Yksi välinäytös Alpo Rusin vakoiluepäilyihin liittyvässä sotkuisessa näytelmässä on ohi eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion ratkaisun jälkeen. Loppunäytös se ei vielä ole, ei edes siinä tapauksessa, että Alpo Rusi päättäisi tyytyä nyt tehtyyn päätökseen.
Paunion ratkaisu nimittäin jättää joukon keskeisiä kysymyksiä vielä auki, ennen muuta sen, mitä kautta tieto Rusiin kohdistuneista vakoiluepäilyistä levisi julkisuuteen ennen aikojaan. Oikeusasiamies toteaa itsekin, ettei julkinen valta kyennyt suojaamaan rikoksesta epäiltyä Alpo Rusia ennenaikaiselta ja leimaavalta julkisuudelta.
Ongelmana on, että tuota "julkista valtaa" ei Paunion ratkaisussa kyetä yksilöimään mitenkään. Ikään kuin kollektiivi olisi toiminut väärin ilman, että kukaan siihen kuuluva olisi yksilönä rikkonut lakeja. Näiltä osin ratkaisua voi luonnehtia erikoiseksi.
Alpo Rusilla on ollut hyvät perusteet kannella kohtelustaan, kuten käy ilmi oikeusasiamiehen päätöksestä. Paunio myöntää, että Rusiin kohdistuneissa rikosepäilyissä on liikuttu hyväksyttävän tason alarajoilla. Toisin sanoen suojelupoliisin Rusiin kohdistamat vakoiluepäilyt olivat jälkikäteen arvioiden tulkinnanvaraisia, vaikka supon ei toiminutkaan vastoin lakeja.
Rusin tekemä kantelu sisälsi aineksia kovan luokan poliittiseen pommiin. Paunion päätöksessä vilisee nimittäin arvovaltaisten henkilöiden nimiä: Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Paavo Lipponen, Ville Itälä, Esko Aho... Kaikki heidät ja vielä useat muut saivat tiedon Rusiin kohdistuneista vakoiluepäilyistä. Osalle tuo tieto kuului yksiselitteisesti, osalle - kuten entiselle presidentille ja oppositiojohtajalle - sen antaminen oli tulkinnanvaraista. Tästä piiristä tiedon ei kuitenkaan voi näyttää levinneen väärin eteenpäin.
Paunio ymmärtää perustellusti sitä, että silloinen sisäministeri Ville Itälä välitti tiedon Rusiin kohdistuneista vakoiluepäilyistä keskustan silloiselle puheenjohtajalle Aholle "painavan syyn" perusteella. Samalla tapaus osoittaa sen, että jossain vaiheessa yksiselitteiset toimintamallit loppuvat ja siirrytään poliittisen harkinnan harmaalle alueelle. Kaiken kaikkiaan Rusi-vyyhti johtanee lakien tarpeelliseen täsmentämiseen.
Rusia itseään se ei enää auta. Lisäksi varsinaisen tietovuodon tutkinnassa kädet nousevat pystyyn. Yleisvaikutelmaksi jää, että "julkisen vallan" intressi painoi lopulta enemmän kuin Rusin etu ja yksilön oikeusturva. Vaikka syytteitä ei tule, opiksi otettavaa riittää.
paakirjoitus@kaleva.fi