Pe­rus­kou­lu­jen op­pi­las­huol­los­sa yhä puut­tei­ta

Peruskoulujen oppilashuollon henkilökunta on aiempaa paremmin tavoitettavissa, mutta palveluissa on yhä puutteita.

-
Kuva: Jukka Leinonen

Peruskoulujen oppilashuollon henkilökunta on aiempaa paremmin tavoitettavissa, mutta palveluissa on yhä puutteita.

Esimerkiksi koululääkäri puuttuu edelleen joka kymmenennestä koulusta. Koulukuraattorin ja koulupsykologin puheille pääseminen on vieläkin hankalampaa.

Tieto perustuu Opetushallituksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitykseen. Samanlainen selvitys tehtiin edellisen kerran kaksi vuotta sitten.

Oppilashuollon saatavuus vaihtelee paljon sekä kunnittain että saman kunnan eri koulujen välillä.

Myös koulujen turvallisuuden tarkastuksia on laiminlyöty. Tarkastus oli tehty lain mukaisesti vain runsaassa puolessa kouluista.

Monessa koulussa tarkastuksessa havaittuihin ongelmiin ei ollut puututtu.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä