Suomalainen on huono iloitsemaan saavutuksistaan. Ylpeys käy lankeemuksen edeltä, tiesi vanha kansa ja näyttää asia iskostuneen hyvin nuoremman polven päähänkin. Joskus olisi kuitenkin kaikki syy olla ylpeä muustakin kuin mäkihyppääjän tai oopperalaulajan menestyksestä.
Tällainen koko suomalaisen yhteiskunnan voimainponnistus on peruskoulu, joka on kansainvälisissä vertailuissa paljastunut erinomaiseksi opinahjoksi. Viimeisimmät todisteet ovat parin viikon takaa, jolloin julkistettiin niin sanotun Pisa II:n tulokset. Suomalaiset 15-vuotiaat osoittautuivat maailman parhaiksi lukijoiksi, laskijoiksi ja ongelman ratkaisijoiksi.
Suomessa tulokset tietysti noteerattiin mielihyvällä, mutta samanlaista huomioarvoa kuin monissa huonommin menestyneissä maissa ei Pisa meillä saanut. Esimerkiksi saksalaisessa lehdistössä on "Pisa-shokkia" vatvottu perusteellisesti parin-kolmen viikon ajan. Goethen ja Einsteinin maa sijoittui nöyryyttävästi 20. sijan tuntumaan kaikissa neljässä mitatussa taidossa.
Oppimistulosten analysointi ei ole aivan yksinkertaista puuhaa. Syiden etsiminen on enemmän ja vähemmän arvailua, mutta joitakin suuntaviivoja on sentään löydettävissä, kun vertailuaineistoksi otetaan muiden maiden koulusysteemit.
On ilmeistä, että peruskoulun kaltainen yhtenäiskoulu sopii Suomen kaltaiselle pienelle maalle. Suomalaisnuorten vastauksissa ei ollut sellaista valtavaa hajontaa kuin niissä maissa, joissa koululaiset jakaantuvat hyvin varhaisessa vaiheessa erilaisiin koulumuotoihin.
Suomen peruskoulussa lahjakkaat oppilaat vetävät mukanaan lahjattomampia. Ketään ei jätetä matkan varrelle, oppimisen kanssa kompasteleville annetaan tukiopetusta. Suomalaiskoulu on aidosti demokraattinen, kotitaustan vaikutus oppimistuloksiin ei ole suurempi kuin mitä biologiset edellytykset antavat olettaa. Lahjakkaimpien opetukseen keskittyvä eliittikoulu hioisi paremmin timantteja, mutta suurten massojen kannalta suomalainen systeemi on parempi.
Suomalaista koulua luonnehditaan "kokopäiväkouluksi" sen takia, että koulusta ei häivytä kesken päivän kotiin syömään tai kaupungille hengailemaan. Yhteinen, lämmin kouluateria on meillä itsestäänselvyys, jonka sosiaalistavaa merkitystä ei ole juuri ajateltu. Esimerkiksi rikkaassa Norjassa koululaiset pureksivat omia eväitään.
Kun meillä ei ole öljyä, kultaa tai timantteja, on lähes tulkoon ainoa pääoma ollut korvien välissä. Suomi ei voi Norjan tavoin laskea öljyn varaan eikä Yhdysvaltain tavoin ostaa suurella rahalla maailman parhaita tiedemiehiä. Mainitut maat olivat Pisa-vertailussa keskiarvon huonommalla puolella.
Kouluttautumiseen on Suomessa suhtauduttu aina kunnioituksella. Tämä voi olla syy sille, että opettajakoulutus on Suomessa niin korkeatasoista. Opettajilta ei suinkaan kaikissa maissa vaadita automaattisesti yliopistotasoista koulutusta. Vaikka suomalaiset opettajat eivät pärjää palkkavertailuissa kovinkaan hyvin eurooppalaisille kollegoilleen, ovat suomalaisopettajien tietopohja ja pedagoginen osaaminen huippuluokkaa.
Kun peruskoulu kolme vuosikymmentä sitten otti ensiaskeleitaan, puhuivat arvostelijat tasapäistämisestä, koulusta jossa kaikista tulee tyhmiä. Tulokset kertovat päinvastaista. Ei tarvita erillistä keskikoulua ja kansalaiskoulua, eikä edes yksityiskouluja. Eriyttäminen on mahdollista yhtenäiskoulussakin.