Alku ei näytä lupaavalta. On perjantai-ilta, ja Ykän Pubin pöydät kiiltävät tyhjyyttään. Paikalla on Percé-seuran edustajien lisäksi baarimikko ja yksi asiakas. Myös percéläisten riveissä on käynyt kato: vaikka mukaan oli alun perin lähdössä kymmenkunta ihmistä, Ykän Pubiin ovat löytäneet tiensä vain kulttuurijaoston puheenjohtaja Matti Kemi sekä ylioppilaskunnan sosiaalipoliittinen sihteeri Wille Leppämäki.
"Eivät ilmeisesti halua mummon lukevan lehdestä, että jaha, siellä se Ville-Petteri on ollut ryyppäämässä."
Mummolle tiedoksi: Ville-Petteri ei ryyppää, Ville-Petteri tekee tiedettä. Ainakin melkein.
Periferia-seura Percé on yliopisto-opiskelijoista koostuva porukka, joka kartoittaa Oulun ja satunnaisesti muidenkin paikkakuntien lähiökuppiloita. Tutkimusmetodi on empiirinen havainnointi, jonka tulokset kirjataan PaKaRa (PaikallisKartoitusRaportti) -nimiselle kaavakkeelle. Arvioitavia muuttujia ovat muun muassa asiakaskunta, palvelu, käymälän laatu ja kuppilan visuaalinen anti.
Percé on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Välillä toiminta on ehtinyt hiipua, mutta nyt sitä ollaan jälleen elvyttämässä. Ennen Ykän Pubin kartoittamista kaavakkeita on ehditty täyttää 35. Muutamassa paikassa on vierailtu pariin otteeseen, joten kuppiloiden määrä on vähän sitä pienempi.
PaKaRan hallitsevin piirre on tulkinnanvaraisuus. Käytössä olevat luokitukset ovat luvalla sanoen hämäriä, eikä ympäri kaavaketta kirjatuista irrallisista huomioista ota selvää erkkikään - ei tosin välttämättä jälkikäteen kukaan paikalla olleistakaan. Mitä kryptisempi ilmaus, sitä vauhdikkaampaa meno on todennäköisesti ollut.
Ja, mikäli se nyt on vielä voinut jäädä epäselväksi, pääasiallinen tarkoitus on puhdas hauskanpito. Samalla tullaan kuitenkin vähän niin kuin vahingossa tallentaneeksi paikallista kulttuurihistoriaa.
Lähiöiden konstailematon kapakkakulttuuri vetää puoleensa opiskelijoita kaikilta rintamilta. Teekkarit kiertävät lähiöpubeja perinteikkäällä Kotikaupungin Lyhyt -ekskursiollaan, kulttuurintutkimuksen opiskelijat järjestävät Magical Mystery Tourin nimellä kulkevaa kierrosta lähikuntien kuppiloihin.
Kaikki etsivät epäilemättä yhtä ja samaa: Autenttista kapakkatunnelmaa, jota ei ole kaiken maailman krumeluureilla pilattu. Sisustusta, joka imaisee aikamatkalle kahden vuosikymmenen taakse. Asiakaspalvelua, joka koostuu ilmauksista "mitä sulle" ja "kolome viiskymmentä". Ja asiakaskuntaa, jossa kaikki tuntevat toistensa vinkeet.
Kaikkea tätä tarjoaa vain aito lähiöräkälä.
"Mieluummin lähiökuppila", arkkipercén virkaa toimittava Kemi korjaa. "Vaikka meininki on hekotteleva, missään nimessä emme väheksy näitä paikkoja."
Kemi palaa pihalta tupakalta. Paikallisväestön edustaja on ottanut kontaktia.
"Otin röökin taskusta, ja mies avasi keskustelun: 'Jaa, poltat sitten tuommosta neititupakkaa.'"
Kun joukko uppo-outoja pölähtää yhtäkkiä paikallispubin ovesta sisään, entréen ei tarvitse olla erityisen näyttävä tullakseen huomioiduksi. Yleisimmin ihmetellään, että mitähän kumman sakkia näille perille on eksynyt. Tähän mennessä lämpimin vastaanotto on kohdattu Tuiran Ruuturouvassa.
"Siellä koko asiakaskunta ilahtui, että hei, tänne tulee nuoria. Baarimikko toi lisää juomaa pöytään, ja pois lähtiessä asiakkaat toivottivat tervetulleiksi uudemmankin kerran", Leppämäki muistelee.
Esimerkiksi toisen äärilaidan atmosfääristä käy sitten Kaijonharjun Pub Kuutio, jossa pidetty Percén kokoontuminen keräsi paikalle useita kymmeniä osallistujia.
"Siellä asiakkaat tulevat supattelemaan korvaan mitä sattuu. Baarimikot ovat kaiken nähneitä, etkä voi mitenkään onnistua saamaan porttikieltoa sinne. Jukeboksissa soi kotimainen angsti-iskelmä."
"Sellaisia 'viillän nyt ranteeni auki' -biisejä. Tosi kaurismäkeläinen tunnelma."
"Kertoo paljon, että kun siellä joku tippuu baarijakkaralta, kukaan ei edes käänny katsomaan."
Konstailematon palvelu on viety Ykän Pubissa uusiin ulottuvuuksiin.
"No mitähän se sinä sitten haluat?"
"Kaksi kaljaa, kiitos."
"Miksi?"
"No, öö...miksi ei?"
"Ei kun haluan tietää, että miksi."
Oluet ojennetaan kuitenkin nokan alle, vaikka vastausta ei löydykään. Hinnaksi baarimikko ilmoittaa 22,20, mutta veloittaa sentään vain 8,80.
Paljon paremmin ei ole käynyt kossua vedellä tilanneelle Kemillekään.
"Se on seittemän kaheksankymmentä."
"En kyllä suostu maksamaan niin paljon."
"No, otetaan jäät pois, niin se on tasan seittemän."
"Ai niin - unohdin, että piti tilata vielä kalja kaverille."
"Ei se oo sun kaveri."
"?"
"Ei se oo sun kaveri. Tunnet vaan sen, mutta ei se oo sun kaveri."
Mikään ei ole lähiöbaarissa niin varmaa kuin uskollisena pysyvä asiakaskunta. Baarimikon ja paikallisten lämpimät välit ovat korvin havaittavissa.
"Sieltä tulee Hemppa. Varo sitä, sillä voi olla pistooli takataskussa. Älä kato sitä silmiin."
Hemppa ei kylläkään voisi näyttää rauhantahtoisemmalta. Hänen jälkeensä sisään astuva toinen paikallinen esitellään yhtä lempeään sävyyn.
"Ja sieltä tulee toinen. Silimät on kierossa ja hampaat on jääny kottiin."
Sitten seuraa viihdettä - vai pitäisikö sanoa lisää viihdettä. Baarimikko astelee lavalle, panee kappaleen soimaan ja soittaa itse sähkökitaraa.
"No nyt tämä meni psykedeeliseksi tämä homma", Kemi kommentoi. "Tässä tiivistyy kaikki."
Se on ihan totta. Sähkökitara vinkuu taidokkaasti käytännössä tyhjälle baarille. Ykän Pubilla on suorastaan legendaarinen maine, eikä millään käy järkeen, että normiasiakkaita on perjantai-iltana paikalla kaksi. Lavalla häärivää yhden miehen tarjoilu- ja viihdekeskusta se ei kuitenkaan pitele.
Kun soitto loppuu, käy mielessä, että pitäisiköhän taputtaa.
Sitä ei tarvitse pitkään pohtia, sillä baaritiskillä Hemppa intoutuu osoittamaan suosiotaan vislaamalla.
"Vittuako nää piipaat siellä", lavalta vastataan.
Koska Ykän Pubin meno ei ole ollut tänä iltana päätähuimaavan vauhdikasta, Percé päättää kartoittaa samalla Dixonin, joka sekin sijaitsee Toppilassa.
Paha kyllä, kohde numero kolmekymmentäseitsemänkään ei kylve perjantai-illan huumassa. Asiakkaita on enemmän kuin edellisessä kohteessa, mutta tunnelma on jotenkin...no, vähemmän lähiömäinen.
Percéläisten määrä kaksinkertaistuu, kun paikalle saapuvat Mika Liuska ja myöhemmin Ville Meskus. Jälkimmäinen on käväissyt ensin etsiskelemässä seuruetta Ykän Pubissa ja saanut hänkin kontaktin paikallisiin.
"Kaveri tuli sanomaan, että mulla tulee sun äänestä mieleen Lapin kesä."
Dixon on percéläisten mielestä lähiöbaariksi harmittavan steriili. Äänimaailmasta onneksi löytyy rosoa, sillä yhdessä seurueessa on virinnyt innostus yhteislauluun. Sanat eivät tahdo muistua kenelläkään mieleen kertosäkeen paria ensimmäistä säettä pitempään, mutta kukapa niitä muistelisi, kun samaan syssyyn voi aloittaa seuraavan kappaleen:
"Nätin tytön käsivarsi...hymhymm... Ajan yössä, tulen tuolta kaukaa, silmät turtuu, selkää kolottaa... Viekää minut baariin veljet, tuoliin nostakaa... Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi näin..."
Percéläisten kansiosta, johon on koottu aikaisempien kertojen kartoituslomakkeet, voi yrittää tehdä tulkintoja iltojen kulusta ja tunnelmista. Tutkimuskohdetta etsivälle silti tiedoksi, että yksiselitteisempiäkin löytyy.
Timpan mestan kohdalle esimerkiksi on kirjattu havainnot "Timpan harsopularit on loistavat" ja "Matti puhuu kielillä".
Metsästäjän torpalla puolestaan on lausuttu ääneen olevaisuuden perustaa koskettelevia totuuksia: "Pelimiehen tunnistaa ranneliikkeestä." "On amatöörivirhe kommentoida omaa humalatilaa. Jo Sun Tsu sanoi: 'Kun olet heikko, näyttele vahvaa; kun olet vahva, näyttele heikkoa.'"
Pub Kuution kohdalle on, kuinka ollakaan, kirjattu: "Synnin palkka on kuolema."
Kuka tietää, ovatko lentävät lauseet olleet peräisin percéläisten vai kanta-asiakaskunnan edustajien suusta. Eivätkä lausunnot taida tietyssä vaiheessa iltaa juuri erota toisistaan.
Dixonissa palveluun ei kuulu kirosanojen säestämää piruilua. Se on tietysti hyvä, mutta tässä tapauksessa huonolla tavalla. Ykän Pubin palvelu saa Percéltä osakseen ylistäviä sanoja. Se, että paikalla on kuusi asiakasta ja baarimikolla on varaa kuittailla neljä näistä pihalle, on harvinainen ja arvokas piirre tässä taloudellisen tehokkuusajattelun kyllästämässä maailmassa.
Silti Dixonissakin tehdään havainto, jossa lähiökuppiloiden koko olemus ja tarkoitus tiivistyvät. Asiakas astelee sisälle ja marssii baaritiskille.
"Ari!"
(Ari ei sano mitään.)
"Ja otat...?"
"Joo."
Ja niin Arin eteen kiikutetaan Fisu tai Jägermeister sekä vesi. Sitten tiskille laskeutuu hiljaisuus.
Tapahtumasarja on vähäeleinen ja koruton. Se on riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Kaikki siinä henkii harmonista jatkuvuutta: näin asiat ovat, näin ne ovat olleet ja näin ne tulevat aina olemaan - täysin riippumatta siitä, mikä porukka ympärillä milloinkin kulkee hippaloimassa ja raapustamassa ylös muistiinpanojaan.
Ja juuri näin on hyvä.