Uusi vaalijärjestelmä oikoo nykyisen epäoikeudenmukaisuutta. Äänikynnys ja vaaliliittokielto ovat paikallaan.
Matematiikka on matematiikkaa, mutta kun siihen lisätään politiikka, edessä on äkkiä vaikeuksia. Suomen vaalijärjestelmän sisään rakennettua epäoikeudenmukaisuutta on yritetty korjata ennenkin. Siinä ei ole onnistuttu, koska vaaleissa kannatuksensa maksimoimaan pyrkivät puolueet eivät ole päässeet yksimielisyyteen.
Torstaina julkistettu eduskuntavaalijärjestelmän uudistusesitys onkin monella tavalla historiallinen. Yhtä lukuun ottamatta kaikki puolueet seisovat ainakin nyt esityksen takana. Siihen sisältyy joitakin uutuuksia, jotka olisi ollut hyvä saada käyttöön jo ajat sitten.
Nykyinen vaalijärjestelmä on kiistatta suosinut suurimpia puolueita. Ne ovat saaneet jonkin verran enemmän eduskuntapaikkoja kuin valtakunnallinen kannatus olisi edellyttänyt. Viime eduskuntavaaleissa kolme suurinta puoluetta olisi saanut yhteensä yhdeksän paikkaa vähemmän toteutuneeseen verrattuna, jos niissä olisi käytetty nyt ehdotettua vaalimallia.
Järjestelmä on ollut suurille puolueille saavutettu etu, ja niistähän on tunnetusti vaikea luopua. Vaalijärjestelmän uudistus kirjattiin hallitusohjelmaan. Keskusta ja kokoomus ansaitsevat kiitoksen siitä, etteivät ne pullikoineet hallitusohjelmaa vastaan.
Useissa vaaleissa on käynyt niin, että pieni tai keskisuuri puolue, käytännössä sen kärkiehdokas, on saanut vaalipiirin äänistä yli kymmenenkin prosenttia ja jäänyt valitsematta vaalipiirissä jaossa olevien paikkojen vähyyden takia. Äänellä ei ole ollut samaa painoarvoa eri puolilla Suomea. Jos ja kun esitys hyväksytään, käyttöön otetaan monimutkainen, mutta perustellun tuntuinen järjestelmä, jolla puolueen valtakunnallinen tulos otetaan huomioon paikkoja jyvitettäessä.
Esitys panee uusiksi pelin vaalipiirien niin sanotuista viimeisistä paikoista. Ne saamalla tai menettämällä suurimpien puolueiden vaalitulos voi heitellä jopa kymmenkunta paikkaa. Ainoana puolueena uudistusta vastustavan SDP:n huoli liittyykin juuri tähän. Voi todellakin käydä niin, että tietylle ehdokkaalle jossakin vaalipiirissä annetuilla äänillä pääseekin läpi toinen ehdokas toisessa vaalipiirissä. Uusi järjestelmä on silti nykyistä parempi, ja sataprosenttisen oikeudenmukaista vaalijärjestelmää ei ole olemassakaan.
SDP:n voima ei yksin riitä estämään vaaliuudistuksen toteutumista. Se on kuitenkin hyväksyttävä kahdessa eduskunnassa, jälkimmäisellä kerralla kahden kolmasosan enemmistöllä. Pienet ja keskisuuret puolueet hyötyvät uudesta järjestelmästä, mutta ne joutuivat tinkimään muissa kohdissa. Käyttöön tulee kolmen prosentin valtakunnallinen äänikynnys estämään puoluekentän pirstoutumista. Uudistus on kannatettava, ja kynnys on sopivan korkea ehkäisemään päiväperhospuolueita. Kynnys arvelutti eniten RKP:tä, mutta vielä alempi raja olisi vesittänyt koko kynnysajattelun.
Pienten ja keskisuurten puolueiden siipiä leikataan myös kieltämällä tekniset vaaliliitot, joiden avulla ne ovat tähän asti keplotelleet kärkiehdokkaitaan läpi keskittämällä äänet heille. Vaaliliittoa äänestäneen ääni on voinut hyödyttää aivan muuta puoluetta tai ehdokasta kuin äänestäjä on tarkoittanut. Uudistus sallii kyllä valitsijayhdistykset, mutta niiden merkitys jäänee marginaaliseksi.
Uudistusesitys voi ääritapauksissa vaikuttaa hallituspohjaan. Nykyisillä hallituspuolueilla on eduskunnassa 125 paikkaa; uusi järjestelmä olisi tuonut niille kuusi paikkaa vähemmän. Suomen puoluejärjestelmä on kuitenkin niin vakaa, että uudistus, äänikynnystä mahdollisesti lukuun ottamatta, sinänsä tuskin aiheuttaa järisyttäviä muutoksia.