Öljy ja kaasu voivat hävittää poronhoidon Siperiasta mutta Pohjois-Venäjän alkuperäisväestöä riuduttavat myös perinteisen elämäntavan katoaminen, alkoholismi, ympäristömyrkyt ja työttömyys. Moni pienimmistä kansoista on jo menettänyt kielensä ja kulttuurinsa.
Luonto merkitsee heille kaikkea. He ovat romanttisia, taitavia käsistään ja taiteellisia. Puiden tuoksu, kodassa nukkuminen ja ulkona liikkuminen on heille tärkeää", kuvailee Aljona Jefimenko Venäjän arktisia alkuperäiskansoja, jotka "löydettiin" valtiotasolla vasta 1990-luvun lopulla, kun Arktinen neuvosto perustettiin ja kansat itsekin heräsivät ongelmiinsa.
"Vieläkin ajatellaan, että alkuperäiskansat ovat primitiivisiä eivätkä pysty hallitsemaan omia piirikuntiaan ilman venäläisten apua", Jefimenko kertoo. Paikallistason duumassa on yleensä alkuperäisväestön edustus, mutta maaherraksi heistä ei ole koskaan valittu ketään - eikä juuri aluehallintoonkaan.
Aljona itse syntyi pikkukylään Tshukotkan niemimaalle, Itä-Siperiaan. Jo 10-vuotiaana tie vei sisäoppilaitokseen kauas kotoa. Vasta opiskellessaan Pietarissa hän oivalsi kuuluvansa alkuperäisväestöön: hän on isänsä puolelta eveeni ja äitinsä puolelta t?ukt?i. Nyt hän työskentelee Kööpenhaminassa ja neuvoo Arktista neuvostoa alkuperäiskansojen asioissa. Pohjois-Venäjällä niitä elää kaikkiaan 14.
"Hanti-Mansinskissa, Sahalinilla ja Nenetsiassa alkuperäiskansat eivät enää elä tasapainossa luonnon kanssa. Ne työnnetään pois porausten tieltä eivätkä ne pysty säilyttämään perinteistä kulttuuriaan, jossa poronhoidolla, kalastuksella ja merinisäkkäiden pyynnillä on tärkeä osa", Jefimenko kertoo.
Alkuperäiskansojen epätoivon syyt ovat kuitenkin vieläkin syvemmällä kuin öljyssä ja kaasussa. Jefimenkon mukaan Neuvostoliitto lupasi niille kauniin elämän ja houkutteli ne tundralta taloihin. Piirikunnat kilpailivat poronhoidossa ja ylilaidunsivat laitumet. Kun neuvostovalta romahti, romahti myös porotalous: helikoptereilla hoidettu tundran ruokahuolto loppui, tokat alkoivat kutistua ja poronhoidon perinteet kadota. Vasta nyt poronhoidon asemaa on yritetty turvata laeilla.
Julkisuus ainoa keino
"Öljy ja kaasu voivat hävittää poronhoidon Siperiasta 50 vuodessa", Jefimenko varoittaa. Pohjois-Venäjän alkuperäiskansojen etujärjestö Raipon yrittää taistella ihmisten puolesta jo ennen kuin poraukset aloitetaan. "Joskus aikeista kerrotaan etukäteen, mutta usein ne pidetään salassa ja tieto luetaan vasta lehdestä."
Hyvä esimerkki on Sahalinin saari, jolta alettiin etsiä öljyä 1990-luvun alussa. Öljykenttien jäljiltä saarella on enää muutama porotokka. "Vielä on jonkin verran linnunpyyntiä, lohenkalastusta ja metsästystä, mutta jos öljy pilaa luonnon, nekin häviävät."
Sahalinin asukkailta ei kysytty lupia eikä heidän kanssaan neuvoteltu ja se on johtanut alkuperäisväestön hiljaiseen vihaan. "Paikallishallinto ei tue poronhoitajia, vaan kertoo suunnitelmista vasta sen jälkeen kun öljy-yhtiöiden lisenssit on hyväksytty", vahvistaa nenetsien Jasavej -järjestön presidentti Vladimir Peskov.
Jasavej, joka on Raiponin jäsen, ei juuri pysty vaikuttamaan öljykenttien ja -putkien rakentamiseen. Muutama vuosi sitten se pääsi jopa lisenssineuvotteluihin mutta nyt tilanne on muuttunut. "Olemme pyytäneet ministeriöltä Timan-Petshoran öljy- ja kaasualueen kehittämisohjelmaa, mutta sellaista ei ilmeisesti edes ole", Peskov näpäyttää.
Jasavejn lähes ainoa vaikutuskeino onkin julkisuus: nettisivut, lehti ja vaikuttaminen kansainvälisiin järjestöihin ja rahoittajiin.
Venäjän lainsäädäntö ei pakota kuulemaan alkuperäiskansoja tarpeeksi eikä maksamaan niille korvauksia maankäytöstä, Jefimenko korostaa. Joku yhtiö voi maksaa niille prosentin tuotostaan, joku antaa kylille ruoka-apua. Peskovin mukaan vain yksi nenetsien poronhoitoyhteisö on saanut korvausta maankäytöstä, yleensä öljyrahat menevät keskushallinnolle, maakunnalle ja piirikunnalle. Pyhistä paikoista on kuitenkin neuvoteltava ja niiden käyttö voidaan jopa kieltää. "Kansainvälisillä ja venäläisillä yhtiöillä ei ole eroa, kaikki pilaavat maat. Eikä kyse ole vain öljystä ja kaasusta vaan myös muista luonnonvaroista", Jefimenko korostaa.
Terveys rapistuu
"Tshukotkassa ja Kamtshatkassa ei juuri löydä raitista henkilöä. Heillä ei ole enää toivoa eikä elämänhalua", Jefimenko kuvaa henkistä ilmapiiriä. Itä-Siperian korjakkien tilanne on pahin, Jamalin niemimaalla ja Nenetsiassa taas parhain: nenetsit saavat vähän rahaa öljystä ja ovat lähempänä kansainvälistä lehdistöä ja projekteja. Alkoholismi on kuitenkin pohjoisen alkuperäisväestössä jopa 20 kertaa yleisempää kuin venäläisillä. Sen perässä tulee rapistunut terveydenhoito ja puute puhtaasta vedestä.
Varsinkin poronhoitajilla on paljon kurkku- ja mahasyöpää. Aiheuttajaksi epäillään ravintoa: raskasmetallit, ympäristömyrkyt ja radioaktiiviset jäämät rikastuvat arktisen alueen perinteiseen ravintoon. Mutta esimerkiksi Tshukotkan niemimaalla muuta vaihtoehtoa ei ole ja toisaalta teollinen ruoka lisää sydänsairauksia.
Pohjoisia kansoja vaivaa myös työttömyys, joka voi poronhoidon alamäen myötä olla jopa 80 prosenttia. Lisäksi monessa poronhoito-osuuskunnassa on työskennelty kymmenenkin vuotta ilman varsinaista palkkaa. Jefimenkon mielestä alkuperäiskansojen nuoria pitäisikin kouluttaa öljyalalle, sillä kylissä syntyvyys on alhainen, itsemurhat yleisiä, terveydenhoito kallista ja lääkärit kaukana - eikä monesta löydy edes puhelinta.
Jotain kuitenkin yritetään. Jasavej toteutti viime vuonna Kanin Red Chum -projektin, joka kiersi tundralla pororaitona kotakylästä toiseen ja esitti Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuvaa Seitsemän laulua tundralta. Raidon mukana kulki lääkäri ja muuta kulttuuriväkeä. Kustannukset maksoi öljy-yhtiö Lukoilin tytäryhtiö Archangelskgeoldobycha. Projekti päättyi kun yhtiö ei enää sijoittanut siihen. "Poronhoitajat olivat hyvin pettyneitä", Peskov kertoo.
Lisää tietoja nettisivuilla www.raipon.net/yasavey.