Työn puute runnoi 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alkuvuosina Kainuuta sekä Pohjois-Suomea muutenkin. Tilanne olisi ollut vieläkin pahempi ilman Kostamuksen jättimaista työmaata Kuhmon korkeudella itärajan takana. Kuten Kalevan sunnuntai-liite kertoi, siellä työskenteli enimmillään 3 700 suomalaista.
Venäjän puolelta Kostamuksen kaltaista leivän antajaa ei lähivuosina ole odotettavissa, kun Štokmanin kaasukentän rakentaminen pantiin jäihin. Se olisi tiennyt melkoista kasvuruisketta Murmanskin alueelle.
Kotimaisten markkinoiden hiljennyttyä suomalaisten olisi nyt syytä kääntää katsettaan myös Pohjois-Ruotsiin ja Pohjois-Norjaan. Sieltä ei ole luvassa yhtä Kostamuksen kaltaista suurhanketta, mutta lukuisia pienempiä niin yrityksille kuin yksittäisille työntekijöillekin.
Esimerkiksi kaivosrakentamisen ja kunnossapidon ohella Pohjois-Ruotsissa on töitä maansiirtourakoitsijoille ja rakentajille, kun Jällivaaran ja Kiirunan kaupunkeja siirretään laajentuvien kaivosten tieltä.
Pohjois-Norjassa on esimerkiksi päätetty aloittaa Barentsinmeren Johan Castbergin öljykentän rakentaminen.
Urakan toteuttamiskustannukset on arvioitu yli kymmeneksi miljardiksi euroksi. Prosentinkin siivu siitä merkitsi yli 100 miljoonan euron urakoita.
Yhä uudelleen kyselyissä tulee hämmästyttävästi vastaan suomalaisyritysten asenteellinen nihkeys lähteä rajan yli läntiseen ja pohjoiseen naapuriimme. Pelätään säädös- ja kieliongelmia, vaikka neuvontaa ja apua on tarjolla jo monista lähteistä.
Näyttää valitettavasti siltä, että sitten Kostamus-vuosien Suomesta on hiipunut halu siirtyä sinne, missä työtä ja urakoida olisi yhä tarjolla. Joku ne urakat nytkin nappaa.