Kuusamon kunnallispoliittiset kiemurat vietiin tiistaina Oulun käräjäoikeuden ruodittavaksi.
Syyttäjä väittää, että Kuusamon kaupunginhallituksen jäsen, perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Joukamo Kortesalmi syyllistyi pohjoissuomalaisen toimitusjohtajan kunnianloukkaukseen helmikuussa 2013 Kuusamossa.
Kortesalmi kiisti syytteen. Hän ei tiistaina halunnut kommentoida syytettään Kalevalle.
Syyte kumpuaa Kortesalmen kaupunginvaltuustolle jättämästä kirjallisesta valtuustoaloitteesta, jonka hän luki ääneen valtuuston kokouksessa 28. helmikuuta 2013. Aloite julkaistiin myös alueella ilmestyvässä sanomalehdessä.
Aloitteessa vaaditaan pohjoissuomalaisen yrityksen toimitusjohtajan vaihtamista. Syyttäjän mukaan aloite sisälsi hänestä valheellisia tietoja ja vihjauksia, jotka olivat omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa, kärsimystä ja halveksuntaa. Tiedot myös syyttäjän mielestä halvensivat toimitusjohtajaa.
Väite suojatyöpaikasta
Haastehakemuksen mukaan aloitteessa väitetään muun muassa, että kyseisellä toimitusjohtajalla on Kuusamon kaupunginjohtajan Timo Halosen järjestämä suojatyöpaikka. Syyttäjän mielestä aloitteessa väitettiin tällä tavalla, että toimitusjohtaja olisi palkattu tehtäväänsä muilla kuin ammatillisilla perusteilla.
Syyttäjän mukaan Kortesalmi väitti myös, että toimitusjohtajan yrityksessä jaetaan ”suojelurahaa” poliittisin perustein, minkä lisäksi hän vihjasi kaksisuuntaisen rahaliikenteen mahdollisuudesta.
Syyttäjä katsoo, että Kortesalmi väitti toimitusjohtajan jättäneen valituksen erään navetan rakentamisesta. Haastehakemuksen mukaan toimitusjohtaja ei kuitenkaan tehnyt valitusta vaan muistutuksen, jonka senkin hän teki yksityishenkilönä.
Syyttäjä vaatii Kortesalmelle sakkorangaistusta. Oulun käräjäoikeus antaa tuomionsa joulukuussa.
Joukamo Kortesalmi toimii perussuomalaisten Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueen eli Pohjois-Suomen järjestösihteerinä.