Kerran rakennetut tiet kannattaa pitää ajettavina. Niiden rapistuminen on kansantaloudelle kallista. Syrjäistenkin alueiden kulkuväyliä käyttävät ehkä harvojen asukkaiden lisäksi muun muassa posti ja alueen vanhuksille palveluja tuottavat henkilöt. Vaikka kyseessä olisi yksityistie, senkin kohtuulliseen kuntoon saattaminen on yhteiskunnalle halvempia kuin epäkelvoksi syöpyneen uran aiheuttamat haitat.
Kansantalous jää joka tapauksessa häviäjäksi, jos kehno tie lisää merkittävästi ajoneuvojen korjaus- ja huoltokuluja. Joissakin tapauksissa toivottoman huono kulkuväylä aiheuttaa muuttopäätöksen, joka muuten olisi tarpeeton.
Ainakin Lapissa on sentään tarjolla apua kehnoon kuntoon rätsähtäneiden yksityisteiden korjaamisessa. Jos ensimmäistäkään hoitokunnan jäsentä ei ole enää elossa, uuden hoitokunnan kokoaminen on ensimmäinen työ. Se voi käynnistää parannushankkeet ja anoa niihin myös yhteiskunnan tukea. Tällaisia tapauksia on Lapissa niin paljon, että yksityisten paikallisteiden kunnostusprojektiin varatut rahat näyttävät kuluvan tässä vaiheessa tiekuntien hallinnon uudistamiseen. Jostakin on kuitenkin pakko aloittaa.
Aivan oikeassa on pohjoisimmassa maakunnassa yksityisteiden elvytysprojektia vetävä Mikko Leskelä huomauttaessaan, että oikeudenmukaisuus edellyttäisi joustoja. Syrjäisimmille seuduille tulisi myöntää lievennystä sääntöihin, joilla yksityisen kylätien saa yhteiskunnan hoitamaksi paikallistieksi.
Hankalinta on kaikkein köyhimmissä kunnissa. Ne eivät kykene maksamaan elvytyshankkeen kuntaosuutta. Monet kiireisintä hoitoa tarvitsevat pakallistiet ovat juuri noissa kunnissa. Sitä varten ei kuitenkaan pidä perustaa uutta hanketta, vaan meneillään olevaa on syytä laventaa.