Euroopan parlamentin vaaleihin on enää 33 yötä. Kaiken järjen mukaan vaalivankkurien pitäisi olla jo täydessä vauhdissa. Mutta ei, ainakaan syrjä-Suomen peräkylän raitilla niiden ei ole nähty vilistävän.
Kukaan tosin ei ole ehtinyt kaivatakaan. Vaalit eivät hetkauta tavallista tientallaajaa sentin vertaa. Tuntuu kuin ne kiinnostaisivat ja kiihottaisivat vain niitä, jotka tuohon päätöselimeen pyrkivät sekä joukkoa asialle vihkiytyneitä politiikan ammattilaisia.
Syrjä-Suomen peräkylän näkövinkkelistä katsottuna EU-parlamentin voisi lyhentää nykynuorison paljon käyttämän termin mukaan evvk:ksi (ei voisi vähempää kiinnostaa). Pellon pientareella EU tunnetaan lähinnä hirvittävästä byrokratiasta ja valvontakoneistosta, jonka mielestä jokainen on epäilty rikollinen, ellei itse kykene todistamaan syyttömyyttään.
Ihmisten on vaikea mieltää, mitä nimenomaan Euroopan unionin parlamentti puuhastelee erotuksena lukemattomien muiden EU-elinten tekemisiin. On komissiota komissaareineen, hvk:ta, Euroopan keskuspankkia, EY-tuomioistuinta, ja mitä kaikkea niitä onkaan.
Viime EU-vaalien alla tehdyissä mielipidemittauksissa nelisenkymmentä prosenttia kansasta ilmoitti äänestävänsä. Äänestysinto ei yltänyt edes tälle tasolle, vaan jäi suomalaisittain surkean alas 31,4 prosenttiin. Vastaavassa mittauksessa varmasti äänestävien määrä on nyt 37 prosentissa. Ennusmerkit eivät lupaa sen enempää.
Jos vaaleissa äänestää vain 30-40 prosenttia äänioikeutetuista, se on merkki järjestelmän syvästä kriisistä. Demokratian, kansanvallan, perusta on, että ihmiset saavat valita päättäjät vapailla vaaleilla. Mutta, jos valintaan osallistuu vain tämän suuruinen vähemmistö äänioikeutetuista, demokratian henki ei toteudu.
Miten ihmiset saadaan innostumaan tällaisista vaaleista edes siinä määrin, että uurnilla käytäisiin samaa aktiivisuutta osoittaen kuin kotoisissa vaaleissa? Kysymys askarruttaa, sillä tosiasia on, että Euroopan parlamentissa tehdään lakeja, jotka vaikuttavat suoraan jokaisen EU-kansalaisen elämään; jopa niiden, jotka asuvat syrjä-Suomen peräkylällä.
Puolueissa tähän on vastattu asettamalla ehdolle kaikenmaailman julkkiksia. He ovat toki kelpo kansalaisia siinä, missä muutkin, mutta heistä useamman kykyä avoinna oleviin pesteihin rohkenee epäillä. Niinpä julkkisehdokkaista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Julkkisten myötä kuva vakavasti otettavasta ja tärkeää työtä tekevästä parlamentista hämärtyy. Ihmiset epäilevät oikeutetusti yksittäisen euroedustajan mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. On nähty, että vain taitavat junttaajat, kielitaitoiset ja oman asiansa hallitsevat asiantuntijat voivat saada aikaan jotain. Jos hekään.
Kiinnostus vaaleihin on suorassa yhteydessä asioihin: tulevatko asiat liki ihmistä. Jos ne liippaavat riittävän läheltä, ihmiset kyllä ottavat kantaa. Ei tarvitse kuin uhata palkkojen, eläkkeiden tai lapsilisien leikkauksella tai viinan hinnan korotuksella, kielet kirpoavat ja toimeen tartutaan.
EU-vaaliehdokkaat ovat totisen paikan edessä. Kansalle täytyisi kyetä puhumaan suurista linjoista läheisesti. Tämä edellyttää europarlamentista tarttuneen salakielisen liturgian vaihtoa ihmisten arkiseen kieleen. Kansalle pitää pystyä osoittamaan, että vaaleissa on kysymys ihan oikeista, jokaista ihmistä koskettavista asioista.
Puolueista ja niiden asettamista ehdokkaista riippuu paljon, syttyykö kansa vai ovatko vaalit sittenkin yks hailee.