Per­he­ko­din työn­te­ki­jä sur­mat­tu Mu­hok­sel­la – epäil­lyt ala­ikäi­siä

Muhoksella sijaitsevassa Perhekoti Metsolassa on perjantain ja lauantain välisenä yönä surmattu henkilökuntaan kuulunut vuonna 1957 syntynyt miesohjaaja.

Epäillyt ovat perhekodin asukkaita.
Epäillyt ovat perhekodin asukkaita.

Muhoksella sijaitsevassa Perhekoti Metsolassa on perjantain ja lauantain välisenä yönä surmattu henkilökuntaan kuulunut vuonna 1957 syntynyt mies. Mies oli ammatiltaan nuoriso-ohjaaja.

Poliisin saapuessa paikalle ohjaaja löydettiin kuolleena ja epäillyt tekijät olivat ehtineet paeta paikalta.

Epäillyt olivat anastaneet perhekodin auton ja paenneet sillä. Epäillyt tavoitettiin myöhemmin yöllä Kuopiosta ja heidät otettiin kiinni. Kiinniotetut ovat alaikäisiä, mutta kuitenkin yli 15 -vuotiaita.

– Epäillyt ovat perhekodin asukkaita ja heitä on enemmän kuin yksi. Kiinniotto sujui rauhallisesti, rikoskomisario Petri Savela Oulun poliisilaitoksesta kertoo.

Tapausta tutkitaan murhana.

– Tutkinnassa on selvinnyt seikkoja, kuten teon suunnitelmallisuus ja raakuus jotka puoltavat tätä tutkintanimikettä. Se mikä näistä seikoista täyttyy, en ota tässä tutkinnan vaiheessa kantaa. Tekotavasta ja muista seikoista ei voida tässä vaiheessa tutkintaa myöskään paljastaa mitään.

Kriisiapua Pohjolakodin henkilökunnalle ja nuorille

Pohjolakotia pyörittävän Nuorten Ystävät -palvelut Oy:n lastensuojelupalveluiden johtaja Kati Lehtola kertoo, että vastaavaa tapahtumaa on osattu pelätä. Hänen mukaansa koulukoti Pohjolakodissa, johon myös Metsola kuuluu, on olemassa jatkuva väkivallan uhka.

Pohjolakodin yksiköihin Muhoksella on sijoitettu lähes 50 huostaanotettua nuorta. Nuoret ovat keskimäärin 16 vuotiaita. Lehtolan mukaan Metsolassa on sijoitettuna keskimäärin viisi nuorta.

Pohjolakodissa on aloitettu kriisiavun antaminen. Lehtola kertoo kiertävänsä yksiköissä henkilökohtaisesti. Henkilökuntaa ja nuoria tuetaan, ja tapahtumia käydään läpi.

– Koitamme turvata mahdollisimman tavallisen arjen, jotta kaikki voivat kokea olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Kyllähän tämä tapahtuma on uhka turvallisuuden tunteelle, ja me teemme kaikkemme, että se saadaan takaisin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä