Pelokas oululaispoika matkustaa moottoriveneellä kivikovien aaltojen ylitse Oulusta Hailuotoon. Isä on pannut pojan päähän perunasäkin, jotta tämä ei näkisi tyrskyjä, joissa vene vääntelehtii.
Poika rauhoittuu ja huomaa, että haisevan juuttisäkin sisälle siivilöityy kauniisti valo. Mullasta jäänyt pöly täplittää kaiken. Yhtäkkiä hän ei halua pujottautua ulos.
Suurin piirtein tuolla tavalla valtionpalkinnon saanut kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen kuvaa romaanihenkilön venematkaa keväällä julkaistussa Toiset kengät -romaanissaan.
Onko kirjan kohtaus avain Väisäsen esteettiseen ajattelun lähtökohtiin ja myöhempään taiteeseen?
"Kyllä on, ehdottomasti. Minulla oli 7-8-vuotiaana voimakkaita taiteellisia elämyksiä Oulussa. Ne olivat visuaalisia ja kokonaisvaltaisia. Tuo säkki oli oikea huippuelämys", Väisänen sanoo.
Missä joku näkee säkkikankaan, Väisänen huomaa mahdollisuuden tehdä taidetta.
Palkintorahat seiniin
Väisänen kertoo saaneensa nenäänsä tutun säkin tuoksun viimeksi alkuviikosta, pari päivää ennen Suomeen tuloaan.
"Maatalooni tehdään kellariremonttia. Sieltä se juutti pölähti ihanasti ja toi muistoja", Ranskassa asuva entinen oululainen sanoo.
Taiteen valtionpalkinto tuli Väisäselle keskiviikkona sopivaan saumaan. Hän kunnostaa itselleen reilun 20 neliön ateljeeta Länsi-Ranskan maaseudulla sijaitsevaan vanhaan pappilaan. Palkintorahat menevät työtilan seiniin ja lattiaan.
"Remonttia on tehty pankkivelalla. Nyt makselen sen pois."
Kuusi kaatui päälle
Palkintoa edelsi pettymysten jakso. Väisänen kertoo hakeneensa apurahaa kuvataiteelliseen työskentelyyn Suomesta viisi vuotta saamatta senttiäkään.
"Yhtenä aamuna tuli tieto, ettei minulle ollut taaskaan myönnetty erästä apurahaa. Olin vähän allapäin. Sitten tuli lohdutus. Sain toisen yhteydenoton, jossa kuulin saavani valtionpalkinnon. Kirkastui."
Ja kirkastuikin kunnolla. Kohta varmistui suuri näyttely Helsinkiin. Eikä mennyt kauan, kun Väisänen sai tietää, että hänen romaaninsa on nostettu peräti Finlandia-ehdokkaaksi.
"Tuntui, että joulukuusi kaatuu päälle."
Väisästä huvittaa muotoilemansa kielikuva.
"Mutta se kaatui päälle palavin kynttilöin. On ollut kiire."
Paluu sorvin ääreen
Väisänen on sijoittanut viimeiset kaksi vuotta aikansa miltei kokonaan kirjalliseen työhön. Jälki on ollut kriitikot ja lukijat mykistävää.
Mutta pohjimmiltaan Väisänen on kuvataiteilija. Kutsumukselleen hän ei voi pitempään sanoa ei.
"Kuvataide on ollut liian syrjässä. Nyt aion palata sorvin ääreen."