Helsinki Tänään maanantaina alkaa Oulussa VI valtakunnallinen Leevi Madetoja -pianokilpailu (20.-25.1.), johon ottaa osaa yli 70 nuorta pianistia maamme musiikkioppilaitoksista ja ammattikorkeakouluista. Sibelius-Akatemian opiskelijoita ei kisaan hyväksytä.
"On vähän sääli, että Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoille ei tällä hetkellä ole Suomessa yhtään luontevaa kilpailua. Nuorisokoulutuksen parhaat edustavat maamme terävintä kärkeä, mutta ei voi väittää, että he kaikki olisivat parempia soittajia kuin Suomen muiden oppilaitosten opiskelijat", kommentoi kilpailun taiteellisen toimikunnan puheenjohtaja ja juryn jäsen Erik T. Tawaststjerna. Hän työskentelee pianomusiikin professorina Sibelius-Akatemiassa.
Helsingin Maj Lind -kilpailu on muuttunut kansainväliseksi mittelöksi ja Jyväskylän Ilmari Hannikainen -pianokilpailu avoimeksi kansalliseksi Jyväskylän pianokilpailuksi.
"Jyväskylän kilpailijoista suuri osa tulee Sibelius-Akatemiasta. Se muistuttaa hyvin paljon entistä Maj Lind -kilpailua", Tawaststjerna jatkaa.
Madetojaa hyppysiin
Tänä vuonna Leevi Madetoja -kilpailussa on edelliseen kertaan verrattuna hiukan erilainen konserttovalikoima, mutta muuten yleisilme on samantapainen kuin viimeksi. Myös Madetojan sävellysten listaa on tarkistettu.
Erik T. Tawaststjernan mukaan oululaissäveltäjän pianokappaleet eivät kuitenkaan ole kokeneet viime vuosina samanlaista renessanssia kuin esimerkiksi hänen orkesterimusiikkinsa, jota Oulun kaupunginorkesteri on ahkerasti levyttänyt.
"Sibelius-Akatemian opiskelijat varsinkin haluavat kokeilla kaikkein vaativimpia klassisia sävellyksiä, kuten esimerkiksi Beethovenin suuria sonaatteja tai Lisztin etydejä. Sitä vaatimustasoa suomalaisissa sävellyksissä tapaa harvemmin, ne eivät ole samalla tavalla suurten konserttipianistien virtuoosinumeroita."
Mutta Oulun Madetoja-kilpailun osanottajille suomalaisetkin pianoteokset tarjoavat Tawaststjernan mielestä riittävän suuria haasteita.
"Madetoja vaatii vaatii raffinoitunutta soinnin käsittelyä, mikä on kenelle tahansa pianistille suuri haaste. Ellei soinnin käsittely hänen hitaissa ja lyyrisissä kappaleissaan ole viimeisteltyä ja hienostunutta, tulkinta jää helposti tasapaksuksi. Onneksi suomalaiset ikään kuin luonnostaan vaistoavat Madetojasta kansallisen tyylin."
Sivistystä hakemassa
Ammattimainen pianonsoitto Suomessa kasvaa käytännössä lähes yksinomaan musiikkioppilaitoksista. On erittäin harvinaista, jos nuori suomalainen pianisti ei opiskele musiikkioppilaitoksessa edes teoria-aineita.
Tilanteeseen löytyy taloudellisia perusteita. Verovaroin tuetussa järjestelmässä opiskeleminen on huomattavasti edullisempaa kuin yksityisopetus.
Toinen tärkeä syy on se, että musiikkioppilaitoksista on mahdollista saada muutakin musiikillista sivistystä kuin pelkkää soittotaitoa. Pianisteille tarjoutuu muun muassa luontevia mahdollisuuksia soittaa erilaisissa yhtyeissä.
Tunnetun kulttuurikodin vesana Erik T. Tawaststjerna on ollut etuoikeutetussa asemassa. Hän ei ole opiskellut pianonsoittoa missään suomalaisessa musiikkioppilaitoksessa, ei Sibelius-Akatemiassakaan.
"Sain Tapani Valstalta 1960-luvun alussa yksityistunteja. Hän oli perhetuttumme ja sattui asumaan lähellä. Mutta siihen aikaan, kun minä aloitin soittamisen, ei musiikkioppilaitosjärjestelmä ollutkaan vielä samalla tavalla itsestäänselvyys kuin tänä päivänä."
Kouluiässä sopii aloittaa
Usein musiikin asiantuntijoilta kysellään, kuinka vanhana lapsen kannattaisi aloittaa soittaminen. Erik T. Tawaststjerna ei kehota vanhempia kiirehtimään liikaa.
"Meillä on aika paljon esimerkkejä konserttipianisteista, jotka ovat aloittaneet verrattain myöhään, 10-12-vuotiaina, mitä nykyään pidetään aika myöhäisenä ajankohtana. Jos pitää jokin keskimääräinen sopiva ikä mainita, se olisi ehkä koulun aloittamisikä. Ei haittaa, jos aloittaa hiukan aiemmin - ja joskus siis onnistuu vielä koulun aloittamisen jälkeenkin."
Pienten lasten opetus on oma taiteenlajinsa: "Toiminnan pitäisi ensin olla leikinomaista. Musiikkileikkikoulu on yksi tapa; ei tartuta heti soittimeen, vaan ensin lauletaan ja leikitään. Pikkuhiljaa, sitten kun lapsi jo hahmottaa musiikkia, soitimeenkin on helpompi tutustua."
Ylilyöntien vaaraa professori Tawaststjerna ei osaa pelätä. Joissakin perheissä kulttuuriin ja musiikkiin keskitytään hyvinkin voimallisesti, ja lopputulokset ovat hyviä. Mutta mikä toimii yhdessä tapauksessa, ei välttämättä toimi toisessa.
"Nyky-Suomen kasvatusilmapiiri on kyllä sellainen, lasten itsenäisyyttä ja henkilökohtaista koskemattomuutta suojeleva, että aika pian he osaavat myös sanoa aikuisille vastaan. Tiedän sen omasta 12-vuotiaasta tyttärestäni, joka opiskelee Keskí-Helsingin musiikkiopistossa. Hän soittaa viulua ja vähän pianoa. Meillä on ollut keskusteluja, joissa olen yrittänyt tyttöä vähän opettaa, mutta hän ei kovin mielellään ota vanhemmilta ohjeita vastaan."
Laajempi musiikkikäsitys
Usein toistettu klisee kuuluu, että musiikkioppilaitosjärjestelmämme on maailman parhaita ellei paras.
"Näin se onkin, jos ajattelee ns. 'vapaita länsimaita'. Sosialistisissa maissa opetus oli eri tavoin huippuorganisoitua, mutta siellä varjopuoleksi muodostui liiallinen autoritäärisyys", Erik T. Tawaststjerna muistaa.
"Silti Suomessakaan ei kannattaisi pysähtyä lepäämään laakereilla. Paljon kehittämisen varaa löytyy esimerkiksi aikuiskoulutuksesta ja musiikin eri lajien luontevasta tasapainottamisesta. Mielestäni klassinen saa edelleen olla keskipisteessä, mutta on suuri haaste, miten siihen voitaisiin rinnalle ottaa muita musiikin lajeja, jotka myös kuuluvat yhteiskuntaamme."
Tawaststjernan mukaan suomalainen konserttikulttuuri ei ole samalla tasolla kuin musiikkioppilaitosjärjestelmä. Lukuun ottamatta suuria orkestereita ja kesäfestivaaleja konserttitoiminta on vaisua. Resitaalit ja kamarimusiikkikonsertit eivät tunnu vetävän yleisöä millään konstilla.
"Tilannetta voi vain ihmetellä, koska Suomessa on kymmeniä- tai satojatuhansia ihmisiä, jotka ovat läpikäyneet musiikkioppilaitosjärjestelmän. Miksi heistä ei kehity aktiivisempia konserteissa kävijöitä? Olen tullut siihen tulokseen, että perheet pitäisi saada mukaan jälkikasvun kulttuuriharrastuksiin. Jos lapsi käy musiikkiopistossa, mutta perhe ei ole siinä ollenkaan tukemassa, eikä käy lapsen kanssa koskaan konserteissa, lapsi hyvin todennäköisesti toteuttaa myöhemmin samaa mallia omassa perheessään."