Mielipidemittausten osoittaessa toinen toistaan kovempia kannatuslukemia perussuomalaisten poliitikkojen, eritoten puheenjohtaja Timo Soinin, vaatimukset ministerintöistä sen kuin yltyvät. Soini on jo esittänyt listan niistä salkuista, jotka voisivat tulla kysymykseen sekä ainakin yhden salkun, työministerin, johon puolue ei koske edes pitkällä tikulla.
Jos gallupeissa näkynyt kannatus säilyy vaaliuurnille, perussuomalaisia on vaikea ohittaa hallitusneuvotteluissa. Kysyä silti voi, onko puolueen oma ohjelma sellainen, että se mahdollistaa ministerintehtävät.
Epäillä tuota sopii. Sellaisia eduskuntavaaleja ei Suomessa käydäkään, joiden jälkeen hallitusohjelmaan kirjattaisiin EU:sta eroaminen ja eurosta luopuminen. Ja kun näitä vaatimuksia perussuomalaiset eivät ohjelmaan saa, hallitusneuvottelut on tuomittu epäonnistumaan heti kättelyssä.
Samoin verotuksessa ja energiapolitiikassa puolue on niin omilla linjoillaan, ettei niiden sovittaminen ole mahdollista juuri minkäänlaiseen koalitioon. Elleivät perussuomalaiset sitten anna kunnolla periksi.
Mutta silloin kärsisi populismi ja sen myötä kannatus. Perussuomalaiset elävät populismista ja populismille.
Vaalien jälkeinen aika on Suomessa varsin ikävää. Ellei talouskasvu lähde todelliseen laukkaan, mistä ei ainakaan toistaiseksi ole mitään viitteitä, julkisen talouden tasapainottamiseksi tarvitaan muutakin kuin liikkuvia leukoja.
Perussuomalaisten kannatuksessa on paljon protestia. Lama on kohdellut melkoista osaa suomalaisista kaltoin.
Protestoimalla tätä maata ei kuitenkaan rakenneta. Ei liioin populismilla, olipa se miten väkevää tahansa.