Vuoden vaihtuessa on tapana katsoa taaksepäin ja miettiä mennyttä. Mitä todella tapahtui viime vuonna? Mikä oli tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää? Mistä keskusteltiin ja mikä asia sai eniten julkisuutta?
Eurokriisi oli kestoaihe uutisissa. Varsinaisen mediametelin nostatti musta Mannerheim, joka osoittautui kehnoksi ja huonosti harkituksi. Positiivisia palstamillimetrejä kahmi Ruotsin suloinen pikkuprinsessa Estelle.
Megajulkisuus väisti yhden Suomen historian käänteen: viime vuonna tuli kuluneeksi peruskoulun isän R.H. Oittisen syntymästä 100 vuotta, ja Pohjois-Suomesta alkanut peruskoulu-uudistus täytti 40 vuotta. Ei suuria juhlallisuuksia, ilotulituksia, seminaareja, kunniamerkkejä eikä juuri julkista keskustelua.
Alkusyksystä ilmestynyt tohtori Pilvi Torstin tutkimus ”Suomalaiset ja historia” kuitenkin kertoo, että kolme neljästä suomalaisesta nostaa peruskoulun Suomen historian viiden merkittävimmän asian joukkoon. Peruskoulu ja ilmainen koulutus ovat suomalaisten mielestä merkittävin yksittäinen tapahtuma Suomen historiassa. Vasta sen jälkeen tulevat talvisota, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja hyvinvointivaltio.
Satuin näkemään TV 2 mainion Hullu juttu -ohjelman, jossa toimittaja teki katugallupia kysyen: kumpi on Suomen historiassa tärkeämpi asia talvisota vai peruskoulu. Hullussa jutussa saa olla hulluja gallupeja. Talvisotaa ja peruskoulua ei tietenkään voi asettaa vastakkain, sillä ilman talvisotaa ei olisi peruskoulua eikä hyvinvointivaltiota. Minulle ainakin pienoinen yllätys oli, että katugallupissakin niin moni piti peruskoulua tärkeimpänä historiallisena saavutuksena. R.H. Oittista ei tosin kukaan muistanut.
Kouluhallituksen pääjohtajana ja opetusministerinä toiminut Oittinen (sd) kävi pitkän ja sitkeän taistelun suomalaisen koulujärjestelmän demokratisoimiseksi ja tasa-arvoistamiseksi. Hänen tavoitteensa oli, että kaikilla olisi samat oikeudet ja mahdollisuudet päästä kouluun – kotitaustasta ja asuinpaikasta riippumatta.
Tänä päivänä kiiteltyä kaikille yhteistä peruskoulua vastustettiin aikanaan ankarasti. Vielä 80-luvulla peruskoulua pilkattiin DDR:stä kopioituna, tasapäistävänä ja oppilaita tyhmistävänä. Missähän nuo peruskoulun pilkkaajat ovat tänään?
Peruskoulua alettiin yleisesti arvostaa vasta 2000-luvulla Pisa-tutkimusten tulosten myötä.
Ensimmäistä kertaa saatiin kansainvälistä vertailuaineistoa, joka osoitti, että suomalaiset oppilaat ovat maailman kärkeä. Tutkimukset osoittivat vääräksi myös sen väitteen, että huiput kärsisivät peruskoulusta. Huippujen määrässäkin olemme olleet jatkuvasti maailman kärjessä.
Tasa-arvo on peruskoulun ansiosta toteutunut siinä määrin hyvin, että taustan vaikutus oppimistuloksiin on meillä verrokkimaiden pienimpiä ja myös oppimistuloksiltaan heikkojen oppilaiden vähäisyys maailman kärkeä.
Ei siis ole mikään ihme, että koulujärjestelmämme kiinnostaa myös ulkomailla ja peruskouluun tutustujia riittää lähes haitaksi asti. Viimeisin huomionosoitus tuli marraskuun lopulla Yhdysvalloista. Louisvillen yliopisto palkitsi suomalaisen Pasi Sahlbergin tämän kirjasta, jolla hän avasi koulutusihmeemme taustoja. Kirja on kiinnostanut laajasti yhdysvaltalaisia koulutusvaikuttajia.
”Suomi on toiminut lähes kaikessa toisin kuin muu maailma tällä hetkellä tekee yrittäessään parantaa oppimistuloksia”, Louisvillen yliopiston dekaani totesi palkintotilaisuudessa. Sahlbergin mukaan 1970-luvun koulu-uudistus on ollut tärkein tekijä Suomen tiellä akateemiseksi supertähdeksi. Hänen näkemyksensä mukaan syynä on se, että kaikilla oppilailla on samat mahdollisuudet ja että ilmapiiri on opetustyötä arvostava.
Koko maailman arvostamat Pisa-tutkimusten tulokset antavat vihdoin arvon sille työlle, minkä Oittinen teki erityisesti 1960-luvulla ja vielä 1970-luvun alussakin. Mutta tuskinpa Oittinen osasi aavistaakaan, kuinka suuren arvon tavalliset suomalaiset peruskoululle antavat.
Koulujärjestelmä ja maailman huippua oleva opettajankoulutusjärjestelmä ovat olleet se pohja, jolle Suomen menestys on rakennettu. Nyt tämä pohja on rapautumassa uuden eriarvoistumisen myötä.
Viime vuosina Pisa-tutkimukset kertovat suomalaiskoululaisten osalta myös huolestuttavia tuloksia. Hyvät ja keskitason oppilaat pärjäävät kuten ennenkin, mutta heikompien tulokset ovat valitettavasti huonontuneet.
Peruskoulun päättävistä kuusi prosenttia ei nykyisellään osaa ilmaista itseään kirjallisesti. Näillä oppilailla kirjoitustaidot ovat olleet heikot jo 7. luokan alussa, mutta he eivät silti ole saaneet tarvitsemaansa erityis- tai tukiopetusta äidinkielessä. Lukutaito on kahdeksalla prosentilla niin heikko, että he eivät selviydy arkipäivän tyypillisistä lukutilanteista.
Koulujen väliset erot ovat kasvaneet erityisesti suurissa kaupungeissa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tässä näkyy 15 vuotta sitten tapahtunut koululainsäädännön rukkaus, joka lisäsi mahdollisuuksia kouluvalintaan ja antoi kouluille mahdollisuuden erilaisiin painotuksiin. Nämä ovat johtaneet yhtenäisen koulun pirstoutumiseen – ja rapautumiseen.
Pisa-tutkimusten tulosten perusteella tehdyn analyysin mukaan koulutuksellinen tasa-arvo on yhteiskunnalle erinomainen satsaus. Koko ikäluokan yhteinen ja maksuton opetus yhdistettynä valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin on tukenut yhtenäisyyttä ja estänyt eriytymistä.
Kirjoittaja on oululainen europarlametaarikko (sd.).