Irakin väliaikainen perustuslaki on kiistatta askel kohti vakaampia oloja, mutta se ei riitä vielä takaamaan Irakin tulevaisuutta.
Suurin uhka Irakin olojen vakiintumiselle ei enää näytä olevan vastarinta amerikkalaisia ja brittiläisiä miehitysjoukkoja kohtaan. Ykkösuhaksi on noussut se, että Irakin väestöryhmien väliset ristiriidat kärjistyvät sisällissodaksi.
Viime vuonna kaatunut Saddam Husseinin diktatuuri piti hajanaista Irakia koossa ja kurissa rautaisella otteella. Se alisti etenkin maan enemmistöä shiamuslimeita ja pohjoisen kurdeja. Liittouma kukisti Saddamin, mutta joukkoja on mahdotonta vetää nopeasti pois. Siitä seuraisi sisäinen räjähdys.
Ratkaiseva kysymys kuuluu, milloin todella on mahdollista siirtää Irakin hallinta irakilaisille itselleen. Siihen tähtäävä väliaikainen perustuslaki syntyi kuin syntyikin viivytysten jälkeen viime viikolla. Aikataulun mukaan hallinto luovutettaisiin kesäkuun lopulla miehittäjiltä irakilaisille itselleen. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka se käytännössä tapahtuisi ja kuka varsinaisen vallan ottaisi, eikä aikaa ole paljon.
Yleiset vaalit on määrä pitää ensi vuoden loppuun mennessä, ja sen myötä Irak saisi myös uuden, pysyvän perustuslain. Jos suunnitelma toteutuu, Irak on oikeasti matkalla kohti demokraattista hallintoa. Mutkia ei siltä matkalta puutu.
Irakin rauhan avaimet eivät ole amerikkalaisten käsissä, vaikka he mielellään niin ajattelisivatkin. Kehityksestä ei myöskään päätä Irakin hallintoneuvosto, jonka edustajat allekirjoittivat väliaikaisen perustuslain. Allekirjoitus olisi nimittäin jäänyt näkemättä, ellei shiojen uskonnollinen johtaja ajatollah Ali al-Sistani olisi antanut hyväksyntäänsä.
Juuri al-Sistani asetti amerikkalaiset hankalaan tilanteeseen vaatimalla aiemmin yleisiä vaaleja jo ensi kesäksi. Tarvittiin YK:n arvovaltaa todistamaan, että se on käytännössä mahdotonta.
Koska shialaisilla on Irakissa enemmistö, vaatimukset demokratiasta sopivat heille oikein hyvin. Demokratia toisi heille ensimmäisen kerran todellista valtaa. Samalla se pönkittäisi entisestään ajatollah al-Sistanin asemaa, koska hänen arvovaltansa shiojen keskuudessa on hyvin suuri.
Tähän asti pitkälti juuri al-Sistanin maltillisuus on estänyt shioja nousemasta avoimeen kapinaan amerikkalaisia vastaan. Tilanne Irakissa on kuitenkin hyvin räjähdysherkkä, ja siellä toimii ryhmiä, jotka tavoittelevat nimenomaan kaaosta ja sisällissotaa. Käsistä ryöstäytyvä tilanne sitoisi samalla myös amerikkalaisten kädet, tekisi heistä entistä haavoittuvampia, ja toisaalta voisi luoda tilaa ääri-islamilaiselle käännytykselle. Irakin sunnit saavat tukea maan rajojen ulkopuolelta, eivätkä he mielellään katso shiojen vaikutusvallan kasvua.
Shioja vastaan suunnatut veriset terrori-iskut tähtäävätkin juuri siihen, että Irakin sisäinen tilanne kärjistyisi entisestään ja repisi maan sisäisesti hajalle.
Irakin pohjoisosissa kurdeilla on Saddamin kaatumisen jälkeen huomattavan itsenäinen asema, eivätkä he siitä hevin aio luopua. Se näkyy myös väliaikaisessa perustuslaissa, jossa kurdeille on annettu käytännössä veto-oikeus päättää lopullisesta perustuslaista. Siinä on yksi mahdollisten uusien levottomuuksien siemen.
Mikään tästä ei tee liittoumalle helpommaksi vetää miehitysjoukkoja pois. Vaikka valta siirrettäisiin kesällä nimellisesti irakilaisille, maalta puuttuu yhä uskottava johto ja järjestysvalta. Jos Irak ylipäätään vastedes pysyy koossa ilman väkivaltaa, länsityylistä demokratiaa todennäköisempi kehitys on se, että shialaisen papiston vaikutusvalta kasvaa.