Kolumni

Perhovälineiden desinfiointi – kallista kesäteatteria

Jäämereen, eli Atlanttiin laskevien lohijokien kalakantoja uhkaa niin Suomessa kuin Norjassakin Gyrodactylus salaris -lohiloinen.

Jäämereen, eli Atlanttiin laskevien lohijokien kalakantoja uhkaa niin Suomessa kuin Norjassakin Gyrodactylus salaris -lohiloinen.

Gyrodactylus salaris on Itämeressä ja siihen laskevissa joissa yleinen otus, eikä se aiheuta siinä eläville kalakannoille harmia. Mutta Atlantin lohen se tappaa. Vesistöstä toiseen levinnyt loinen on turmellut Norjassa jo noin 50 arvokasta lohijokea.

Kerran vesistöön levinnyt loinen voidaan hävittää vain myrkyttämällä koko joki ja perustamalla sen kalakanta uudestaan. Myrkyttäminen on massiivinen operaatio ja joen uudelleen elvyttäminen vuosikymmenien työ, jonka onnistuminen on hyvinkin epävarmaa.

Se on Norjassa onnistunut noin 20 joella.

Oli järkyttävää seurata, kun norjalaiset myrkyttivät koko Skibotn-joen kippaamalla sen joka kolkkaan tynnyrikaupalla Rotenon-myrkkyä. Tuhannet kuolleet kalat pakkautuivat sen seurauksena lopulta alajuoksulle viritettyyn verkkoon.
Jos Gyrodactylus salaris leviäisi esimerkiksi Tenoon, se saastuttaisi ja tappaisi joen lohikannan, ja sen seurauksena koko jokivarsi kuihtuisi ja lopulta autioituisi. Joki on siellä kirjaimellisesti sikäläisten ihmistenkin elämän virta.


Gyrodactylus salaris on toden totta otettava vakavasti.    

Siihen vedoten Norjan Jäämereen laskeville joille on asetettu vapakalastusvälineiden desinfiointipakko. Ilman desinfiointitodistusta kalastuslupia ei saa.

Lohiloiselta suojautumisen periaate on aivan oikea, mutta sen käytännön toteutus on melkoista pelleilyä – ja haisee rahastukselta.

Desinfiointi maksaa 120 kruunua eli noin 15 euroa kalastajalta. Muutaman minuutin kestävän toimenpiteen todellinen kustannus ei voi olla kuin muutamia kymmeniä senttejä, vaikka myrkky olisi kuinka arvokasta.

Norjalaisille riittää, että liuoksessa liotetaan vaikka vain malliksi jotakin kalastustilpehööriä. Ja että lohestaja on maksanut ne 15 euroa.


Tutkimusten mukaan todennäköisyys sille, että loinen leviäisi vapakalastajan varusteissa vesistöön, on häviävän pieni ja siksi se voitaisiin periaatteessa jättää huomiotta.

Jos suomalaislohestaja käyttää lohivälineitään vuosittain vain Norjassa, niiden jokavuotiselle desinfioinnille ei ole mitään järkiperustetta.

Välineet desinfioituvat kuivuessaan nopeasti itsestäänkin. Tutkimusten mukaan niiden ei tarvitse olla edes rutikuivat, vaikka se varminta onkin.

Perhojen karvoissa teoriassa mahdollisesti muhinut loinen siis kuolee, kun perhot kuivuvat ja se riittää. Meikäläisessä laissa sanotaankin, aivan järkevästi, että Jäämereen laskevissa vesistöissä käytettävien kalastusvälineiden pitää olla desinfioidut TAI kuivat.

Ei Gyrodactylus salaris vapakalastajien välineissä leviä. Paljon suuremman vaaran aiheuttaa elävien kalojen siirto vesistöstä toiseen. Se on ylivoimaisesti pahin riski.

Toinen, vähäisempi riski lienee vaikkapa se, että vesistöstä toiseen siirrettävän veneen pohjalla lohijokeen kulkeutuu litrakaupalla muualta pyydettyjen kalojen liman ja loisen saastuttamaa vettä.


Desinfiointiteatteri on toki asennekasvatuksen ja loisuhan vakavuuden ymmärtämisen kannalta tärkeää, mutta nykyisellään se on suomalaisten lohestajien aiheetonta syyllistämistä ja tapa kerätä heiltä kalliiden lupamaksujen päälle vielä lisää rahaa.

Joka tapauksessa vastuu mahdollisen loisen leviämisestä on jokaisen lohestajan kontolla, sillä kukaan ei tarkista tai varmista sitä, että kalastajan kaikki kalastusvarusteet desinfioidaan.

Suomalainen lohenkalastaja ei mene lohijokeaan turmelemaan, Norjaankaan. Hän vie joelle mukanaan kuivat välineet ja osallistuu, hampaita kiristellen ja kukkaronnyörejä löysäillen, jokakesäisen teatterin näytöksiin.