Kärppien hyökkääjä Tomas Plihal sai sunnuntaina soiton HIFK-kapteeni Ville Peltoselta. Miehet kävivät läpi tilanteen, joka päättyi Plihalin aivotärähdykseen.
”Peltonen sanoi, ettei hän halunnut vahingoittaa minua. Hän oli tapahtuneesta pahoillaan ja pyysi anteeksi. Hyväksyin anteeksipyynnön”, Plihal totesi Kalevalle maanantaina.
Mitä ajattelet Peltosen eleestä?
”Osasin odottaa soittoa. Oli hyvä, että hän hoiti asian näin ja ottaa tapahtuneesta toivottavasti opikseen.”
Tapahtuiko välillänne jotain ennen Peltosen taklausta?
”Ei minun mielestäni, ei mitään normaalista poikkeavaa.”
Plihal seurasi Kärppien harjoituksia katsomosta. Toipumisennuste on vielä epämääräinen. Tiistain KalPa-ottelussa Plihal ei pelaa.
”Oloni on ok. Päätä särkee hieman ja niska sekä selkä ovat arkoja. Tässä voi mennä yksi tai kaksi viikkoa tai pitempään. Itse toivon, että voisin palata jäälle jo parin päivän päästä.”
Plihal on nähnyt Peltosen taklauksen videolta.
”Pahaltahan se näyttää. Osuma tulee suoraan päähän.”
Millaista rangaistusta toivot Peltoselle?
”Ei ole minun työni miettiä sitä. Mutta Ivan (Huml) sai juuri kolmen ottelun pelikiellon taklauksesta, jossa vastustajalle ei käynyt mitenkään. Saa nähdä, mitä nyt tapahtuu.”
Peltonen pyysi anteeksi Plihalilta
Miehet kävivät läpi tilanteen, joka päättyi Plihalin aivotärähdykseen.
Mainos
Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä
Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.