Siteet syntymäperheeseen voivat jäädä hyvin pinnalliselle tasolle sen jälkeen kun lapsi on huostaanotettu. Samassa yhteydessä biologiset vanhemmat ongelmineen saatetaan sivuuttaa, eikä perheen yhdistämiseen tähtäävää yhteistyötä lastensuojelun ja aikuisten palveluiden välillä aina ole.
Ongelmat ovat johtuneet siitä, että lastensuojelutyöstä on puuttunut täysin yhtenäinen toimintamalli, joka edistäisi perheiden jälleenyhdistämistä. Olemassa on ollut vain lastensuojelulakiin kirjattu velvoite ja kasa kunnittain vaihtelevia käytäntöjä. Nyt perheiden jälleenyhdistämisen edistämistyöhön kaivataan selkeitä tavoitteita, keinoja ja vastuualueita – yhtä valtakunnallista mallia.
Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen vetoaa etenkin sosiaali- ja terveysministeriöön, jotta se johtaisi keskustelua.
"Jotain konkreettista pitäisi tapahtua jälleenyhdistämisen saralla, ja jonkinlainen systemaattinen malli pitäisi saada. Perheiden jälleenyhdistäminen on tärkeää: toteutuuko se vai ei, se on eri asia", Heinonen toteaa.
Nuoret harvoin palaavat syntymäkotiin
Tällä hetkellä sijaishuollossa eläneet nuoret hyvin harvoin palaavat asumaan enää syntymäperheidensä luokse, vaikka vähintään kerran vuodessa sosiaalityöntekijän kanssa käydään tilannearvio siitä jatkuuko lapsen tai nuoren huostaanotto vai ei.
Heinosen mielestä lastensuojelutyössä pitäisi turvata lapsen oikeus pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin.
"Lapsen kannalta on turhauttavaa, että joka vuosi arvioidaan tilannetta uudelleen, eivätkä pitkäaikaiset kiintymyssuhteet ole aina mahdollisia", toteaa Heinonen.
Tilanteissa joissa perheen jälleenyhdistäminen ei ole mahdollista, pitää Lastensuojelun Keskusliitto vaihtoehtoina joko adoptiota tai pitkäaikaista sijaishuoltoa. Ruotsissa on käytössä malli, jonka mukaan kolmen vuoden jälkeen huostaanotosta tulee pysyvä. Näin tiukkaa mallia Suomessa ei haluttaisi asettaa, sillä huostaan otetut lapset ja nuoret tulevat hyvin erilaisista taustoista ja ovat hyvin eri ikäisiä.