Panokset Ruotsin sunnuntaisissa vaaleissa ovat poikkeuksellisen kovat. Vaalien lopputulos saattaa merkitä jopa historiallista vedenjakajaa. Vuonna 1932 nousi Ruotsin kansankotiajattelun isä Per Albin Hansson pääministeriksi. Siitä on 74 vuotta, ja tästä ajasta 65 vuotta pääministerin paikka on ollut sosiaalidemokraateilla.
Ruotsin moderni historia tuntee vain kaksi lyhyehköä porvarien valtakautta. Keskustan Thorbjörn Fälldin toimi kolmesti pääministerinä vuosien 1976--1982 välillä. Kokoomuksen Carl Bildt johti Ruotsia 1991--1994.
Sunnuntain vaaleissa kolmanteen porvarilliseen valtakauteen on täydet mahdollisuudet. Lopputulosta on mielipidekyselyjen valossa mahdotonta varmuudella ennustaa, mutta oppositio on ollut jatkuvasti hieman niskan päällä.
Kävipä kuinka tahansa, vaalien tuloksella on historiallista merkitystä ennen kaikkea siksi, että porvarillinen oppositio on kyennyt ennen vaaleja muodostamaan yhteisen "allianssin". Valtapuolue sosiaalidemokraatit kohtaa siis poikkeuksellisen kovan haasteen. Sunnuntai-iltana porvarillinen unelma joko täyttyy tai romahtaa.
Samalla ratkaistaan, millaisen kuvan Göran Persson jättää jälkeensä. Tukholman valtaeliitin ulkopuolelta tullut, valtiovarainministerin tehtävien kautta pääministeriksi noussut Persson on käytännössä kaapannut koko sosiaalidemokraattisen puolueen henkilöimällä sen itseensä.
Anna Lindhin murhan jälkeen ei yhtään perintöprinssiä tai -prinsessaa ole puolueessa noussut esiin. Jos Persson häviää vaalit, se tietää samalla hänen asemansa romahdusta puoluejohtajana ja johtanee pikaiseen eroon. Vaikka Persson yrittäisi jatkaa oppositiojohtajana, on johtajuuskriisi tappion jälkeen puolueessa joka tapauksessa väistämätön.
Helppo ei Perssonin asema ole välttämättä voiton jälkeenkään, sillä "voitto" saattaa merkitä sitä, että vihreät tai vasemmistopuolue menestyvät odotettua paremmin. Ne eivät enää hevin tyydy siihen äänettömän apupuolueen asemaan, joka niille tähän asti on ollut tarjolla.
Porvarillisen allianssin rintama horjui viikko sitten paljastuneen kansanpuolueen aktiivien tekemän tietomurron vuoksi, mutta ratkaisevaa vaikutusta skandaalilla ei tunnu olleen asetelmiin. Vaalien alla on jälleen päästy puhumaan politiikasta ja sen vaihtoehdoista.
Porvarillinen rintama on rakennettu nimenomaan vaalivoittoa varten. Kaikki panokset on pantu pöydälle sunnuntaita varten. Rivit ovat pitäneet läpi koko kuluttavan vaalikampanjan, ja kokoomusjohtaja Fredrik Reinfeldt on voinut esiintyä uskottavana pääministeriehdokkaana. Jos tämäkään ei riitä vallan vaihtumiseen, porvarillisen puolen yhteistyö kokee todella kovan kolauksen.
Arvostetun brittiläisen Economist-lehden äskeinen pitkä analyysi Ruotsista oli maan vallanpitäjille tylyä luettavaa. Työttömyystilastot on lehden mukaan painettu keinotekoisin tempuin epätodellisen alas, yrittäjyys ei ole arvossaan ja julkinen sektori on tehoton. Nämä näkemykset ovat kuin porvarillisen opposition käsikirjasta.
Sen vastapainona vasemmisto korostaa Ruotsia yhä vauraana, vakaana ja turvallisena yhteiskuntana, sosiaalidemokraattisen ihanteen mukaisena kansankotina. Käytännössä vaalien alla on käynyt niin, että puolueiden periaatteellinen keskustelu on väistynyt ja tilalle on tullut hyvinkin karkea ja katkera julkinen väittely.
Todennäköisintä on hyvin tasainen lopputulos, ja siitä voi seurata pahimmillaan maan henkinen jakautuminen kahteen kilpailevaan poliittiseen leiriin. Puolet Ruotsista saattaa tuntea kohta olonsa hyvin pettyneeksi.