Lohitarjonta on parempi kuin vuosiin, kertovat kauppiaat ja kalastajat.
Hintaa on laskenut runsauden lisäksi WWF:n Itämeren villin lohen uhanalaisuusluokitus, jonka vuoksi osa kauppaketjuista on päättänyt olla ottamatta Itämeren lohta myyntiin.
Kalakauppias Jussi Haanpää arvioi, että lohta jää enemmän pieniin kauppoihin, mutta kalaa myös nousee selvästi aiempia kesiä enemmän.
Kalatiskeillä hyvästä lohisesongista iloitaan. Vihiluodon Kala Oy:n toimitusjohtaja Seppo Helanen ei muista, koska Perämeren lohta olisi viimeksi ollut tarjolla yhtä paljon.
”Ihmiset ovat mielissään, kun saavat villiäkin lohta”, Helanen kertoo.