Poliitikkojen vaihtelevat ihmissuhdedraamat ovat vuoden mittaan herättäneet Suomessa keskustelua paitsi kyseisistä, todellisista tai tosiksi väitetyistä tapahtumista mutta myös siitä, kuinka poliitikkoja julkisuudessa kohdellaan. Median rooli on noussut puheeksi, mutta naapurimaissa käydään tätä keskustelua vielä kovemmilla kierroksilla. Tosin aivan erilaisista syistä.
Tanskassa televisioyleisö haukkoi heinäkuussa henkeään. Valtiollisen yleisradioyhtiön kakkoskanavalla oli kesän uutispommi: nuoret siirtolaiset varustautuvat sotaan, kohteena vakiintuneet rockyhtyeet, poliisi ja pääministeri. Vahvasti aseistautunut, Triple A -niminen joukko aikoo ottaa haltuunsa osia maasta Kööpenhaminaa myöten. Pari nuorta, jotka olivat tämän hampaisiin asti aseistautuneen liigan jäseniä, lateli televisiossa uhkauksiaan. Seuraavana päivänä uutista vielä jatkettiin.
Viikko sitten kakkoskanavan uutisista vastaava johtaja Lotte Mejlhede erosi. Syynä oli se, että koko Triple A -uutisessa ei lopulta ollut päätä eikä häntää. Mikään muu tiedotusväline, saati sitten poliisi, ei löytänyt kyseisestä siirtolaisjengistä jälkeäkään. Lopulta joku kaivoi esiin ohjelmassa olleet kaksi nuorta.
He kertoivat olleensa mukana tekemässä musiikkivideota. TV2 oli näyttänyt sellaisen raakaversiota ja esitellyt satuilut totuutena.
Tanska ei siis saanut siirtolaissotaa. Sen sijaan se sai mediakeskustelun. Uutiskilpailun paineessa TV2 unohti kokonaan kontrolloida itseään ja tarkastaa lähteitään. Käsissä oli sensaatio, joka lähetettiin saman tien ja joka räjähtikin omiin käsiin.
Mutta enemmästäkin on kyse kuin vain mediakilpailusta. Tanskan ennen vapaamielisen ilmapiirin maahanmuuttajia kohtaan sanotaan viime aikoina selvästi koventuneen. Se näkyy politiikassa, se tuntuu asenteissa. Oliko noissa oloissa halukkuutta uskoa mitä vain? Seuraavina päivinä "uutisesta" ehti joku poliitikko jo vaatia lainmuutoksia, joilla siirtolaisilta saisi kansalaisuuden pois.
Ruotsissa puolestaan Dagens Nyheter -lehden viime tiistainen koko sivun mielipidekirjoitus sai maan mediaväen nipistelemään itseään, näkevätkö oikein. Siinä lehden pitkäaikainen toimittaja Anders Isaksson julisti, että Dagens Nyheterin suurin vihollinen on lehden omistava Bonnierin suku. Emäroistoja ovat "aina hymyilevä" suvun päämies Carl-Johan Bonnier ja Bengt Braun, konsernin toimitusjohtaja. He ovat saattaneet kunnianarvoisan lehden ahdinkoon niin materiaalisesti kuin henkisesti, ja heitä kiinnostavat vain konsernin ilmais- ja iltapäivälehdet.
"Todistamme Dagens Nyheterin ja sen pääomistajien pian satavuotisen onnellisen suhteen loppua", lehden sivuilla julistettiin.
Taustalla tuossa erikoisessa tuskanhuudossa on pitkälti se, että takavuosina henkihieverissä ollut Tukholman toinen päivälehti Svenska Dagbladet on onnistunut uudistuksissaan ja ajamassa kilpailijansa ohi samaan aikaan kun ilmaislehtikilpailu kiristyy. Myöhempinä päivinä DN on, maltillisemmin, kertonut omista pahoista talousvaikeuksistaan.
Mutta pohjimmiltaan niin Suomen, Tanskan kuin Ruotsin mediakeskusteluissa on mukana pohdinta samasta asiasta, journalismin laadusta ja sen luotettavuudesta erilaisten paineiden alla. Sytykkeinä vain ovat olleet aivan eri teemat.
Vakiintuneille tiedotusvälineille luotettavuus on elintärkeää, ja pohjoismaisittain ajatellen kesän tanskalaisuutinen on alan kehitykselle huolestuttavin ilmiö. Meni viikkoja, ennen kuin virhe myönnettiin virheeksi, eikä tässä ollut kyseessä mikään sensaatiolehti vaan valtion yleisradiokanava.