki ja Rantsila eivät suinkaan ole ainoita pikkukuntia, jotka hieman epätoivoiselta tuntuvin keinoin yrittävät kamppailla asukasluvun vähenemistä vastaan. Kohtalontovereita löytyy sieltä täältä; sitä enemmän mitä kauemmas kasvukeskuksista mennään.
Pikkukuntien mahdollisuudet pitää asukkaansa ovat vähäiset. Menneinä vuosikymmeniä - maatalous-Suomessa - maaseudun elinvoimaisuus kyettiin turvaamaan maatalouspolitiikan keinoin. Enää se ei tepsi. Tilat ovat vähentyneet. Sen, minkä kymmenet maatilat viljelivät ja tuottivat ennen, tekee yksi tila nyt.
Toki maaseudulle on syntynyt yrityksiä, teollisuutta. Parhaimmillaan ne ovat kyenneet hieman hidastamaan asukasluvun laskua, mutta aniharvoin kääntämään väkimäärän kehityksen myönteiseksi pidemmäksi aikaa. Huomattava osa vähistä yrityksistäkin olisi jäänyt syntymättä, ellei köyhä kunta olisi uhkarohkeasti pannut ropojaan likoon.
Lehdet kirjoittivat syksyllä suurin otsikoin, kuinka muutto maalta kaupunkeihin on vaimentunut ja jopa kääntymässä muutoksi takaisin maalle. Mikäli joku ehti iloita, huomasi hän pian riemun olevan ennenaikainen. Syy muuttoliikkeen vaimenemiseen johtui yksinkertaisesti siitä, että talouskasvu hidastui eikä töitä ollut tarjolla kasvukeskuksissakaan.
Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, muuttoautot suuntaavat kulkunsa taas kohti etelää ja kasvukeskuksia, kunhan teollisuuden pyörät pyrähtävät täyteen vauhtiin. Mitään merkkejä ei ole ilmassa, jotka viestisivät talouden kasvun tuovan jotain uutta maaseudulle.
Moni haikailee muuttoa maalle - puhtaaseen luontoon, turvalliseen, rauhalliseen ja asumiskustannuksiltaan edulliseen ympäristöön. Joidenkin arvioiden mukaan tällaisia ihmisiä olisi satatuhatta vuoteen 2010 mennessä.
Tämä joukko ei kuitenkaan ratkaise syrjäseudun väestöongelmia. Useimmat maallemuuttoa suunnittelevista ovat jo eläkkeellä tai eläkeiän pian saavuttavia, jotka haluaisivat palata entisille kotikonnuilleen viettämään vanhuudenpäiviä.
Yksikään varteenotettava teollisuuslaitos ei vähään aikaan ole kertonut siirtävänsä toimintojaan maaseudulle, vaikka nykyajan tekniikka ja kulkuyhteydet mahdollistavat tuotannon pyörittämisen miltei missäpäin tahansa Suomea. Ja vaikka maaseudulla on työvoimaa ja edullisia asuntoja ihmisille.
Avainkysymys maaseudun elävänä pitämisessä tulevaisuudessa on työpaikat. Ellei niitä synny, on turha haikailla syvän maaseudun pitämisestä elävänä ja asuttuna. Väkikadosta kärsivät pikkukunnat eivät kykene suoriutumaan tästä tehtävästä omin voimin.
Nykyisestä aluepolitiikasta on varsin vähän iloa. Hienoja projekteja kyllä pyöritetään siellä täällä, mutta niiden tulokset ovat varsin laihoja. Rahat ja energia menevät enemmän hallinnoimiseen kuin todellisten tulosten tekemiseen. Ainoat luodut työpaikat ovat projektien vetäjien pätkätyöpaikat. Ja hankevetäjien suurimmat saavutukset ovat uusien hankkeiden kasaaminen ja itsensä työllistäminen uudelleen.
Vain teollisuus pystyy luomaan uusia työpaikkoja siinä määrin, että väki voisi asua maaseudulla. Eri asia on, miten teollisuus saadaan toimimaan toisin ja ymmärtämään oma vastuunsa sosiaalisen ja alueellisen tasa-arvon vaalimisessa.