"Emme ole koskaan pelänneet vankeja", Pelson vankilan vieressä asuva eläkeläinen Reijo Mehtälä kertoo kotonaan kahvikupposen ääressä.
"Mutta vangit eivät ole kavereita. Heitä ei puhutella", vaimo Kerttu Mehtälä säestää vieressä.
Vankilan ympärillä oleva kylä näyttää ankealta, sillä kaupat ja pankki ovat kadonneet. Vähän kauempaa löytyy elinvoimaisia maatiloja.
Kylän loiston aikana 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa Pelsolla asui 745 ihmistä, nyt kyläläisiä löytyy enää 150. Vankilan 140 työntekijästä kylällä asuu 40. Pelsolla käydään töissä muun muassa Oulusta, muualta Vaalasta, Muhokselta, Kajaanista ja Kestilästä.
"Eikä meillä olisi muutenkaan pelättävää, sillä vierestä löytyy kolme vartijoiden ja muun henkilökunnan rivitaloa", Kerttu Mehtälä jatkaa nauraen.
Yksi rivitaloista on autio: hometaloa uhkaa purku. Kauempana kylällä on myös entisiä henkilökunnan asuntoja tyhjinä, ränsistyneinä.
"Jotkut eläkkeelle jääneet olisivat halunneet ostaa asuntonsa itselleen, mutta vankila ei myynyt. Eläkkeen myötä tullut asunnon vuokran nousu karkotti monia", Reijo Mehtälä arvelee.
Mehtälät muuttivat kahdeksan vuotta sitten vankilan toiselta puolelta kylän keskustaan, kun Reijon terveys petti. "Kun pitää selvin päin sairastaa krapulaa", Reijo Nurkkala harmittelee Parkinsonin taudin oireita. Poika jäi isännöimään taloa.
Ennen vankilan henkilökuntaa pidettiin kylällä parempana väkenä. Kuukausipalkka ja univormu merkitsivät paljon.
"Koulussa pamppujen lapset pitivät itseään viljelijöiden penskoja parempina. He tykkäsivät, että talollisten jälkikasvu haisee navetalle", luomuviljelijä Hilppa Ruotsalainen kertoo.
Kanssakäynti luontevaa
Kyläläiset ovat aina tulleet vankilan kanssa hyvin toimeen.
Reijo Mehtälä teki kaivurinsa kanssa työtä vankilalle ja jauhoi siellä joskus viljaa. Vankilasta saattoi - ja saattaa yhä - ostaa rehua ja heiniä. Kyläläiset huollattavat koneitaan vankilan pajassa. Linnassa pidetään monenlaisia kursseja.
Kyläläiset ostivat vankilan sahalta puutavaraa, mutta pari vuotta sitten saha lopetettiin säästöjen vuoksi. Muutama vuosi sitten suljettiin myös linnan koriste-esinemyymälä. "Sieltä löytyi aina sopivia lahjatavaroita", Kerttu Mehtälä muistaa.
Vankilan henkilökunnasta löytyy monia ammattimiehiä, joita kylältä ei muuten löytyisi, kuten putki- ja sähkömiehiä.
"Vahinko, että linnanjuhlat, vankilan ruokalassa järjestettävät joulujuhlat, loppuivat uuden johtajan myötä", pariskunta valittaa.
Reijo Mehtälä muistelee tehneensä viitenä vuotena joulukoristeita saman naisvangin kanssa. "Sitten hän varmaan vapautui."
Vankila näkyy kylällä. Vankila auttoi rakentamaan läänin toiseksi upeimman urheilukentän 1950-luvulla, ja vankilan tekemässä painomaakuopassa pystyttiin uimaan - sinne rakennettiin jopa uimahyppytelineet.
"Usein vangit kävivät lammikolla uimassa hikisen työpäivän jälkeen. Muistan erään erityisen hyvän sukeltajan", Reijo Mehtälä kertoo.
Vartijoista löytyi kovia urheilumiehiä. Kylälle rakennettiin jopa pieni hyppyrimäki, josta laskettiin huimia kahdeksan metrin leiskauksia.
Kyläläiset ostivat vankilasta sianporsaita. Vankilan karjamestari Einari Lahdelma kierteli hoitamassa "eläinlääkärinä" ihmisten lehmiä Veneheittoa myöten.
Sota-aikana sotavangit kävivät tekemässä töitä jopa naapurikuntien maataloissa...
Mehtälöillä muistoja riittää loputtomiin. Linna kuuluu pelsolaisten elämään.
Vangille tuli koti-ikävä
Kerran lapsena Reijo Mehtälä näki, kuinka vanki pakeni suolle. Kun ilta tuli, karkuri palasi väsyneenä takaisinpäin ja kyseli, kuinka pitkästi on vielä "kotiin". Suota hän moitti "liian veteläksi".
"Kerroin, että isäukko on navetassa ja että hän saattaa lähteä viemään kunhan tulee. Isä kyyditsi sitten karkurin takaisin vankilaan."
Aina vankien ja kyläläisten yhteistyö ei ollut näin kivutonta.
"Siitä taitaa olla toistakymmentä vuotta, kun kaksi vankikarkuria otti erään kyläläisen panttivangiksi. Se on ainut kerta, kun vanki on uhannut kyläläisiä", Reijo Mehtälä kertoo.
Siviilivaatteet itselleen jo hankkineet karkurit pyysivät yhdeltä kyläläiseltä vetoapua sillä verukkeella, että olivat itse jääneet autollaan kiinni. Mies lähti auttamaan.
"Autossa toinen karkuri otti esille puukon ja pakotti kuskin ajamaan Veneheittoon ja Kestilään. Kestilässä neuvokas kylänmies antoi kavereille rahaa ja sanoi, että ottakaa kaljat sillä aikaa, kun minä tankkaan. Janoiset karkurit lähtivät ostamaan juomiaan, kyytimies kaasutteli pois ja ilmoitti heistä poliisille", Reijo Mehtälä nauraa muistellessaan onnellisesti päättynyttä panttivankidraamaa.
Kesäisin jopa kolme-neljäkymmentä vankia liikkuu pelloilla ja metsätöissä.
Kuusi vuotta vanginvartijana työskennellyt Osmo Mustonen joutui heti työnsä ensipäivinä metsätöihin kymmenen luottovangin kanssa. Kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti, vaikka jokainen vanki istui henkirikostuomiota.
"Opin ymmärtämään, että vangit ovat ihmisiä taustoistaan huolimatta. Usein henkirikoksen tehneet ovat tehneet väärin kerran - raskaasti - ja olleet humalassa tai mömmöistä sekaisin rikosta tehdessään", Mustonen kertoo vierailijoiden tapaamishuoneessa.
Linnan asukit saattoivat alussa neuvoa kokematonta vahtia. "Se on tuo sininen avain, saattoi vanki näyttää avainnippua selailevalle vartijalle."
Mustonen joutui kokemaan Pelson siviiliaikaisen suurimman murhenäytelmän, vartijan hengen vieneen ja opettajan vammauttaneen paon neljä vuotta sitten. Mustonen antoi ensiavun loukkaantuneelle opettajalle.
"Kun juoksin paikalle, helvetti oli irti. Verta näkyi kuin amerikkalaisessa elokuvassa, uhreina työkavereita. Vangit olivat jo ulkopuolella."
Hänen oma toipumisensa vaati muun muassa hypnoosihoitoa, vaikka "aikuista miestä" ensin nauratti sellainen. Mutta se auttoi.
Tragedia nakersi pitkään vartijoiden ja vankien välejä. "Eräät vangit jopa julistivat, että hyvä kun sikoja lahdattiin. Suurin osa vangeista vetosi siihen, että tämä on yksittäisten vankien tekemä rikos. Vartijat varoivat pitkään. Vangit saattoivat joutua eristyksiin jopa kirosanasta väärään aikaan", Mustonen muistelee.
Vankilan toinen järkyttävä murhenäytelmä liittyy sota-aikaan. Pelsolla tai sen alaisilla siirtoleireillä menehtyi talvi- ja jatkosodan aikana toista sataa sotavankia nälkään, vammoihin tai sairauksiin. Enimmillään sotavankeja oli marraskuussa 1941, jolloin yli 1 300 vankia teki tietöitä ja oli risusavotassa. Vaalan Vesalan hautausmaalta löytyy 133 sotavangin leposija.
Suo oli lohduton
Kun ensimmäiset 12 vankia ja vartijat saapuivat vuonna 1935 Sukevan varavankilasta Pelsolle, avautui heidän eteensä lohduton näky
"Väliaikaisen" vankilan paikaksi valittuun Pelson Honkisaareen ei ollut tietä. Suo upotti niin, että sinne piti kulkea erityisillä suosuksilla.
Miksi vankilan paikaksi valittin juuri Pelso?
"Suo haluttiin kuivata ja raivata viljelysmaaksi ajan hengen mukaisesti. Samoin perustein nousivat myös Karvian, Huittisten ja Köyliön varavankilat", vankilan apulaisjohtaja Atso Häikiö muistuttaa työpöytänsä ääressä vankilan hallintorakennuksen toisessa kerroksessa. Hän on katsellut Pelsoa kaltereiden laillisemmalta puolelta yli 35 vuotta.
Alussa vangit ja vartijat asuivat ja yöpyivät taloissa, ladoissa ja navetoissa. Vangit kuokkivat kirjaimellisesti suota ja kaivoivat valtavia ojia. Hiki virtasi. Pelso ei taatusti ollut herkkupaikka.
Sodan jälkeen vankien raivaamasta viljelysmaasta luovutettiin asutukseen yli tuhat hehtaaria. Maista muodostettiin 49 yksityistä viljelystilaa. Nyt vankila viljelee 400 peltohehtaaria.
Vankila pelasti silloisen rutiköyhän Säräisniemen kunnan. Tarina vaikuttaa kovin tutulta. "Vankilan perustamisvuonna 1935 Säräisniemen kunta joutui valtion holhoukseen, koska kunta oli niin köyhä."
Pelson kylä ei olisi mitään ilman vankilaa. "Jo yksi vartija maksoi kunnallisveroa enemmän kuin kaikki silloiset Pelson asutustilalliset yhteensä", Häikiö muistuttaa.
Vankila toi kylälle tien, sähkön ja veden. Ensin oli vankila, sitten kylä.
Vankila siirtyi luomuviljelyyn vuonna 1995. Idea laajeni ympäristöön. Pelsosta tuli koko maan tärkeimpiä luomukeskuksia. "Koko Vaalan viljelysalasta jopa neljännes on luomua", vankilan "pehtoori", tilanhoitaja Reijo Virkkunen mainostaa.
Vankila on lapinlehmän sekä suomalaisen lammasrodun säilyttäjä, geenipankki. "Navetassa huiskaa neljäsosa maamme lapinlehmistä", Virkkunen kehaisee.
Vaikka suurin osa vangeista on kaupungeista, pehtoori löytää helposti halukkaita lehmän-, lampaan- ja hevosenhoitoon. "Tämä on terapiaa. Moni paatunut vanki avautuu yllättävästi eläinten kanssa."
Keittiöllä työskentelevä oululainen vanki, Pena (nimi muutettu) vahvistaa, etteivät kaupunkilaiset hyljeksi navettaa. "Ajattelepa jutteluasi koirasi kanssa. Se on sama asia. Eläinten kanssa pukkaat itseäsi ulos. Samalla lailla vanki tekee. Ja eläimiin voi luottaa."
Traktorinkuljettajista on pientä puutetta, sillä useimmat vangit kärsivät päihde- tai huumeongelmista. Ajokorttia ei löydy tai se on kuivumassa.
Pari vuotta sitten Virkkuselle soitti eräs vanki ja kyseli traktorimiehen paikkaa: "Hänellä oli etsintäkuulutus päällä. Lusittavaa oli vielä viisi kuukautta. Sanoin, että toukokuun alussa aloitetaan kylvöt, vasta silloin löytyy töitä. Huhtikuussa mies saatiin sitten kiinni ja hän tuli traktorikuskiksi."
Virkkunen, Vaalan kunnanhallituksen puheenjohtaja (kesk.) läväyttää eteen lukuja, jotka kertovat mitä tapahtuisi, jos vankila suljettaisiin.
Vaalan kunta menettäisi yhden veroprosentin verran verotuloja. Kun ensi vuonna veroprosentti on 20,5, se tarkoittaisi katastrofia ja Suomen ennätystä.
Pelson kylä kuolisi. Vankilan pellot ja navetat menisivät varmaan kaupaksi, mutta itse vankilatiloihin on turha haaveilla kalterihotellia. "Pajat ja muut tuotantotilat eivät ole helposti muuhun käyttöön otettavaa tilaa. Esimerkiksi Vaalan keskustassa on tiloja tyhjillään, ja lama lyö päälle."
Nykymallin mukaan Senaattikiinteistöt omistaa vankilan rakennukset ja maat.
Virkkunen uskoo, että Pelson keskusvankilan alainen Kestilän avovankila ei ole uhattuna. Siitä ei puhuta mitään Rikosseuraamusviraston "vankiloiden tappolistalla".
Eläimet ovat terapeuttisia
Pena-vangin mielestä Pelson vankilaa ei saa lakkauttaa, koska siellä voi tehdä monenlaista työtä. "Kuvittele itse, miltä tuntuisi istua sellissä 23 tuntia päivässä. Monissa vankiloissa voi toki tehdä työtä, mutta Pelson työt ovat monipuolisia", kaksi vuotta Pelsolla lusinut, eteläsuomalaisesta vankilasta tullut mies vakuuttaa linnan vierailuhuoneessa.
Pelson ovet aukeavat Penalle vuonna 2010. Pitkä tuomio tuli "liike-elämään kuuluvasta asiasta, en ole väkivaltarikollinen", Pena sanoo.
Hän allekirjoitti lähes kaikkien Pelson työssäkäyvien vankien mukana lopettamista vastustavan adressin.
"Ottakaa päättäjät nyt järki käteen. Mitä aluepolitiikkaa tämä on? Emme ole kaukana. Tästä on sata kilometriä Ouluun ja Kajaaniin. Lähes kaikki Pelson vangit tulevat parinsadan kilometrin säteeltä."
Penan perhe pystyy vierailemaan Pelsolla paljon helpommin kuin etelän vankilassa.
Jos Pelson vankila loppuu, emolehmiä hoitavaa luomuviljelijää Hilppa Ruotsalaista harmittaa myös vankilan valtavien luomupeltojen kohtalo.
"Pelloille on tullut paljon lintuja, peltopyitä, suopöllöjä ja sinisuohaukkoja. Peltopyy on ollut täällä tosi harvinainen. Peurat ovat lisääntyneet. Jos vankilan tilalle tulee joku tehoviljelijä, miten niiden käy?"
Jos vankila kuolee, kylä kuolee. Ja paljon muuta. Siitä pelsolaiset ovat yhtä mieltä.