Usein ajatellaan, että sukututkimus on pelkästään vanhojen asiakirjojen tutkimista arkistoissa. Ennen arkistoon lähtemistä kannattaa kuitenkin etsiä kotoa ja sukulaisilta suvusta kertovia asiakirjoja.
Sukulaisilla saattaa olla myös perimätietoa vanhoilta ajoilta. Tieto ei kuitenkaan välttämättä pidä sellaisenaan paikkaansa, vaan se on tarkistettava. Sekin on syytä selvittää, tutkiiko joku toinen samaa sukua tai onko siitä jo tietoja jossakin julkaisussa (Suomen Sukututkimusseuran kirjasto, www-sivut internetissä, sukututkijaluettelo, Sukuhakemisto; erilaiset matrikkelit).
Sukututkimuskurssille osallistuminen on hyödyllistä, samoin opiskelu opaskirjoista. Sukukirjoissa saattaa löytyä omia juuria koskevia tietoja, taustatietoja voi etsiä paikallishistoriateoksista sekä kyläkirjoista.
Tutkimuksia voi tehdä pääasiallisesti Kansallisarkistossa Helsingissä ja maakunta-arkistoissa, maakuntakirjastoissa sekä kunnallisissa kirjastoissa. Tärkein sukututkimuksen lähde ovat kirkonarkistot. Ne ovat käytettävissä mikrofilmeinä ja/tai mikrokortteina keskimäärin 1700-luvun alkupuolelta noin vuoteen 1900: historiakirjat (syntyneitten/kastettujen, vihittyjen ja kuolleitten/haudattujen luettelot), rippikirjat (seurakuntalaiset lueteltuina perheittäin, maaseudulla tavallisesti kylittäin, kaupungeissa kortteleittain), lastenkirjat (luettelo perheen lapsista, jotka eivät ole vielä päässeet ripille) sekä muuttaneitten luettelot; muuttokirjat.
Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokanta käsittää historiakirjatietoja yli 300 seurakunnasta noin vuoteen 1850 asti (http://www.genealogia.fi). HisKi on hakemisto ja sen tiedot on tarkistettava historia- ja rippikirjoista.
IGI - International Genealogical Index (http://www.familysearch.org) on syntyneitten ja vihittyjen hakemisto, joka on mormonikirkon kokoama. Myös nämä tiedot on tarkistettava historia- ja rippikirjoista.
1900-luvun tietoja voi tiedustella kirkkoherranvirastosta, seurakunnan keskusrekisteristä, maistraatista ja luovutetun Karjalan kirkonkirjoja koskevat tietoja Mikkelin maakunta-arkistosta. Hyviä neuvoja pulmatilanteissa saa Pentti J. Voipion kirjoituksesta "Kirkonkirjojen puuttuessa tai ollessa puutteellisia" (Suku ja tieto, Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 34, 1982).
Noin 1880-luvulle asti asiakirjat on kirjoitettu ruotsiksi, sen jälkeen suomenkielisillä paikkakunnilla suomeksi. Jos kielitaito ei riitä venäjänkielisten, käsin kirjoitettujen henkilö- ja paikannimien selvittämiseen, on turvauduttava henkikirjoihin.
Merkitse aina muistiin asiakirjan nimi, vuosi, arkistotunnus, sivunumero (jos on), mikrofilmin/mikrokortin numero. Esimerkiksi Sortavalan rippikirja 1828-38, s. 9, mf UK 761.
Liity jäseneksi Suomen Sukututkimusseuraan ja/tai paikalliseen sukututkimusyhdistykseen. Suomen Sukututkimusseura, sähköposti seura@genealogia.fi ja kotisivut http://www.genealogia.fi.