Peppi Pitkätossun kapinallisuus, punainen tukka ja pisamat eivät ole haalistuneet 60 vuodessa.
"Peppi on vahva sisäisesti. Hän kantaa ylpeänä punaiset hiuksensa ja pisamat -joita muiden tyttökirjojen sankarittaret ovat kavahtaneet ja pitäneet kauheimpana kohtalona", suitsuttaa Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin toiminnanjohtaja Kaisu Rättyä.
- Hilirimsis, huitrumpsis. Ehei kannata surra pikku onnettomuuksia, tokaisisi nuorekas syntymäpäivänsankari tähän.
Pitkätossu täyttää tiistaina 60 vuotta.
"Peppi vetoaa edelleen, nyt ehkä enemmän nonsense-hulluttelijana kuin kapinallisena. Nykykirjallisuuden mahtavat pikkutytöt ovat hänen jälkeläisiään. Pepissä jo henkilöityi verbaalinen nokkeluus, joka nykyään on niin suosittua lastenkirjallisuudessa", kehuu synttärikekkereille kutsuttu Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Liisi Huhtala.
Valehteli lämpimikseen
Kun Pepin isä suistui laivasta mereen ja Peppi rantautui lastenkirjallisuuteen, hän rikkoi kiltin, aikuisten läsnä ollessa vaikenevan lapsen koodin, toteaa Huhtala.
"Peppi oli sitä paitsi sietämättömän itseriittoinen ja valehtelikin ihan lämpimikseen."
Kirjallisuuden professori vinkkaa, kuinka ruotsalainen tutkimus on yhdistänyt Pepin muun muassa dadaismiin ja modernismiin.
"Ei ole varmaan sattuma, että Peppi putkahti markkinoille sodan jälkiajan tapaisessa murroksessa, samaan aikaan kuin meillä muumit."
Jalat tyynylle!
Vaikka Peppi on maailman vahvin pikkutyttö, ei Kaisu Rättyä hehkuta hänen sirkuspainiaan Väkevän Adolfin kanssa. Kirjallisuudentutkijan mielestä Pepin vahvuuksia ovat mielikuvitus ja kielellinen lahjakkuus.
"Peppi kertoo tarinoita, jotka väistävät totuutta - seikka, jota Tommi ja Annika eivät voi aina ymmärtää. Peppi ei omaksu yhteiskunnallisia hierarkiaportaita pokkuroivia käytänteitä."
Tämä epätavallinen pikkutyttö kyseenalaisti monia aikaisempia malleja ja tyttökirjan perinteitä.
"Huvikumpu, Villa Villekulla, jo käänsi ympäri perinteisen tyttö- ja lastenkirjan siistin pihapiirin ja ympäristön. Lucy Maud Montgomeryn luoma Vihervaara ja sen idyllisyys muuttui kaaokseksi, jossa hevonen ja apina eivät hämmästytä, eivätkä seinään piirtäminen tai nukkuminen jalat tyynyllä", luettelee Rättyä.
Olisiko Osku sukua
Astrid Lindgrenin luoma Peppi on luonnonlapsi, jolle ei todellisia haastajia löydy. Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu on suuri vaikka ei aikuinen (söihän hän aikuiseksi muuttumisen ehkäisypillerin).
"Suomalaisesta lastenkirjallisuudesta Pepin haastajaksi on nostettu Heinähattu ja Vilttitossu. Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja on mustalla huumorillaan noussut nuorten lukijoiden suosikiksi, mutta tarinan onnellisen lopun vaihtaminen surulliseksi tai onnettomuuksien ryöpyksi ei vielä nosta sarjaa Pepin ja Huvikummun haastajaksi", uskoo Kaisu Rättyä.
Liisi Huhtala vetäisee hihasta kaksi ässää: Mathildan ja Oskun.
"Kun vertaa Peppiä Roald Dahlin Mathildaan, huomaa, kuinka hyväntahtoinen ja tasajärkinen Peppi itse asiassa on, vailla Mathildan terävyyttä ja kostonhaluisuutta. Olisiko Jukka Parkkisen Osku sukua: suustaan sukkela jokapaikan touho?"
Rättyä löytää myös Harry Potterin voittokulusta samanlaisia piirteitä kuin Pepin loistosta.
"Mutta tapa, jolla J.K. Rowling yhdistää fantasiakirjallisuuden, sisäoppilaitoskertomusten ja poikaseikkailujen lajipiirteitä ei ole niitä haastava tai kyseenalaistava."
Lapsuus etusijalle
Edelleen Peppi haastaa satujen prinsessat ja kiltit perhetytöt.
"Lapsikuvan muuttaminen Astrid Lindgrenin tavoin ei enää ole mahdollista, koska Lindgren teki jo oman tehtävänsä eli nosti lapsuuden etusijalle: lapsen vapauden, hänen mielikuvituksensa kunnioittamisen ja antoi tavallaan konkreettisesti lapsille lapsuuden ilot", toteaa Kaisu Rättyä.
"Peppi on itsenäinen. Hän ei palaa seikkailuiltaan perheensä luo vaan purjehtii kohti uusia seikkailuja."
Nauttikaamme Pepin syntymäpäivän kunniaksi kupillinen suklaata kuohukerman kera - tietysti keittiössä. Siellä on Pepin mielestä kaikkein hauskinta.