Pet­ty­mys­ten pet­ty­mys

Sen näkee elekielestä, eikä sanoja tarvita. Koko Leijonalauma marssi päät painuksissa koppiinsa nuolemaan haavojaan. Lauantaina meni murskaksi kultaunelma ja 26 tuntia myöhemmin unelma historiallisesta kotikisojen mitalista mureni shokkitappion myötä Tšekille.

-
Kuva: Lehtikuva

MM-kisat, pronssiottelu
Suomi–Tšekki 2–3
(1–3, 0–0, 1–0)

Helsinki Sen näkee elekielestä, eikä sanoja tarvita. Koko Leijonalauma marssi päät painuksissa koppiinsa nuolemaan haavojaan.
Lauantaina meni murskaksi kultaunelma ja 26 tuntia myöhemmin unelma historiallisesta kotikisojen mitalista mureni shokkitappion myötä Tšekille.

Jussi Jokisen äänessä ei ole tuttua kaikua itsevarmuudesta, vaan sanat meinaavat takertua kurkunpäähän.

”Sata peliä tällä kaudella takana, ja tämä oli se viimeinen peli. Tappion maku on erittäin karvas”, Jokinen kertoo haastattelualueella.

”Lauantaina oli paikka mennä finaaliin, ja olisi pitänyt pitää peli kaksi erää tasaisena, eikä se onnistunut. Nyt teimme tyhmiä virheitä, enkä tiedä miksi. Olisiko ollut latauksen puute vai mikä”, Jokinen pyörittelee.

Jokinen iski Leijonien 2–3-kavennuksen kolmannen erän puolessa välissä, kun hän sai Mikko Mäenpäältä nappisyötön täyteen vauhtiin siniviivalle. Kärppävuosilta niin tuttu kuvio, joka toimii ylivoimalla.

”Maali ei lohduta yhtään”, Jokinen puhaltaa.

Kotikisat olivat Carolina Hurricanesin NHL-pelaajalle kuitenkin ikimuistoinen tapahtuma.

”Nämä jäävät hienona muistona mieleen. Fanit ja yleisö elivät hienosti mukana, mutta kyllähän tämä pahalta tuntuu. Olisi ansaittu se mitali”, Jokinen kertoo.

Jokinen saapuu tällä viikolla Ouluun aloittamaan hyvin ansaitun kesäloman.

”Nyt on aika huoahtaa ja antaa aikaa perheelle.”

Kun paikalle astelee Topi Jaakola, tunnelmat on hyvin samansuuntaiset.

”Tosi paska maku, mutta ei auta. Saimme sitten vissiin se, mitä ansaittiinkin”, Jaakola täräyttää.

”Meillä oli hieno mahdollisuus tehdä historiaa ja ottaa se ensimmäinen mitali kotikisoista, mutta kiekko pomppi tällä kertaa näin”.

Jaakola korostaa, että marginaalit joukkueiden välillä olivat todella pienet.

”Pelasimme juuri niin kuin osaamme, mutta tässä on tulos.”

Onnittelitko jo Petr Tenkratia MM-mitalista?

”Paiskasin Tenkin kanssa kättä.”

Jokisen tavoin myös Jaakola viettää kesää Oulussa.

”Mutta kyllä siihen joku lomareissu mahtuu.”

Suomi voitti kolmannen erän laukaukset peräti 14–1, tasoitus roikkui ilmassa loppuun saakka, mutta ottelun lopputuloksen kannalta ratkaisevat hetket koettiin jo avauserässä. Mika Pyörälä tekemän 1–1-tasoituksen jälkeen Tšekki kävi pikatahtiin tekemässä kaksi maalia runsaassa puolessatoissa minuutissa.

”Joukkue hyökkäsi yli-innokkaasti. Se oli tyhmää pelaamista, mikä harmittaa hirveästi. Ensimmäinen asia, jota käydään ennen Tšekki-otteluita palavereissa on vastahyökkäykset”, päävalmentaja Jukka Jalonen kritisoi.

”Se onkin mielenkiintoinen juttu, miksi joku hyökkäyskolmikosta pelaa hyökkäyspäässä tilanteen väärin”, päävalmentaja jatkaa.

Jalosen mielestä Suomi pärjää kenttäpelissä mitä maata vastaan tahansa, mutta ongelmakohdassa nuoli osaa heikkoon viimeistelytaitoon. Vielä maalintekopaikoissa kiekkoa aletaan pelata kulmiin.

”On kylmä fakta, että me tarvitsemme yhtä maalia kohti kymmenen tekopaikkaa, kun vastustaja pääsee viidellä. Onko se sitten koutsin vika, kun en saa pelaajia ampumaan riittävästi. Maalintekovoimassa olemme jäljessä muita. Ja kun ei kohoa, niin ei kohoa.”

Jalonen ei ole valmis yksilöimään joukkueen onnistujia ja epäonnistujia, koska ”aina ottelut voitetaan ja hävitään joukkueena”.
Yhden poikkeuksen päävalmentaja kuitenkin tekee. Kehut saa joukkueen kapteeni.

”Mikko Koivu esitti huikeaa johtajuutta. Hän oli pelillisesti vieläkin parempi kuin vuosi sitten Bratislavan MM-kisoissa, mutta olisi kaivannut enemmän apuja muilta”, Jalonen viittaa sinänsä hyvin toimineen ykkösketjun kemiaan.

Leijonajoukkue ei vielä sunnuntaina levinnyt pitkin maailmaan, vaan edessä oli vielä yhteinen illallinen, jossa tunnelma ei arvatenkaan ollut katossa.

Seuraavan kerran päävalmentaja Jalonen kokoaa A-maajoukkueen elokuun loppupuolella, jolloin pelataan ensimmäinen Euro Hockey Tourin turnaus Tshekissä.

”Sitä ennen tehdään vielä analyysi tästä turnauksesta, ja sitten haukataan vähän happea. Lapissa varmaa tulee käytyä.”

Ilmoita asiavirheestä