Per­na­rut­toa löy­ty­nyt suo­ma­lai­sel­ta nau­ta­ti­lal­ta

Eteläsuomalaisella tilalla on löytynyt nuorelta naudalta pernaruttotartunta. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan tauti todettiin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitokselle Eelalle lokakuussa lähetetyistä näytteistä. Tautidiagnoosi varmistui eilen.

Eläimellä ei alun perin epäilty pernaruttotartuntaa, vaan näytteet lähetettiin kuolinsyyn selvittämistä varten. Tilalla kuoli toinenkin kuumeileva nauta kahdeksan päivän kuluttua ensimmäisen kuolemasta, mutta sitä ei tutkittu pernaruton varalta. Kummankaan kuolleen naudan ruho ei ole joutunut elintarvikeketjuun, ja ruhot on hävitetty asianmukaisesti ohjeiden mukaan.

Lisäksi tilalla on hoidettu yksi nauta antibioottilääkityksellä. Eläintä ei hoidettu pernaruttotapauksena. Aiemmin kuolleen naudan pernaruttodiagnoosi ei ollut tuolloin vielä valmistunut.

Kyseisellä lypsykarjatilalla tarkkaillaan nyt viikon ajan myös muiden nautojen lämpötiloja. Pernarutto voi tarttua myös ihmiseen, mutta tartunta on erittäin harvinainen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä