Samaa raivoa kuin entisajan savotoilla on tarvittu Pohjois-Suomen ainoan metsämuseon pyörittämisessä Rovaniemellä. Lapin metsämuseo on elänyt ja kehittynyt vapaaehtoisvoimin, aidolla jätkän sitkeydellä, ja museoyhdistyksen ydinjoukkona ovat yhä entiset tai nykyiset metsäalan ammattilaiset.
Lapin metsäperinteen säilyttäminen on vaatinut paljon vaivaa ja talkootyötä, mutta sitä ei nyt mietitä, kun on juhlan aika. Lapin metsämuseoyhdistys ystävineen kokoontuu 40-vuotismuisteloihin Rovalaan ensi lauantaina. Ainakin melkein Nätti-Jussin veroista tarinointiakin on luvassa, sillä juhlapuhujaksi on lupautunut maakunta-arkiston entinen johtaja Samuli Onnela.
Kaupungin lahjoittamalle tontille Salmijärven rantaan on vähien erin kasvanut 15 rakennuksen kokonaisuus, ja varastoissa odottaa esille pääsyään parituhatta esinettä. Viimeiset uudet rakennukset alueelle saatiin kuitenkin jo 1980-luvun lopulla, ja voimia on sen jälkeen riittänyt vain museon ylläpitoon.
Museo toimii täysin avustusten varassa, ja kaupungin mahdollisuudet tukeen ovat hiipuneet omiin talousvaikeuksiin. Metsämiesten Säätiön tuella yhdistys kuitenkin on sanut vireille myös uutta: se kokoaa Rovaniemen maalaiskunnassa ja Kuusamossa 1920-luvulla kokeiltujen vaijerisavotoiden perinnetietoa julkaisuksi. Museoyhdistys on mukana myös Lapin metsäopetuksen 100-vuotisen historian selvittelyssä.
Rahaa on täksi kesäksi saatu myös museon vanhan kauppamakasiinin kunnostukseen. Värriöjoelta Savukoskelta siirretty rakennus on samainen makasiini, jonka edustalla läskilaatikoiden päällä Jahvetti Moilanen agitoi jätkät Koillis-Lapin kuuluisaan läskikapinaan 1920-luvun alussa. Kapina levisi satojen miesten rettelöinniksi, ennen kuin se taltutettiin ja pääpukarit muilutettiin itärajan taakse.
Uudistamissuunnitelma
odottaa rahoitusta
Lapin metsämuseo kamppaili reilu vuosikymmen sitten valtakunnallisen metsämuseon statuksesta, mutta voiton vei Luston museo Punkaharjulla. Se oli kova isku, sillä valtakunnallisen museon asema olisi tuonut valtion rahoituksen ja monta työpaikkaa.
Pohjoisten savotoiden perinnettä ei kuitenkaan ole tallennettuna näin laajalti missään muualla. Lieksan museossa ja Oulun Tervasaaressa on suppea kokoelma alan jäämistöä, ja pieniä yksityisiä kokoelmia on eri puolilla.
Lapin metsämuseolla on alan opiskelijoiden tekemä valmis suunnitelma uudeksi perusnäyttelyksi, mutta rahaa toteutukseen ei ole. "Tarvitsisimme vakinaisen, ympärivuotisen työntekijän. Museoalan ammattitaito takaisi pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen toiminnan", museoyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Oinas sanoo.
Yhdistys on tähyillyt Lapin liiton suuntaan edes projektiluontoisen rahoituksen saamiseksi, sillä työtä on valtavasti. Museolle on kertynyt muun muassa 43 000 valokuvan kokoelma, joka on annettu Lapin maakuntamuseon säilytettäväksi. Sen selvittely on vuosien urakka.
Justeerikauden perinnettä museossa on jo paljon, mutta koneellistumisen vaiheita kuvaavaa esineistöä vähemmän. Hirvaalla seisoo metsähallinnon varikolta ja kehittämisjaostolta jääneitä metsäkoneita varastoituna, mutta niiden kohtalosta ei ole saatu päätöstä aikaan. Museoyhdistyksen mielestä niiden oikea paikka on metsämuseossa.
"Onhan täällä mahdollisuuksia vielä vaikka mihin. Alueesta on yli puolet rakentamatta", Oinas huomauttaa.
Lappilaisilla on jatkuvasti yhteistyötä Luston metsämuseon kanssa muun muassa kuva-arkistojen järjestelyssä. Oinas ennustaakin, että ennen pitkää Luston ja Lapin metsäkuvat ovat saatavissa samasta osoitteesta. Kukaties Lapin metsämuseokin on joskus valtakunnallisen metsämuseon pohjoinen yksikkö - taikka sitten Lapin maakuntamuseon metsäosasto?
