Ympäristöonnettomuuden mahdollisuus ei kauhistuta suomalaisia samassa määrin kuin muita Euroopan unionin kansalaisia. Tieto irtosi tuoreesta eurobarometristä. Joka neljäs suomalainen on peloissaan luonnon puolesta. Se on vähän. Vain hollantilaiset ovat vielä luottavaisempia.
Erityistä kummastusta varsinkin ympäristöjärjestöissä herättää se, että Suomessa ei kammota edes ydinonnettomuuden mahdollisuutta niin kiivaasti kuin muissa EU-maissa. Syylliseksi arveltua osoitellaan. Teollisuuden Voiman väitetään vokotelleen ylivertaisella tiedotusvoimalla meidät suopeiksi ydinvoimalle.
Ei TVO olekaan ulkopuolinen siihen, mitä Suomessa ydinvoimasta ajatellaan. Mutta myös monet muut asiantuntevat tahot ovat valistaneet meitä sillä alalla. Suomalaiset reaktorit ovat aivan eri tyyppisiä kuin Tshernobylissä älyttömän koeajon tuloksena ilmiliekkeihin roihahtanut, laajalti etenkin Ukrainaan ja Venäjälle, mutta myös Suomeen sekä muuallekin Eurooppaan säteilyä suitsuttanut grafiittisydänlaitos. Sellaisesta miilusta reaktio voi käyttövirheen tuloksena karata hallitsemattomaksi.
Läntiset ja toki myös uudet venäläiset ydinlaitokset ovat turvallisuudessaan toista luokkaa.
Muutamissa ydinvoimaan turvautuneissa Euroopan maissa kansalaisilla onkin enemmän aihetta pelätä voimaloitaan kuin on suomalaisilla. Jo Ruotsista löytyy vanhempia ydinlaitoksia puhumattakaan Saksasta ja Ranskasta.
Kai silti suomalainenkin voi toivoa, että fuusiovoima - energian tuotto atomiytimiä yhdistämällä - onnistuisi mahdollisimman pian. Korkea-aktiivista jätettä ei silloin synny.
Oivallista olisi sekin, jos vaikka aurinkovoimalla pystyttäisiin erottamaan meriveden happi ja vety toisistaan taloudellisesti. Silloin voitaisiin käyttää vetyä öljyn sijasta polttoaineena. Palamistuote olisi silkkaa vettä.
Tutkijoille riittää tavoitetta. Viisaampaa sellainen joka tapauksessa on kuin esimerkiksi mannerten yli pommeja kuskaavien rakettien värkkääminen.
Jos nykymenossa jonkin pitäisi huolestuttaa, niin öljyn ja kivihiilen kiivaan polttamisen. Eivät suomalaiset siinä pahimpia ole. Erityisesti voi ihmetellä amerikkalaisten tyyliä. Maa kantaa suurta huolta öljyn saatavuudesta. Ja tuhlaa sitä silmittömästi. Pitkät ja leveät jenkkiautot ovat väistymässä, mutta ei pikkuautojen tieltä. Nyt ajopelien täytyy suuressa lännessä olla erityisen raskaita nelivetoisia maastureita. Niillä ajellaan katuja ja asfaltoituja moottoriteitä. Perusteena on turvallisuus. Kolaritilanteessa vastapuolta painavamman auton matkustajat ovat vahvoilla.
Minkäpä tuolle mahtaa. Mukavaa silti olisi, jos meillä ja muuallakin voitaisiin vähentää öljyn käyttöä vaikka biopolttoaineiden hyväksi. Näillä keleillä öljyrekat joutuvat jyristelemään pitkin Suomen teitä lämmitysainetta kuljettaen. Ajatelkaapa, kuinka paljon vaarattomampaa ja siistimpää olisi, jos lämpö vietäisiin haja-asutusalueille sähkönä. Nykyisin se ei ole kilpailukykyistä.
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tiedetään suuremmaksi kuin koskaan 400 000 vuoteen. Pitoisuus kasvaa yhä. Hiilidioksidi estää yhä tehokkaammin lämpöä haihtumasta maapallon pinnalta, vaikka sitä ei talvella oikein uskoisi.
Jos ilmasto lämpenee vielä muutamia asteita, napajäätiköt sulavat. Valtamerien pinta nousisi metrikaupalla. Siinä kastuisi monen suomalaisenkin huusholli. Nykypolvi ei sellaista koe. Toivottavasti eivät seuraavatkaan. Varminta olisi, jos hiilidioksidia suitsuttava tyyli muuttuisi pian.