Lukijalta
Mielipide

Pienet koulut ovat joutuneet taistelemaan olemassaolostaan vuosia

Perlacon Oy esitti villin joukon sopeuttamistoimia kaupungin talouden tasapainottamiseksi. Joukossa oli muun muassa avantouintipaikkojen, uunituoreiden Sykkeleiden sekä kouluverkon karsimista.

Perlacon Oy esitti villin joukon sopeuttamistoimia kaupungin talouden tasapainottamiseksi. Joukossa oli muun muassa avantouintipaikkojen, uunituoreiden Sykkeleiden sekä kouluverkon karsimista.

On selvää, ettei kaikki esitetyt säästöt olleet tarkoitettukaan toteutettaviksi. Eihän konsultilla tarvitse olla yhteiskunnallista vastuuta, kunhan tekee laskelmat, mistä päättäjät niin halutessaan voisivat säästää.

Kaupunki on olemassa ihmisiä varten. Ja meitä on monenlaisia. Toiset haluavat asua keskustan sykkeessä, kun taas toiset nostavat tärkeimmiksi arvoikseen luonnon läheisyyden. Oulu antaa mahdollisuuden molempiin.

On kuitenkin ikävää, että Oulun kaltaisessa koulutukseen ja sivistykseen satsaavassa kaupungissa, kerta toisensa jälkeen keskusteluun nousee tämän mahtavan edun rapauttaminen – sitä emme ymmärrä.

Malliesimerkki tästä on esityksessä mainittu pikkukoulujen tuhoaminen. Aamukahvit tuli hörpättyä väärään kurkkuun kun raportissa mainittiin esimerkiksi Sanginsuun koulun olevan epätarkoituksenmukaiseksi katsottu pieni koulu – kun toisaalla ollaan huolissaan keskittämisen seurauksena syntyneistä jättiluokista ja niiden vaikutuksista lapsiin ja lasten oppimiseen.

"Pienet koulut ovat joutuneet taistelemaan olemassaolostaan vuosia, kylän lapsien koulupaikkana yhtä kuin kyläläisten yhteisöllisyyden toimintapisteenä ja kylän sydämenä."

Sanginsuun, Pikkaralan ja Keiskan koulujen lakkauttamisella konsultti oli laskenut saavansa noin 40 000 euron vuotuiset säästöt per koulu. Tällaisella summalla ei ole mitään tekemistä kaupungin budjetin, tai säästötavoitteena olevan 54 000 000 euron kanssa.

Pienet koulut ovat joutuneet taistelemaan olemassaolostaan vuosia, kylän lapsien koulupaikkana yhtä kuin kyläläisten yhteisöllisyyden toimintapisteenä ja kylän sydämenä. Annetaan mahdollisimman pian lapsille koulurauha ja sadoille ja taas sadoille perheille lupaus paremmasta tulevaisuudesta ja kerrotaan haja-asutusalueiden lapsille, että hekin ovat tärkeitä.

Johanna Lantto-Salovaara

puheenjohtaja

Sanginsuu-Lapinkangas-Sanginjoki Kyläyhdistys ry

Kerttu Jaakola

puheenjohtaja

Pikkaralan kylätoimikunta

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.