Tuore väitöstutkimus osoittaa, että kiire ei ole vain suomalaisen työelämän vaan myös kotien yleinen riesa.
Pitkälti näppituntumiin perustuneille puheille suomalaisten perheiden ajankäytöstä saatiin viime viikolla pitävämpi pohja, kun Helsingin kauppakorkeakoulussa tarkastettiin teemaa koskeva väitöskirja. Kauppatieteiden lisensiaatti Olli-Pekka Ruuskasen työ sisältää uutta ja arvokasta tietoa suomalaisten kotien tavoista ja arjen elämästä.
Ruuskasen laajan aineistonsa pohjalta tekemiin havaintoihin kuuluu muun muassa se, että puolisoiden tulojen kasvu vähentää pariskuntien yhdessä viettämää aikaa. Tälle on helppo löytää luonnollinen selitys: moni hyvätuloinen puurtaa pitkää päivää. Kun työpäivän päälle kotona odottavat kasaantuneet kotityöt, on selvää, ettei yhteistä aikaa ole helppo löytää.
Yllättävää on kuitenkin se, että tulojen kasvu näyttää syövän puolisoiden yhteistä aikaa jopa niissä tapauksissa, joissa näiden ansiotyöhön käyttämä aika pysyy samana. Korkeat tulot ehkä mahdollistavat sen, että puolisot voivat suunnata vapaa-ajan toimintaa juuri niihin asioihin, jotka omaa itseä eniten kiinnostavat.
Toisaalta Ruuskanen on tehnyt havainnon, jonka mukaan korkeasti koulutetut pariskunnat viettävät yhdessä enemmän aikaa kuin lyhyen koulutuksen saaneet. Tämä vaikuttaa toisen päähavainnon kanssa ristiriitaiselta, sillä korkea koulutushan merkitsee yleensä myös korkeampia palkkoja. Tutkija kuitenkin näkee näiden kahden asian vaikuttavan eri tavoin. Koulutus näyttää synnyttävän yhteiselle ajalle annettavaa arvostusta.
Kaikkiaan suomalaisten perheiden elämä näyttää väitöskirjan perusteella jopa lohduttoman levottomalta ja kiireiseltä. Tähän viittaa muun muassa se kovin lyhyt aika, jonka suomalaiset perheet käyttävät yhdessä ruokailuun. Viikolla se on 35 minuuttia ja viikonloppuisin vielä vähemmän, 20 minuuttia. Matalat luvut ovat hämmästyttäviä siksi, että suomalaisissa perheissä on lapsia keskimäärin alle kaksi. Se että ruokailuun ei edes viikonloppuna löydy yhteistä aikaa, on kuvaavaa nykyiselle elämänmenolle.
Yhtä karu on se tieto, että joka viidennellä perheellä ei ole yhteistä vapaa-aikaa lainkaan. Tämä voi johtua sekä työhön että kodin sisäiseen elämään liittyvistä tekijöistä. Tilanne vaikuttaa lohduttomalta, ovat syyt sitten kummassa suunnassa tahansa. Joka tapauksessa Ruuskanen on varmasti oikeilla jäljillä, kun hän arvelee varhais- ja osa-aikaeläkkeiden suosion selittyvän puolisoiden halulla viettää enemmän aikaa yhdessä.
Ruuskasen mukaan yhteisen ajan vähyydestä voi tehdä kaksi työelämän joustoihin liittyvää tulkintaa: Ensinnäkin työnantaja voi perustella pätkätöitä ja joustojen lisäystä sillä, että työntekijöille jää silloin enemmän aikaa perheen parissa. Työntekijä voi puolestaan vaatia työaikajärjestelyihinsä lisää vapauksia, jotta yhteistä aikaa olisi enemmän.
Näennäisesti vaatimukset eivät riitele keskenään, mutta käytännön työelämässä niiden toteuttaminen kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla on hankalaa. Kysehän on siitä, kumman tarpeiden mukaan joustot toteutetaan, työntekijän vai työnantajan.
Moni vanhempi tekee huonomaineiseksi leimautunutta osa-aikatyötä vapaaehtoisesti nimenomaan perhesyistä. Toiset sen sijaan tekevät osa-aikaisia ja pätkätöitä pakosta, kun kokopäiväistä työtä ei ole saatavissa. Ihanne olisi, jos jokaisella vanhemmalla olisi aito mahdollisuus valita omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopiva työaikamalli. Erilaisia työaikavaihtoehtoja selvästi tarvitaan.