Runsaat 60 vuotta sitten näillä Katajanokan kallioilla paukkuivat aivan toiset äänet. Turistien pulinan ja sandaalien läiskeen sijasta iso pommikone avasi keskellä yötä mustan mahalaukkunsa.
Neuvostoliitto hyökkäsi alkuvuonna 1944 lasten, naisten ja vanhusten kimppuun, kauas rintaman taakse. Stalin halusi murtaa suomalaisten taistelumielen jyräämällä siviilikohteet.
Tästä tilanteesta Jari Tervo työntää liikkeelle uuden historiallisen romaaninsa Ohranan, joka on lajinsa ensimmäinen.
"Koskaan ei ole eeppisesti kerrottu siviilien pommituksista. Muutama tietokirja on ilmestynyt", Tervo sanoo.
Tuntuu kummalliselta, ettei suomalainen kaunokirjallisuus ole aiemmin tarttunut pääkaupungin pommituksiin eli toisin sanoen venäläisten tekemään sotarikokseen.
Tervo arvelee suomettuneisuuden varjon langenneen tapahtumien ylle. "Hiljaisuuteen ei ole mitään muuta syytä kuin suomettuminen. Miksi muuten kirjailijakunta olisi unohtanut asian 60 vuodeksi", Tervo huomauttaa.
Se on mutkikas asia
Mistä ei ole voinut puhua, siitä on vaiettava. Tervon mukaan pommituksista kirjoittaminen olisi YYA:n aikana saatettu tulkita karkeaksi ystävyyden pilaamiseksi, provokaatioksi.
Itsesensuuri selittää vaikenemisen 1990-luvulle saakka, jolloin Neuvostoliitto romahti. Mutta siitä on 15 vuotta.
"Ehkä kirjailijat ovat kiinnostuneempia kirjoittamaan uusperheistä kuin historiallisista aiheista, joiden tekemisessä on nähtävä enemmän vaivaa", Tervo pohtii.
Tervoa sota-ajassa kiinnostaa äärimmäisyys. Hänen mukaansa "on helvetin mutkikas asia, kun pieni kansa yrittää säilyttää itsenäisyytensä".
Historia osaa pyöräyttää ihmistä kuin lierihattua. Kenraali Hjalmar Siilasvuon sotatie on Tervon mielestä käypäinen esimerkki.
Talvisodan Siilasvuo taisteli Tsaarin entisen kenraalin johtamana venäläisiä vastaan. Jatkosodassa hän otteli saksalaisten rinnalla venäläisiä vastaan. Lapin sodassa Siilasvuo taisteli venäläisten vaatimuksesta saksalaisia vastaan.
"Käänteet tapahtuivat lyhyessä ajassa. Silti koko ajan Siilasvuo pysyi Suomen asialla."
Maanpetos valottuu
Kirjan raamina on tavallinen kaupunkilaisarki, jonka ilmahyökkäys on nitkauttanut sijoiltaan ja jota kovasti kaivataan.
Ohranassa ei liikuta rintamalla, vaan raahataan lapsia käsipuolessa kohti pommisuojaa, hörpitään voikukan- ja valvatinjuuresta uutettua sotamokkaa ja painostetaan desanttia.
"Kaikki ovat Ohranassa jollain tavalla luopioita, päällekkäisiä ja moninkertaisia luopioita", Tervo lisää.
Kirjassa maanpetturuus valottuu monelta kantilta. Tervo sanoo, etteivät suomalaiset syyllistyneet ilkeyttään tai pahuuttaan sodan oloissa äärimmäisen tuomittavaan maanpetokseen.
"Pontimena oli tietysti komea aate. Kun kirjassani henkilö liittyy kommunisteihin, hän tuntee pääsevänsä hyvien ihmisten joukkoon, ei tekemään maanpetosta."
Sorsa kynämiehenä
Tervon romaanissa vilahtelee useita todellisuuspohjaisia hahmoja. Toisen päähenkilön taustalla on ompelija Martta Koskinen (1897-1943), joka jäi viimeiseksi Suomessa teloitetuksi maanpetturiksi.
Ohranassa on kiinnostava kuvaus entisen sisäministerin Yrjö Leinon (1897-1961) ja Tammen kolmikymppisen kustannusvirkailijan Kalevi Sorsan (1930-2004) tapaamisesta. Niin tapahtui myös oikeassa elämässä 1950-luvun lopulla.
"Sorsalla oli hämmästyttävä kohtaaminen Leinon kanssa. Moskovan epäsuosioon joutunut Leino saneli hänelle muistelmansa ja Sorsa ne kirjoitti", Tervo kertoo.
Tammi kuitenkin tuhosi Neuvostoliiton vaatimuksesta koko painoksen kaksoisagentiksikin oletetun Leinon muistelmista 1958.
"Kyllä neuvostoliittolaiset tajusivat, että pääministeriksi noussut Sorsa tietää heistä Leinon kautta monia ikäviä asioita."
Banja, vodka, datsha
Tervon suhtautuminen Venäjään perustuu karuun päättelyketjuun. Ketjun toinen pää on usein puristunut pienen kansan kaulaan.
"On outoa väittää, ettei Suomella ole pelättävää Venäjän suunnalta. Kun historiaa katsoo, niin onko suurten valtioiden pikku naapureilla ollut pelättävää? On tietenkin. Miten tämä pelon perinne olisi yhtäkkiä voinut lakata."
Kirjailija huokaa, kuinka suomalaisilla ja venäläisillä on silti paljon yhteistä. Ruisleipä, sauna, viina ja kesämökki ovat rajan tuolla puolen liebushka, banja, vodka ja datsha. Samoja rakkauden kohteita.
"Pidämme niitä suomalaisina, mutta maailmalla ne tunnetaan venäläisinä. En totea tätä ilolla, vaan väistämättömänä tosiasiana", Tervo sanoo.