Peltopyy on luokiteltu uhanalaisten eläinten luettelossa silmälläpidettäväksi lajiksi. Varsinaisista peltopyykannoista ei voida puhua kuin korkeintaan Pohjanmaan osalta. Hajanaisia parvia asustelee lisäksi Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Itäisellä Uudellamaalla sijaitsevassa Ruotsinpyhtään kunnassa toimii tätä nykyä maan ainoa kotimaisen peltopyyn geenipankki. Geenipankin ylläpidosta ja tarhauksesta vastaa Jokiniemen kartano. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Pohjanmaan, Satakunnan ja Uudenmaan riistanhoitopiirit. Rahoituksesta vastaa Maa- ja metsätalousministeriö.
Geenipankki koostuu kuudesta peltopyyparista, joilla on Jokiniemen kartanon alueella omat tarhansa. Geenipankin peltopyiden ensimmäinen muniminen tapahtuu hetkenä minä hyvänsä.
”Geenipankista syntyvät poikaset jäävät aluksi tänne siitoslinnuiksi. Lintujen luontoon palauttaminen tulee ajankohtaiseksi todennäköisesti vasta kolmen vuoden kuluttua, jolloin kotimaisesta peltopyystä on saatu luotua oma tarhakantansa”, kertoo riistanhoitaja Markku Leinonen Jokiniemen kartanosta.
Tehomaatalouden uhri
Markku Leinonen luonnehtii peltopyytä reunavyöhykkeen linnuksi.
”Peltopyy elää enimmäkseen peltojen laitamilla. Se hakee pitkistä heinikoista ja pajukoista suojaa luonnollisilta vihollisiltaan ketuilta ja haukoilta.”
Vielä pari vuosikymmentä sitten peltopyy oli sangen yleinen lintu maassamme aina Oulua myöten. Sitä mukaa kun maatalous on tehostunut ja peltojen ojitus ja kesannointi on vähentynyt, on peltopyiden elintila kutistunut. Myös vanhanaikaisten riihien häviäminen on osaltaan huonontanut peltopyiden elinmahdollisuuksissa. Riihistä linnut saivat ravintoa ja suojaa saman katon alta.
Peltopyyistutuksia luonnonvaraisen kannan elvyttämiseksi on maassamme tehty useastikin, mutta uudenmaan riistanhoitopiirin riistapäällikkö Reijo Oravan mukaan menestys on ollut vaatimatonta.
”Luonnosta saaduista näytteistä ei ole juurikaan löytynyt merkkejä siitä, että istutuslintujen jälkeläisiä olisi elossa”, Orava toteaa.
Kahden kannan peltopyitä
Oulun yliopiston tekemissä tutkimuksissa on ilmennyt, että suomalainen, luonnonvarainen peltopyy ja tarhattuna oleva peltopyy ovat eri alalajeja. Tarhakanta on muodostunut aikanaan Ruotsista tuoduista linnuista ja luonnonvaraisten peltopyidemme juuret juontavat itään. Nämä kaksi alalajia ovat eriytyneet geneettisesti toisistaan mahdollisesti jopa miljoona vuotta sitten.
Geenipankkiin pyydetyt linnut ovat tutkitusti alkuperältään puhtaasti kotimaista kantaa. DNA-määritys asian varmistamiseksi on tehty Oulun Yliopistossa.
”Alkuperältään kotimaisten peltopyiden pitäisi menestyä täällä luonnonvaraisena paremmin. Toisaalta näissä kahdessa kannassa on vain yhden geenin ero, eikä sitä silmällä päällepäin huomaa”, Markku Leinonen kertoo.
Kotimaista peltopyykantaa on ollut myös tarhattuna, mutta sekaisin tuontilintujen jälkeläisten kanssa. Risteymien menestymisestä luontoon istutettuina ei ole vielä saatavissa tutkittua tietoa.
Lymyilevä
lintu
Jokiniemen kartanon geenipankkiin tarhatut kuusi peltopyyparia pysyttelevät varsin visusti omissa oloissaan. Markku Leinonen kertoo, etteivät linnut suinkaan ole menneet aitaamisesta suunniltaan, vaan ne käyttäytyvät samoin kuin luonnollisessa ympäristössään metsänreunan ryteiköissä.
”Peltopyy on lymyilevä lintu, joka saattaa pysyä kymmeniä minuutteja liikkumatta. Se on sen luontaista suojautumista petoja vastaan”, Leinonen toteaa.
Peltopyy vaihtaa poikasenhöyhenensä aikuisen kuosiin jo 12-13 viikon ikäisenä. Kuuden viikon ikäisestä peltopyyn on tultava toimeen omillaan.
”Pariutuminen tapahtuu helmi-maaliskuun aikana. Peltopyy ei koskaan valitse kumppania oman parvensa sisältä vaan hakee aina sen vieraasta parvesta.”